Oodi uudelle kodille

Mitä enemmän vietän aikaa uudessa kodissani, sitä enemmän alan rakastaa sitä. On ihanaa, kun on iso olohuone, iso keittiö ja iso makuuhuone. Lisäksi on ihan kohtuullisen kokoinen ompelu-/askartelu-/taimienkasvatus-/palapelien kokoamishuone, vierashuone/tietokonehuone ja miehellä oma miesluola. Kaksi vessaa on myös luksusta.

Paljon tilaa, se on se, mitä rakastan! Viikonloppuna hääräilin keittiössä ja nautin siitä, että laskutilaa on reilummin kuin vanhassa kodissa. Vieraat mahtuvat pirtinpöydän ympärille helposti.

Kylmässä eteisessä on hyvä kevään edetessä ulkoiluttaa taimivauvoja ja jättää ne sinne säiden salliessa yöksikin. Pohdiskelin, josko vanha taimihylly asettuisi sinne jotenkin, että saisin tilankäytön maksimoitua.

Takapihan vilpolassa voi istahtaa huilaamaan saunan jälkeen, vaikka sade ropisisi kattoon. Kunhan vaan saan askarreltua kalusteisiin uudet pehmusteet. Entiset pehmusteet menivät pilalle vietettyään pari vuotta taivasalla säiden armoilla. Polyronttinkiset puutarhakalusteiden rungot ovat kuin uudet huolimatta ulkona vietetyistä vuosista.

Se, että kodin pinnat ovat aika lailla alkuperäiskunnossaan, ei haittaa yhtään. Täällä uskaltaa imuroida ihan reippaasti pelkäämättä, että lattialistat naarmuuntuvat tai että koirien kynsistä jää jälkiä lattiaan. Elämänjälkiä on tässä kodissa jo valmiiksi, joten muutama lisää ei tilannetta muuta miksikään.


Lumet ovat sulaneet vauhdilla ulkona. Kukkapenkistä on paljastunut kuunliljojen ja kurjenmiekkojen (tai siksi niitä ainakin luulen) kuolleita lehtiä, joita sormeni jo syyhyävät päästä keräämään ja paljastamaan niiden alta vihreitä lehtiä puskevat sinivuokot ja muut ihanuudet. Odottaa pitää, tiedän kyllä. Talvi saattaa vielä yllättää.

Odotuksen tuskissani väänsin vanhasta koira-aidasta väliaikaisen puutarhajätekompostin odottamaan kevättä. Koirat olivat touhussa mukana ja juoksivat sydämensä kyllyydestä pihaa päästä päähän ja kaivoivat talon takana sijaitsevalta hakkuuaukealta multaa, risuja ja jäniksen jätöksiä. Ei ihme, että yhdellä noista karvakorvista on nyt melko pahanhajuisia ilmavaivoja.

Olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni maaseudulla. Minulle kodin tunnelmaa tuovat räsymatot, tuli leivinuunissa ja mahdollisuus askarrella kaikenlaista kummallista sisällä ja ulkona. Olen kasvanut lapsuuteni ihan pihalla, kesät rämmin metsässä yksin tai koiran kanssa ihmetellen torvisammalten tötteröitä ja rahkasammalpetejä. Tänään kävin perheemme kolmen koiran kanssa samoilemassa metsässä vähän takapihaa kauempana.

Kylän keskusta on meiltä kävelymatkan päässä. Keskustasta löytyy kaksi ruokakauppaa, kenkä- ja sisustustarvikekauppa, rautakauppa, kukkakauppa, halpatavarakauppa, huonekalukauppa, lukuisa määrä kampaamoja, kauneushoitola, apteekki, posti, Alko, kahvila/lounasravintola, huoltoasema, kirjasto, terveyskeskus, kunnanvirasto, kuntosali, urheilukenttä, hiihtoladut ja luistinrata. Ehkä unohdin jotain. Mutta niin, täältä löytyy kaikkea, mitä pieni ihminen arjessaan tarvitsee. Ja loput voi tilata postimyynnistä.

