Orvokkien siemeniä

Eilen piilotin tomaatinsiemenet multaan. Sitten iski siemenhepuli. Kyseinen oireyhtymä on läheistä sukua joka syksy sairastamalleni sipulihepulille. Loppupäivän vietin selaillen siemenkuvastoja ja miettien, mitä muuta haluaisin kasvattaa siemenestä. Niin paljon vaihtoehtoja ja niin vähän tilaa ikkunalaudalla ja pihamaalla. Ajatelmissani pääsin kuitenkin niin pitkälle, että päätin haluta orvokkeja ja pelargoneja.

Toki aion kasvattaa lisäksi ainakin avomaankurkkua ja basilikaa, mahdollisesti muitakin yrttejä. Mutta niiden aika on vasta myöhemmin keväällä. Mielessäni kaihertaa edelleen munakoison kasvatus, joka aikaisemmalla kasvatuskerralla meni pieleen. Se oli viehättävän näköinen kasvi minun mielestäni.

Netistä löytyi vaikka minkälaisia orvokkien ja pelargonien siemeniä. Eri verkkokaupoissa lastasin siemenpusseja ostoskärryyn, mutta en päässyt kuitenkaan sen pidemmälle valinnoissani. Sitten tajusin, että olen jo vähän myöhässä orvokkien ja pelargonien kylvössä. Parin siemenpussin tilaaminen postimyynnistä ei ole myöskään millään tavalla järkevää. Tosin mitä puutarhanhoitoon ja moottoripyöräilyyn tulee, niin kummallakaan ei ole kovin paljon järjen kanssa tekemistä minun kohdallani.

Illalla tuli sitten asiaa Prismaan. Lastasin sieltä kärryyn pussin Biolanin taimi- ja kylvömultaa ja parkkeerasin sen jälkeen kärryni siemenpussirivistön eteen. Orvokkeja oli tarjolla tasan kahta erilaista siemensekoitusta. Valinnan vaikeuden ratkaisin lätkäisemällä molemmat pussukat kärryyn.

Heti kotiin päästyäni kauhoin multaa isoon keksilaatikkoon, sellaiseen mitä koululaiset myyvät ovelta ovelle luokkaretkirahaston kartuttamiseksi. Kastelin mullan ja levitin molemmista pusseista siemenet sekaisin mahdollisimman tasaisesti ja laitoin vielä ohuen kerroksen multaa päälle. Siellä se nyt on orvokkilaatikko itämässä tomaattipottien seurana. Nyt jännitetään, kummassako alkaa tapahtua ensimmäiseksi jotain!

Pelargonien kasvatus on vielä ratkaisematta. Ehkä joudun ostamaan valmiit taimet tänä vuonna. Haaveissa olisi joku ihana ruusunnuppupelargoni. Mikä pelargoni on sinun suosikkisi?

Tomaatinsiemenet multaan

Päivitin blogini kuvausta, koska tähän aikaan vuodesta moottoripyöräilystä ei riitä juttua joka viikolle. Jatkossa tarinoita tulee moottoripyöräilyn lisäksi perheemme koirista, jotka esittelin aiemmin sekä puutarhahöyryämisestäni. Tänään on vuorossa blogini ensimmäinen puutarha-aiheinen postaus.

Meidän puutarha on pieni paritalon piha, jossa kasvaa aitakasveina tuijia ja pikkusyreenejä. Tuija-aitaa reunustaa rivi kuunliljoja. Maanpeitekasveina pihalla kasvaa suikeroalpia ja pikkutalviota.
Perennapenkistä löytyy pionia, ritarinkannusta, keijunkukkaa, syysleimua, harmaakurjenpolvea ja jouluruusua. Lisäksi multaan on piiloteltu kaikenlaisia sipulikasveja, joiden nousemista maasta keväällä odotan innolla. Asunnossamme aurinkoinen terassi, jolle mahtuu pari Biolanin kasvusäkkiä kastelualtaineen sekä sekalainen määrä ruukkukasveja. Varjoisalta etupihalta löytyy iso kukkalaatikko, jonka istutussuunitelmat ovat vielä työn alla.

Tähän aikaan vuodesta puutarhahulluus nostaa päätään ja on aika alkaa suunnittelemaan seuraavan kevään viljelyksiä. Minusta siemenistä ja pienistä taimista kasvatus on puutarhaharrastuksessa puolet hauskuudesta. Toinen puoli on, kun näkee miten ihan pienestä siemenestä kasvaa upea kasvi.