Tänne minä kuulun.

Pistokkaita vesilasissa

Saatuani muuttotouhut suurin piirtein pakettiin, olen viime päivät antanut itselleni luvan huilailla. Päivät ovat kuluneet takan ja leivinuunin lämmittelyssä. Takanloimussa on ihana nauttia aamu- tai iltapalaa ja leivinuunissa valmistuu monenlaiset ruuat. Kahden viikon aikana en ole käyttänyt sähköuunia tai hellaa kertaakaan.

Pihatouhujen lomassa olen katsellut ruukku- ja amppelikukille paikkoja kesää varten. Edellisellä asukkaalla on tainnutkin olla niitä aika paljon, koska ripustuskoukkuja on ulkona ja vilpolassa runsaasti valmiina.

Makuuhuoneen ikkunalauta on alkanut täyttyä pistokkailla. Ikkunalaudalle on muuttanut puolenkymmentä verenpisaran pistokasta, muutama pelargonin oksa, rönsyliljan rönsyjä, marraskuun kaktuksen pistokkaita ja yksi nimettömän viherkasvin oksa.

Marraskuun kaktuksen pistokkaat saivat kuivua pari päivää ikkunalaudalle ennen vesilasiin laittamista netistä lukemani ohjeen mukaan.


Yllä mainittu nimetön viherkasvi on kulkenut mukanani yli kolmekymmentä vuotta. Toki tämä nykyinen on ehkä tuoreempaa sukupolvea kuin alkuperäinen, mutta samaa kasvia kuitenkin. Olen pitänyt kyseistä kasvia liuska-araliani kaikki nämä vuodet, kunnes tänään tajusin, että kasvi on joku ihan muu. Kyseisen kasvin pistokas on tuo hapsulehtinen pienessä pullossa yllä olevassa kuvassa. Kuka tunnistaa tämän kaunokaisen?

Hyvää ystävänpäivää kaikille blogini lukijoille näiden ystävysten myötä!

Kaverukset vielä Espoossa

Uudessa kodissa uudella sohvalla on kiva köllötellä

Meidän uusi koti

Ensimmäinen yö uudessa kodissa takana. En jaksa lakata ihmettelemästä tätä tilaa ja rauhaa, mikä uudessa kodissa vallitsee. Tällä hetkellä kuuntelen aurausauton ruminaa ulkoa ja valkoinen paimenkoiramme puhkaa sille ihmetellen, mikä siellä romisee. Espoossa ei aurausautoja ole juuri tänä talvena näkynyt tai kuulunut.

Talomme on 80-luvulla rakennettu valkoinen, tiiliverhoiltu talo taajama-alueen reunassa, pienessä kunnassa Itä-Suomessa. Ikkunan puitteet ovat ruskeat ja niissä on ulkopuolella puinen ristikko. Sisäpuoleltakin talomme henkii vanhaa aikaa. Puolipaneelia löytyy keittiöstä ja koko talossa on paneloitu sisäkatto. Puu-uuni ja takka tuovat tunnelmaa ja toimivat sähkölämmityksen lisänä. Talomme on kaikin puolin hyvin tyypillinen aikakautensa edustaja.

Asuintilaa talossamme on lähes sadankahdenkymmenen neliömetrin verran ja lisäksi löytyy lämmin varasto ja autotalli sekä kylmä puuvarasto, yhteensä yli satakahdeksankymmentä neliötä. Sisältä löytyy neljä makuuhuonetta, iso olohuone, tilava keittiö, pienehkö kodinhoitohuone-takkahuone, suihkutila wc:llä, sähkölämmitteinen sauna sekä erillis-wc. Huoneista olemme sisustaneet itsellemme suuren makuuhuoneen, vierashuoneen, miehelle harrastushuoneen musiikki- ja kuntoiluvälineineen ja minulle ompelu/askastelu/harrastushuoneen. On ihan superihanaa omistaa oma huone yhteisen makuuhuoneen lisäksi. Luultavasti puolisokin arvostaa omaa miesluolaansa. Kaksi ihmistä ja kolme koiraa mahtuu tähän kotiin vallan hyvin. Tosin koirat ovat ensi alkuun olleet hieman hämmennyksissä, kun huoneita on niin paljon, että omistajat häviävät aina jonnekin.