Viime vuonna hommasin kasvusäkit ja kastelualtaat ihan liian myöhään. Avomaan kurkku tuotti hienosti satoa, mutta tomaatti ja paprika alkoivat tuottaa satoa vasta juuri ennen syyspakkasia. Tänä vuonna ajattelin olla ajoissa.

Aamulla väsäsin multapotteja sanomalehdestä kaulimen ja läpinäkyvän teipin avulla ja kylvin niihin miniluumutomaatin siemeniä. Siemenet sain kaupasta ostetuista espanjalaisista luumutomaateista, jotka siivutin ja kuivatin siivuja yön yli jääkaapin päällä talouspaperin päällä. En tiedä, oliko tämä vaihe millään tavalla tarpeellinen, mutta ajattelin, että se estäisi tomaattisiivuja homehtumasta alkumetreillä. En myöskään tiedä, itääkö nuo kaupan vihannesosastolta hankitut miniluumutomaatin siemenet. Mutta kokeilu on aina hauskaa. Laitoin multapotit jääkaapin päälle lämpimään sanomalehden sivulla peitettyinä odottamaan itämistä. Mikäli eloa ei näy noin viikon kuluessa, hommaan kaupasta uudet siemenet ihan siemenpussissa. Nyt odotetaan, mitä tapahtuu. Jännää!

Aurinkoista kevättalvea

Jatkan vielä koira-aiheisella kuvapostauksella. Heti aamusta totesin, että tänään on täydellinen ulkoilusää. Aurinko paistoi täydeltä terältä, hanki kantoi ja aamun pikkupakkasen ansiosta koiratkaan eivät kuraantuneet. Lähikalliolla saimme kävellä mielin määrin ristiin rastiin eikä tarvinnut Matin ja Tepon sanoin todeta, että "mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti". Koirat laukkasivat pitkin metsää sielunsa kyllyydestä.

Pikku Musta esiintyy muita vähemmän kuvissa, koska emännän refleksit olivat niin hitaat, että koira vilahti joka kerta kuvakentästä pois.

 

 

Iltapäivällä oli tylsempi hetki, kun isäntä leikkasi koirien kynnet. Iso Poika antautui toimenpiteeseen melko kiltisti, vaikka pikkuisen täytyi yrittää vetää tassua pois. Pikku Musta suhtautui toimenpiteeseen räväkän tempperamenttinsa mukaisesti ja yritti päästä tilanteesta pois näykkimällä. Sille toiminnalle tosin tuli välitön stoppi isännän varmassa otteessa. Prinsessasta kynsien leikkuu oli kauhistuttava toimenpide, vaikka hän tiesikin, että karkuun sitä ei pääse. Väkinäisen askelin hän asteli kynsienleikkuupaikkaa kohti, kun kutsu kuului. Kylpyhuoneen ovella alkoivat jalat tärisemään. Koko tiimi selviytyi kuitenkin kynsienleikkuusta mallikkaasti ja palkintona odotti herkkutikut.

Ryhmä Rämän Iso Poika

 Viimeisenä esittelyvuorossa on koiralauman nuorimmainen, seitsemänvuotias Iso Poika. Vaikka hän onkin kooltaan kaikkein suurin, niin tytöt kyllä näyttävät kaapin paikan, jos siitä on mitään epäselvyyttä. Iso Poika ei ole ehkä ihan tajunnut omaa kokoaan, koska tykkää ahtautua Pikku Mustan petiin, jolloin puolet koirasta jää pedin ulkopuolelle. Välillä hän haluaa maata myös nojatuolissa, mihin niin ikään hän on aivan liian iso.

Tämä poika on perheen tyttöjä nirsompi kulinaristi. Periaatteessa hän ei syö mitään kasviksia, paitsi jos kyseessä sattuu olemaan persimonhedelmä, appelsiini, kurkku tai puuron jämät. Appelsiinikaan ei käy, jos se sattuu olemaan vähän kuivempaa sorttia. Tarkkana pitää olla. Etenkin jos emäntä tai isäntä yrittää piilottaa ruokaan ripuli- tai matolääkkeitä. Ne kannattaa huolellisesti kiertää ja jättää kuppiin tai jos suuhun asti eksyvät, niin äkkiä sylkäistä suupielestä pois.

Telkkariohjelmat ja youtube-videot ovat Ison Pojan harrastuksia lenkkeilyn ja uimisen lisäksi. Telkkariohjelmista suosikkeja ovat erilaiset luonto-ohjelmat sekä eläinohjelmat. Niitä pitää seurata tarkasti sohvalta käsin. Youtubesta vaalea komistus katsoo susi- ja huskyvideoita, joissa ulvotaan. Hetken katsottuaan hän yhtyy ulvontaan. Joskus kuoroon liittyy myös Pikku Musta omalla kimakammalla äänellään.

Iso Poika on  porukan kuuliaisin, aina valmiina suorittamaan tehtäviä kuin partiopoika ikään. Toki homma saattaa lähteä vähän lapasesta joskus, kun lenkillä tulee tuttu ihminen tai koirakavereita vastaan. Hyvä käytössäännöt saattavat unohtua, kun riemulla ei ole rajoja.

Emäntä on usein väsynyt aikaisten työvuorojen jälkeen. Hänen kömpiessään sänkyyn päiväunille, Iso Poika hyppää vauhdilla viereen, ottaa hyvän asennon ja huokaisee. Sitten nukutaan.

Joko te tuutte?

Poseerataan sitten

Sanoitko jotain lenkistä?

Iskä askarteli mulle leikkimökin

Syyslenkillä

Koko bändi koossa

Ryhmä Rämän Pikku Musta

Tänään esittelyvuorossa on koirajengin keskimmäinen, niin iältään kuin kooltaankin. Ikää neidillä on yhdeksän vuotta ja painoa kuutisentoista kiloa. Pikku Musta alias Neiti Näpsä on oikein oikein kätevä emäntä. Tällä koiralla on rautainen itsetunto ja hän hoitaa tilanteen kuin tilanteen varmalla ja päättäväisellä otteella. Pikku Musta toimii esikuvana Prinsessalle ja pistää Ison Pojan ruotuun. Hän onkin Ryhmä Rämän ehdoton kuningatar.

Pikku Musta on yhtä perso ruualle kuin eilen esittelemäni Prinsessa sillä erotuksella, että ihan kaikki kasvikset ei hänen ruokavalioonsa uppoa. Muun muassa salaatinlehdet eivät kuulu tämän hienostuneen ladyn ruokavalioon. Sen sijaan hänen braavuurinaan on rahkapurkin ja Keiju-rasian nuoleminen kiiltävän puhtaaksi. Pitkänmallinen kuono mahtuu näppärästi paikkoihin, mihin porukan muiden jäsenten nenät eivät yllä.

Tänä talvena on tullut lunta välillä ihan reilusti. Olemme tehneet lähimetsään omat lenkkipolut, joita pitkin voi kulkea lumisemmallakin säällä. En voi lakata hämmästelemästä, miten ketterästi Pikku Musta hyppii umpihangessa eteenpäin. Lady on kaivanut puiden alle kuopat, joita hän uskollisesti pitää auki läpi talven. Lenkillä hän sinkoilee kuopalta toiselle, kaivaa kuoppaa tassut viuhuen ja syö vatsan täydeltä ihanaa, kylmää maata. Tylsä emäntä kiljuu, että maata ei saa syödä, jolloin täytyy nopeasti vaihtaa seuraavalle kuopalla. Niin hyvää  multaa! Joskus Pikku Musta syö maata höystettynä peuranjätöksillä vähän liikaa ja siitä on seurauksena paha olo kotona lenkin jälkeen. Tiedättehän sen olon, kun on syönyt liikaa irtokarkkeja?

Pikku Mustassa on ripaus suomenpystykorvaa ja tästä geeniperimästä johtuen oravat saavat pienen koiran pään sekaisin. Seurauksena on vetäminen remmissä koko neljän pienen tassun voimin säestettynä kovalla kiljunnalla. Mikäli tällä koiralla olisi pitävämmät kynnet, se varmaan kiipeäisi puun latvaan oravan perässä.

Lunta tulvillaan on raikas talvisää

Tapahtuuko keittiössä jotain?

Kaihoisa katse ulos

Saa rapsuttaa mahasta

Unikäärö

Auringonpalvojat

Ryhmä Rämän Prinsessa

Kevättä ja moottoripyöräkelejä odotellessa ajattelin esitellä meidän perheen karvaiset perheenjäsenet eli Ryhmä Rämän. Tämä joukko pitää huolen, että perheen isäntä ja emäntä saavat riittävästi ulkoilua säällä kuin säällä.