Muutto oli raskas, etenkin kun flunssa kaatoi minut petiin viime torstaina ja mies alkoi sairastaa lauantaina. Olimme kuitenkin luvanneet Espoon asuntomme tyhjäksi uusille asukkaille seuraavan viikon keskiviikkona, joten muuttaa piti, vaikka sairaana. Muuttokuume oli myös kasvanut sellaiseen mittoihin, että muuton lykkääminen olisi ollut sula mahdottomuus.

Viime viikonloppuna toimme pakettiautokuormallisen tavaraa uudelle kodille. Maanantaina tyhjensimme ja siivosimme Espoon asunnon ja ajoimme viimeisen muuttokuorman. Siinä vaiheessa kun huonekalut, muuttolaatikot, jätesäkit, kestokassit ja kaikki muut epämääräiset nyssäkät oli kannettu asuntoon, iski epätoivo viimeisen kerran. En varmaan ikinä saisi noita kaikkia purettua ja mahdutettua kaappeihin. Väsyneenä kasat näyttivät vuoren korkuisilta.

Maanantaista keskiviikkoon nukuimme appivanhempieni luona. He asuvat aivan kivenheiton päässä meiltä, joten heistä on ollut valtava apu muuttoasioiden järjestelyssä ja hoidossa. Tiistai ja keskiviikko laitoimme anoppini kanssa tavaroita kaappeihin. Uskomatonta, mutta totta, enää yksi pahvilaatikko on purkamatta! Kaikki mahtui kaappeihin enemmän kuin hyvin. Ompeluhuoneessa kaapit ja kirjahylly ovat puoliksi tyhjänä. Muutenkin yläkaapit koko asunnossa ovat pääsääntöisesti tyhjillään. Ihanaa tilaa ja väljyyttä! Ompeluhuoneen kaapit täyttyvät kyllä, kun alan niitä kankailla täyttämään. ;)

Ennen muuttoa tänne kotimme sisäkatto ja verholaudat maalattiin valkoisiksi. Lisäksi kaikki lämpöpatterit uusittiin ja verholautojen takana sijainneet loisteputket vaihdettiin nykyaikaisiksi ja paloturvallisiksi ledvaloiksi. Kaikenlaista hommaa ja remontoitavaa riittää tämän ikäisessä talossa. Mutta hiljaa hyvää tulee. Kiire ja sähellys loppui juuri, kun muutimme tänne maaseudun rauhaan.

Uuden kodin sisustussuunnitelmia

Uuden kodin sisustuksesta haaveilu on ihanaa. Minulla on ollut tapana mitata uusi koti jo ennen muuttoa. Lähtöä odotellessa piirrän ruutupaperille huoneiden pohjapiirrustukset mittakaavassa. Olemassa olevat tai vakavasti hankintalistalla olevat huonekalut piirrän erikseen ja leikkaan ne paperista. Sitten sovittelen huonekaluja eri paikkoihin ja eri huoneisiin. Tämä helpottaa muutossa, kun huonekalut voi kantaa suoraan paikoilleen.

Vierashuone

Lähes kaikki nykyisen asunnon huonekalut ovat jo löytäneet oman paikkansa ruutupaperilla. Nykyisen pystymallisen koiranruokapakastimen ja tulevan arkkupakastimen paikat ovat vielä vähän hakusessa. Terassikalusteen sopivuutta vilpolaan ei ole mitattu, joten jotain pientä jännitystä jää muuttohetkeenkin.

Ostoslistalla on piirustuksessa näkyvä levitettävä sohvasänky tai laveri. Haluaisin ostaa laverin kirpputorilta, mutta niitä näyttää olevan melko huonosti tarjolla. Toivottavaa olisi, että laveri löytyisi läheltä uutta kotia. Mikäli päädymme hankkimaan sängyn uutena, tämän hetkinen ykkössuosikki on Kiteen huonekalutehtaan valmistama Notte vuodesohva-divaani. Koska vierashuone on pieni, vähäeleinen Notte sopisi sinne mainiosti.

Mattoja tarvitaan paljon. Nykyiset mattomme eivät ole enää oikein edustuskelpoisia, joten  asunnostamme ei tule montakaan käyttökelpoista mattoa uuteen kotiin. Mielessä on kyllä kierrätysideoita vanhoille matoille puutarhassa. Niistä sitten lisää joskus myöhemmin. ;)

Olohuoneeseen olemme ajatelleet hankkia ison Vedbäk-maton Ikeasta. Toki aito käsinkudottu itämainen matto olisi superhieno, mutta kolmen koiran perheessä turhan kallis investointi. Olohuoneeseen tarvitaan lisäksi ainakin yksi pitkä käytävämatto, sekä kalusteista sohvapöytä ja pitkä tv-taso.

Keittiön pirttikalusteen alle on vielä matto etsinnässä. Haaveissa olisi joku ihana värikäs räsymatto. Kokoa silläkin matolla pitää olla jonkin verran.

Vierashuoneeseen tulee äitini kutoma kaunis räsymatto. Lisäksi meille tulee kokoelma erilaisia räsymattoja molempien vanhemmilta. Katsotaan mistä huoneista ne paikkansa löytävät. Ihan kaikkea ei sentään ole piirretty ruutupaperille.

Vielä vähän muuttojuttuja

Muuttoon on enää kaksi viikkoa aikaa. Asuntomme muuttuu hetki hetkeltä kaaottisemmaksi, kun muuttolaatikot valtaavat alaa.

Sulatin eilen toisen pakastimen ja totesin, että ihmisten ruokia on kohtuullinen määrä jäljellä. Ne saadaan syötyä loppuun ennen muuttoa, vaikkakin linssikeittoa ja hirvenlihaa on jossain muodossa ruokalistalla melko useana päivänä. Mutta koska minulla oli syksyllä huonot rauta-arvot, nuo eväät sopivat mainiosti ruokavaliooni.

Neljän päivän päästä koirat lähtevät mummolaan pois muuton alta. Sitten pääsen todenteolla jatkamaan pakkausta ja siivoilemaan asuntoa. Koiranruoat pakastimesta lähtevät koirien mukana mummolaan.

Pakkaustarinat jäivät viimeksi hieman kesken. Tässä tulee muutama lisävinkki pakkaukseen.

Erikokoiset minigrip-pussit tai vastaavat uudelleen suljettavat pussit ovat käteviä pienten juttujen pakkauksessa. Itsehän käytän minigrip-pussia myös meikkipussina ja joskus rahakukkarona, koska se ei vie tilaa laukusta.

Pyyhkeet ja liinavaatteet ovat hyviä pehmusteita. Särkyvät tavarat käärin pyyhkeisiin ja astiat pakkaan petivaatteiden kanssa, niin ne eivät kolise toisiaan vasten. Yleensä ainakin pienet käsipyyhkeet ja astiapyyhkeet menevät kaikki pehmusteiksi, joten niitä ei jää erikseen pakattavaksi.

Painavia kirjoja ei kannata mättää laatikon täydeltä. Tämän asian olen oppinut kantapään kautta saatuani äkäistä palautetta muuttomiehiltä ja -naisilta. Vaikka kirjoja olisi monta hyllyllistä pakattavana, voi olla järkevämpää pakata laatikko vain puolilleen kirjoja ja laittaa jotain kevyempää siihen päälle.

Pahvilaatikoihin on hyvä kirjoittaa päälle, mitä ne pitävät sisällään ja ehkä vielä sekin, mihin huoneeseen ne kannetaan uudessa osoitteessa. Se helpottaa kovasti tavaroiden etsintää uudessa kodissa.