Ensimmäiseksi esittelyvuoroon pääsee perheen seniori. Prinsessa juhlii keväällä 12-vuotissynttäreitään. Tämä neiti rakastaa hyvää ruokaa ja huonompikin menee paremman puutteessa. Oikeastaan ei ole ruokaa, mitä hän ei söisi. Kurkku, porkkana, paprika, salaatinlehdet, lehtiselleri, banaani, mandariini, appelsiini ja pähkinät maistuvat hyvin. Mustikat ja vadelmat hän osaa poimia itse metsästä. Nuorena koirana hän kerran tyhjensi auringonkukan siemeniä ja goji-marjoja sisältäneen napostelukipon sohvapöydältä. Löytyipä kerran tyttären käsilaukusta Fazerin Sininenkin ja emännän kukkapenkistä tulppaaninsipuleita. Tämä neiti tykkää elää vaarallisesti, mitä ruokailuun tulee.

Prinsessa rakastaa päiväunia pehmeällä sohvalla, mieluiten reilun tyynypinon päällä. Sen sijaan huonosta kelistä hän ei välitä. Jo ihan nuorena koirana hän katsoi ulos ikkunasta ja harkitsi sitten, kannattaako lenkille lähteä. Sadesää ei kuulu hänen suosikkiulkoilusäihin. Helteellä ei myöskään jaksa lenkkeillä. Toki hän silloinkin lähtee uimalenkille, jos sellaista on tarjolla. Kaikenlaiset vesileikit ovatkin hänen lempipuuhaa.

Lumisateella Prinsessa muuttuu helposti lumipalloksi, ainakin ellei emäntä ole ihan vast'ikään surruuttanut turkkia lyhyeksi trimmerillä. Kurasäällä sen sijaan Prinsessa tuo hiekkalaatikkollisen hiekkaa ja kuraa sisälle. Metsästä turkkiin saattaa tarttua havunneulasia ja lenkkipolun reunasta takiaisia kesäaikaan. Hänen turkkinsa on kätevä kaikenlaiseen kuljetukseen. Tämän vuoksi emäntä on päätynyt pitämään turkin vaihtelevan mittaisena, mutta kuitenkin melko lyhyenä ympäri vuoden.

Tämä neiti on nuori kapinallinen. Tai nykyään vaan kapinallinen. Usein lenkillä suupielestä roikkuu huolettomasti tupakannatsa, jos emännällä silmä välttää. Jotain samaa hänessä ja James Deanissa on. Ainakin se tupakannatsa suupielessä.

Ryhmä Rämässä Prinsessan asema on wanna-be-johtaja. Halua hänellä olisi kivuta hierarkian huipulle, mutta tosiasiassa hän on jäänyt siinä kakkoseksi. Prinsessa on tajunnut, että Pikku Musta on porukan älykkö, ainakin mitä ruoan hankintaan tulee. Joten Pikku Mustan touhuja kannattaa pitää visusti silmällä ja ottaa samanlainen kerjäysasento tai muuten vaan ohimennen ruoanlaittotouhujen seurailuasento, koska silloin saattaa jotain evästä kuonon eteen tipahtaa.

Kauneusunilla

Talvisella lenkillä

Syysposeeraus

Junareissulla

Blogin ulkoasun päivitystä

Viime päivinä on ollut kevään tuntua ilmassa. Aamuisin on jo valoisaa, linnut laulavat ja räystäistä tippuu vesi. Autotiet ovat jo sulaneet. Kevät, se on ihan pian täällä! Kalenteriini on varattu huhtikuun loppuun pari päivää, joista jompana kumpana olisi tarkoitus hakea Porsteri kotiin, jos kyseisille päiville vaan sattuu hyvä ajosää. Kaksi pitkää kuukautta vielä täytyisi odottaa, ellei jotain ihmeellistä tapahdu ennen sitä. Onneksi aika usein tapahtuu niitä ihmeitäkin. Tässä tapauksessa se tarkoittaisi ylimääräistä vapaapäivää sekä kelien muuttumista riittävän kesäisiksi aiemmin keväällä.