Tavaroiden autoon lastaus on oma episodinsa. Isot huonekalut kannetaan ensin kyytiin ja sitten väleihin ja päälle laitellaan pienempiä. Mattoja, peittoja ja patjoja voi käyttää pehmusteena, jotta kovat huonekalut eivät naarmuunnu. Painavat laatikot tulevat alle ja kevyemmät päälle. Epämääräiset nyssäkät heitetään päällimäiseksi, koska niiden päälle ei voi enää mitään painavaa pinota.

Tämä lienee muuttosaagan viimeinen osa. Koskaan ei elämästä tietysti tiedä, mitä mutkia matkaan vielä tulee. Ensi kerralla kerron kuitenkin teille uuden kodin sisustussuunnitelmista.

Muuttotavaroiden pakkausta

Pahoittelut näin alkuun kaikille, jotka ovat kyllästyneet lukemaan minun muuttotouhuista ja -mietteistä.

Elämä on pyörinyt viime kuukaudet muuttoasioiden ympärillä. Monenlaista paperihommaa on hoidettu uuden talon ostamisen ja entisen asunto-osakkeen myymisen tiimoilta. Isona apuna asioiden järjestelyssä ovat olleet puolisoni vanhemmat, jotka asuvat meidän tulevalla kotipaikkakunnalla.

Henkinen työ, mitä joutuu väistämättä tekemään näin ison muutoksen äärellä, jäi alkuun kaiken paperin pyörityksen jalkoihin. Viime aikoina on sitäkin tullut käsiteltyä ja siitä aihepiiristä olenkin kirjoittanut edelliset postaukset, jotka löytyvät postauksista Uuden äärellä ja Pohdintaa elämästä, kuolemasta ja kaikenlaisista lähdöistä.

Muuttoon liittyy kolmaskin osio, eli ihan se fyysinen muutto. Tavarat täytyy pakata laatikoihin ja nyssäköihin, kantaa muuttoautoon ja siivota vanha koti ennen lähtöä. Uudessa kodissa sitten puretaan laatikot ja asetellaan tavarat uusille paikoilleen. Minusta ehkä parasta on tämä, kun pääsee vihdoin tekemään jotain fyysistä.

Noin viikko sitten aloitin pakkaamisen. Tällä hetkellä tietokonehuoneen seinustalla on kaksitoista Ikean muuttolaatikkoa täynnä tavaraa siistissä rivissä ja pinossa. Kirsikkana kakun päällä nököttää yksinäinen banaanilaatikko, joka pitää sisällään minun epämääräisen laukkukokoelmani ja joka on siirtynyt purkamattomana osoitteesta toiseen.

En ole varsinaisesti käsilaukkuihminen. Rento olkalaukku, yleensä aina se sama, kulkee mukanani kauppareissuilla. Työmatkoilla minua palvelee uskollisesti jo vähän nuhjaantunut punainen, nahkasomisteinen Fjällräven-reppu.

Mutta takaisin pakkaamiseen. Ikean pahviset muuttolaatikot ovat mahtavia. Ne laskostuvat pieneen tilaan, kun eivät ole käytössä ja kestävät tarvittaessa useammankin muuton. Niitä voi käyttää myös varastolaatikkoina. Laatikoita ei ole hinnallakaan pilattu. Toki pahvisia muuttolaatikoita myyvät monet muutkin liikkeet, mutta me ollaan totuttu noihin Ikean laatikoihin. Muutossa on erityisen kätevää, että kaikki laatikot ovat suurin piirtein samanmuotoisia, niin pinoutuvat muuttoautoon nätimmin.

Minä olen ajatellut jatkokäyttää nuo Ikean pahvilaatikot viljelylaatikoiden pohjalla estämässä rikkaruohojen kasvua. Siis ne ylimääräiset laatikot, jotka eivät päädy varastokäyttöön.

Olen aiemmin suorittanut monta muuttoa myös banaanilaatikoiden voimalla. Niiden etuna on ehdottomasti se, että jos vaan jostain laatikoita onnistuu löytämään, niin nehän ei maksa mitään. Banaanilaatikoita kannattaa kysellä lähikaupoista, jos semmoisista muuttolaatikkoina haaveilee.

Hengarissa roikkuvat juhlavaatteet olen pussittanut 200-litraisiin jätesäkkeihin viiden hengarin nipuissa. Teippasin hengarit nippuun pakkausteipilla ripustuskoukun juuresta. Jätesäkin pohjaan leikkasin reiän, josta pujotin hengarinipun. Lopuksi viimeistelin näin syntyneen pukupussin sulkemalla pakkausteipillä avonaisen alaosan.

Vielä on paljon pakkaamatta. Vaatekaapin käyttövaatteet ja ulkovaatteet heitän jätesäkkeihin viime hetkellä. Kovin paljoa etukäteen ei voi pakata vaatteita, jotka ovat vielä käytössä arjessa.

Keittiössä tyhjennämme keittiön kaappeja, jääkaappia ja pakastinta tekemällä niiden sisällöistä ruokaa. Koetamme ostaa mahdollisimman vähän uutta syötävää. Pakastin olisi tarkoitus saada tyhjäksi jo muutamaa päivää ennen muuttoa, jotta sen voisi sulattaa hyvissä ajoin ennen lähtöä. Varsinainen pakkaus keittiössä myös jää melko viime tinkaan, koska kyllähän ihmisen pitää syödä.

Muutto on kovaa hommaa. Mutta kuten jo aiemmin mainitsin, niin kokemusta muutoista löytyy meidän perheessä. Tavaroiden pakkaus, kantaminen muuttoautoon ja muuttoautosta pois sujuu jo melko rutiinilla. Odotan jo innolla, että pääsen asettelemaan uuteen kotiini tavaroita paikoilleen. Se on niin ihanaa!

Pohdintaa elämästä, kuolemasta ja kaikenlaisista lähdöistä

Talven pimeys ja muuttotouhut saavat minut miettimään kaikenlaisia, välillä vähän synkkiäkin ajatuksia.

On ihanaa muuttaa omakotitaloon maalle. Tuntuu hyvältä saada tilaa olla, elää ja hengittää. Vihdoinkin on riittävästi puutarhamaata myllättäväksi ja metsiä samoiltavaksi.

Sitten iskee muuttoväsymys. Lähes neljässätoista vuodessa olen ehtinyt tavata monia ihania ihmisiä pääkaupunkiseudulla. Työkaverit, bussitutut, koiralenkkikaverit ja ystävät jäävät tänne. Olen lähtenyt ennenkin, joten tiedän, mitä se merkitsee. Ystävät ja tutut jäävät. Harvan kanssa enää tulee pidettyä yhteyttä. Vain muistot jäävät. Ja joskus vanhoja aikoja tulee viiltävä ikävä. Tapaan uusia ihmisiä ja saan uusia ystäviä. Ei elämä lopu, se vaan muuttaa muotoaan. Jokainen ihmissuhde on arvokas omalla tavallaan. Jokainen eletty hetki on raita elämän räsymatossa.

Jostain syystä lähtö herättää minussa ajatuksia kuolemasta. Onhan tämä eräänlainen kuolema, yhden aikakauden loppu.

Eläinlääkärin odotushuoneessa istuessani mietin, kuinka kauan vielä saan nauttia karvaisten ystävieni seurasta. Perheen Prinsessa, tuo luppakorvainen söpöläinen, tuli minulle asuttuani vuoden Espoossa. Hän on kulkenut mukanani lähes koko sen ajan, kun olen asunut pääkaupunkiseudulla. Askel alkaa jo painaa ja uni maistuu. Vielä hän jaksaa juosta spurtteja metsässä. Elämä on kuitenkin rajallista.