Aikani kuluksi olen askarrellut blogilleni uutta ilmettä. Mielelläni otan palautetta vastaan, menikö parempaan vai huonompaan suuntaan? Keksin myös, että Pixabaysta saa kopioida ja käyttää vapaasti upeita, ammattimaisia kuvia ilmaiseksi. Mieluiten käytän omia valokuvia blogissani, mutta joskus kuvavarastoistani ei löydä mitään aiheeseen sopivaa kuvaa.

Ihme viime keväältä, uutta nurmikkoa pihamaalla

Harley-Davidson Club Finland

Jo ennen ajokortin ajamista olin päättänyt, että  jos joskus hommaan moottoripyörän, sen pitää olla Harley-Davidson, mikään muu ei kelpaa. Minulle sopivaa Harrikka-mallia jouduin hetken kuitenkin pohtimaan. Sportsterin maine "tyttöpyöränä" hanasi vastaan. Kun ihmiset toteavat, että tytöt ajaa Sportsterilla, mielessäni herää kapina. Minä ajan millä haluan. Tajuttuani Sportsterinkin olevan iso ja painava moottoripyörä ja omat fyysiset mittani ei niin isot, tulin sen verran järkiini, että päädyin kuitenkin tähän klassiseen "tyttöpyörään". Saa nähdä, vaihtuuko pyöräni jonain päivänä Dynaan, josta ensin haaveilin tai Fat Boyhin, johon rakastuin Harley-Davidson-liikkeessä. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että olen syvästi ja vakavasti rakastanut omaan Porsteriini ja toivon, että meillä on paljon yhteisiä kilometrejä edessäpäin.

Joku nyt varmasti kysyy, että miksi Harrikka. On monia halvempia pyöriä, tehokkaampia pyöriä ja ehkä jonkun mielestä kauniimpiakin. Moottoripyöräily on tunnelaji, jossa järkisyillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Järkevät ihmiset ajaa autolla. Minulle Harley-Davidson on moottoripyörien kuningas.

Harkitessani A-kortin ajamista ja pohtiessani, olisiko opetuslupa, ajokoulu vai niiden yhdistelmä paras vaihtoehto hankkia A-kortti, sain paljon apua Harley-Davidson Club Finlandin keskustelupalstalta netissä. Harley-Davidson Club Finland on Harrikan omistajien oma merkkikerho. Jäsenvaatimuksena on, että omistaa Harrikan. Minä hankin oman Harley-Davidson Sportster 883 Hugger-moottoripyöräni heti ajokouluun ilmottauduttuani. Olen ennakoiva luonne, joten ajattelin, että pitäähän pyörä olla valmiina sinä päivänä, kun saan ajoluvan käteeni.

Päätin kuitenkin mielessäni, että en hae H-DCF:n jäsenyyttä ennen kuin minulla on ajolupa omaan menopeliini. Muutama päivä sen jälkeen, kun olin saanut ajolupani, laitoin hakemuksen. Odoteltuani muutaman viikon, sähköpostilaatikkooni tuli vastaus. Minut oli hyväksytty Harley-Davidson Club Finlandin jäseneksi.Vuodenvaihteessa postiluukusta kolahti ensimmäinen Harrika-lehti ja tämän vuoden kalenteri. Kalenteriin on kätevästi merkattu jo valmiiksi vuoden tapahtumia, niin ei sitten ihan vahingossa mene joku tapahtuma sivu suun.

Aloittelevana motoristina minulla on jatkuvasti mielessä monia kysymyksiä, joita olenkin aktiivisesti kysellyt H-DCF:n keskustelupalstalla ja saanut runsaasti kysymyksiini vastauksia. Tällä hetkellä pohdinnan alla on laukkujen virittely pikku-Porsteriin, jotta pyörällä pystyisi kuljettamaan jotain tavaraa tarvittaessa.

Kiitos harrikkafoorumilaisille tätäkin kautta, jos joku teistä blogiani lukee. Toivottavasti kesällä pääsen tutustumaan kerholaisiin ihan livenäkin, toistaiseksi tunnen ihmiset vain keskustelupalstan nimimerkeillä. Muutaman jäsenen ehdin kuitenkin tavata syksyllä moottoripyörän osista kauppoja hieroessani.

Kevään odotusta

Hyvää maanantaiaamua! Blogissani on ollut viimepäivinä hiljaista. Se ei suinkaan johdu siitä, että olisin unohtanut blogini tai moottoripyöräilyn. Tämä aika vuodesta on vain tällaista piinallista kevään odotusta. Vanhat tarinat on kerrottu ja uusia ei synny tyhjästä.

Linnut laulavat jo aamuisin siihen malliin, että kevät on ihan pian täällä. Räystäistä tippuu vesi päivisin, mutta öisin on pakkasta. Pihat ovat peilijäällä ja liikkuminen ilman nastakenkiä melko jännittävää. Kalenterista olen katsellut, että Hukkeri pitäisi hakea viimeistään kohta vapun jälkeen kotiin, jotta pääsen sen kanssa ennakoivan ajon kurssille.

Joutessani väsäsin blogilleni facebook-sivut, jonne pääset blogini oikeasta ylänurkasta. Valitettavasti olen niin vieraantunut facebookista, että katsotaan saako nuo facebook-sivut jatkoa vai kuopataanko ne jonkin ajan kuluttua kaikessa hiljaisuudessa. Minua taitavammilta somettajilta olen kuullut, että Instagram on tämän päivän juttu. Mikäs siinä, mutta ensin pitää opetella paremmin valokuvauksen jalo taito. Käsittääkseni Instassa on kuitenkin valokuvat se juttu, toisin kuin tässä minun blogissani, joka perustuu enemmän kirjoitettuun tekstiin ja kuvat ovat vain mausteena.

Kiitos ensimmäiselle blogiani kommentoineelle. Kommentit piristävät päivää. Silloin tiedän, että joku on oikeasti lukenut blogiani enkä täällä yksikseni kirjoittele joutavaa jargonia.

Edit: Havainto maanantai-iltana: facebook-sivut ei toimi. Facebook-sivuillani on havaittu epänormaalia toimintaa, jonka vuoksi ne on facebookin toimesta lukittu. Ehkäpä joku on käynyt katsomassa sivujani? Se nimittäin lienee ainakin tavallisuudesta poikkeavaa.;)

Minut löytää kuitenkin edelleen täältä tutusta osoitteesta ja blogiani voi seurata myös sähköpostitse tai blogit.fi-sivuston kautta.

Vauhdikasta menoa tammikuussa

The Kulture Kustom Show 2019, Vasili Gostinetsin tarina

"Neuvostoliitossa 1965 järjestettiin maailmanennätysajon varjolla salainen tieteellinen koe. Tarkoitus oli testata uutta amfetamiinijohdannaista piristettä joka antaisi sotilaille jopa kahden viikon toiminta-ajan.

Noin kahden viikon yhtäjaksoinen ajo moottoriajoneuvolla tuntui hyvältä keinolta testata piristettä ja samalla saataisiin maailmalle osoitettua neuvostokansalaisen ylivertaisuutta.

Tähän tarkoitukseen rakennettiin erikoisvalmisteinen skootteri, valmistajana puolustusteollisuuden suuryhtiö TMZ eli "Tulskij Masinostroitelnij Zavod Imeni Rjabikova"

Skootteri oli varustettu mm. toiletti-istuimella, joka mahdollisti pitkäjaksoisen istumisen, kuljettajan avattavissa olevalla lisäpolttoainesäiliöllä tankkiautosta vauhdissa tapahtuvaa tankkausta varten sekä useilla pienillä lisävarusteilla kuten esim. Makarov-pistooli mahdollisia sabotointiyrityksiä varten.

Myös moottori oli tasapainotettu ja optimoitu pitkää yhtäjaksoista käyntiä varten, vaihteistoöljylle tehtiin säiliöstä tapahtuva lisäöljyn pumppaus 1000 kilometrin välein, vanha ylimääräinen öljy poistui ylivuotoputkea pitkin pois vaihdelaatikosta.

Ajon oli tarkoitus lähteä Leningradista (nyk. Pietari) ja käydä kääntymässä Vladivostokin Keskusaukiolla ja palata takaisin Leningradiin.

Matkaa kaikkineen kertyi 20 000 km.

Kuljettajaksi valittiin monessa yhteydessä ansioitunut puna-armeijan majuri Vasili Gostinets (s. 7.5.1927 Ukrut)

Lähtöpäiväksi asetettiin 7.5.1965 (Vasilin syntymäpäivä).

Tuona päivänä matka lähtikin hienosti käyntiin, Vasili starttasi skootterinsa ihmisten hurratessa ja punalippujen liehuessa.

Kaikki menikin hyvin, matka Vladivostokiin onnistui täydellisesti, Vasilille nakattiin ruokareppu aina tietyin väliajoin, mahorkkaa ja myös vodkaa kului ajaessa.

Ja Vasili ajoi, ajoi ja ajoi...

Tosin paluumatkalla Vasili ei vastannut enää huuteluihin ja verta tihkui korvista ja nenästä.

Kunnes sitten Irkutskin tienoilla yht'äkkiä skootteri ja kuljettaja katosivat jäljettömiin.

Ja samalla alkoivat hallituksen peittelytoimet.

Kaikki mahdolliset dokumentit hävitettiin, ihmiset peloteltiin puhumasta asiasta, jonkun ajan kuluttua koko tapausta ei enää ollut olemassakaan.

Ja näin jatkuikin ihan näihin päiviin saakka, kunnes monien yhteensattumien kautta eräästä Irkutskilaisesta ladosta löytyikin Vasilin skootteri.

Vasili itse on edelleen kadoksissa..."

Yllä oleva teksti on suora kopio The Kulture Kustom Show:ssa olleista kylteistä. Minusta tämä tarina oli niin mielenkiintoinen, että päätin laittaa sen tänne teidän luettavaksi. Lopussa vielä valokuvat kylteistä.

The Kulture Kustom Show 2019, vanhoja autoja

Pitihän tapahtumassa räpsäistä muutama autokuvakin. Kyllä ennen kaikki oli paremmin. Ainakin autot oli nätimpiä. Vai mitä olette mieltä?

Meiltäkin löytyy kotoa vanha Volvo. Mutta se ei ole ihan yhtä nätti kuin tuo toiseksi alimmaisessa kuvassa oleva.

The Kulture Kustom Show 2019, moottoripyöriä

Alla muutama kuva The Kulture Kustom Show:ssa nähtävillä olleista kustomoiduista moottoripyöristä. Ihan kaikkia en viitsinyt kuvata ja ihan kaikki ottamani kuvat eivät onnistuneet, joten tässä on vain osa esillä olleista upeista pyöristä. Sellaisen havainnon tein, että pitkäkeulaisten pyörien kuvaaminen vaatii kuvakulman valintaa, jotta koko pyörä mahtuu lähikuvaan.

Tämän pyörän kuvasin jo moottoripyörämessuilla, mutta silloin kuvat eivät onnistuneet. Eli nyt vihdoin sain kuvan tästä persoonallisesta Harrikasta.

Tässä pyörässä minua viehätti erityisesti tankin upea maalaus.

Flower Power eli värikkäitä prätkiä

Nyt on keulalla mittaa

The Kulture Kustom Show 2019

"Kaksipäiväinen tapahtuma esittelee käsityötaitoa, muotoilua ja luovuutta jenkkiautojen ja moottoripyörien sekä kustomoitujen polkupyörien maailmasta. Merikaapelihallin ensimmäisessä kerroksessa on huippuhienoja ajoneuvoja eri maista sekä yli 50 hot rod-taiteilijaa ja käsityöläistä omilla osastoillaan. Suomen parhaiden tekijöiden lisäksi voit tavata taitajia mm. Belgiasta, Venäjältä, Saksasta, Ruotsista, Norjasta, Englannista, Tanskasta ja Virosta. Voit seurata myös erilaisia työnäytöksiä, mm. pinstraippausta ja kynäruiskumaalausta."

 Tänään tuli sitten käytyä The Kulture Kustom Show:ssa Kaapelitehtaalla. Tarjolla oli runsaasti karkkia silmille. Custom-moottoripyöriä ja -polkupyöriä, upeita jenkkiautoja, vintagehenkisiä vaatteita ja tauluja, tatuoijia... Koska joskus yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin tänään tarjoilen poikkeuksellisesti vähän sanoja ja enemmän kuvia.

Koska olen jostain lukenut, että ei ole hyvä lätkäistä liian monta kuvaa samaan blogipostaukseen latautumisongelmien vuoksi, niin jaan tämän kuvapläjäyksen useampaan postaukseen.

Ensimmäiseksi pari yleiskuvaa tapahtumasta.

Laukkukaupassa oli myynnissä laukkuja Harrikoihin ja Indian-moottoripyöriin, sekä myös kuvassa oleva prätkä oli myynnissä. Nättihän sekin on.

Yleiskuvaa tapahtumasta