Ystäväni kävi kylässä viimeisen kerran ennen meidän muuttoa. Hän sanoi, että tulee käymään luonani maalla. Lähtöhalauksen pituudessa oli jotain lopullista. Enhän minä muuta maailman ääriin, en edes ulkomaille. Silti, jokainen meistä elää omaa elämäänsä ja ihmissuhteet muuttuvat sen mukana. Jonain päivänä sitä tajuaa, että toista ei enää ole.

Meidän Iso Poika ei kestä emännän tunteilua. Heti, kun se kuulee ryystävän äänen tietokoneen äärestä, se ryntää paikalle ja tökkää kostella kuonollaan kysyäkseen, onko kaikki hyvin. Kaikki on hyvin. Emäntä täällä vaan tunteilee.

Kun ajattelen uutta kotiani, ajattelen enimmäkseen minun tulevaa puutarhaani ja kompostejani. Komposti on siitä kiva asia, että se ei aiheuta haikeita tunteita. Sinne mätetään ruoan tähteet ja kasvien raadot, haudataan ne kompostin uumeniin sydän odotusta täynnä. Sieluni silmin tuoksuttelen komposteistani valmistunutta humusta, jossa jo näen uuden alun. Kuvittelen pienet kasvintaimet terhakoina kasvamassa ja syksyllä isoa porkkananippua kädessäni. Komposti on minun unelmani ja intohimoni, siinä on loputon elämän kierto.

Kirsikkatomaatin taimen rimpulat viime keväältä

Uuden äärellä

Syksy on ollut hektistä aikaa elämässäni, kuten jo aiemmassa postauksessani kirjoitin. On ostettu omakotitalo ja laitettu entinen asunto myyntiin. Olen irtisanoutunut nykyisestä työstäni, jossa olen ollut vuodesta 2006. Perheemme kolme koiraa ovat vuorotellen sairastelleet, on ollut ripulia, virtsatietulehdusta ja silmäluomen kasvaimen leikkausta. Monta kertaa on tuntunut siltä, että en jaksa. Mutta sitten olen taas muistanut, että tätä minä halusin.

Monesti kirjoitetaan siitä, mitä ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan. Eivät he kadu tekemättömiä kotitöitä. He katuvat sitä, etteivät eläneet ja toteuttaneet unelmia, kun se oli vielä mahdollista. Etteivät tarttuneet hetkeen, kun oli aika tehdä isoja ratkaisuja. Ihmiset katuvat sitä, etteivät viettäneet enemmän aikaa läheisten kanssa.

Irtisanoutuminen pitkästä työsuhteesta on hurjaa, etenkin kun viime aikoina olen viihtynyt työssäni todella hyvin. Minulla on ihanat työkaverit ja työ itsessään sujuu monen vuoden kokemuksella. Silti ei ole kahta samanlaista päivää, kun ihmisten kanssa töitä tehdään. Tunteet ovat ristiriitaiset, vaikka innostus onkin päällimmäisenä. Pelottaa, jos en saakaan töitä tai en viihdy uudessa työpaikassa. Entä jos tämä olikin tyhmä ratkaisu? Mutta jos ei tee ratkaisuja, ei koskaan pääse mihinkään. Elämä polkee paikallaan ja siitä katkeroituu.

Vielä hetki ja pääsen uuteen kotiini. Reilun kuukauden päästä muutan lähemmäs sukulaisia. Omat vanhempani asuvat tunnin ajomatkan päässä, anoppi ja appiukko ovat lähes naapurissa. Suurin osa minun ja mieheni suvusta on kyläilymatkan päässä. Minulla on talo maalla, kolme koiraa ja iso piha. Unohtamatta tietenkään rakasta aviomiestäni. 

Ensi keväänä aloitan ehkä uuden blogin. Blogille pitäisi keksiä hyvin kuvaava nimi ja miettiä sisältö vähän tarkemmin, ettei blogi olisi samanlaista sillisalaattia kuin tähän asti. Siksi ehkä, etten ole ollenkaan varma, mihin suuntaan työkuviot minua ensi keväänä vievät.

Alkukeväästä saamme toivottavasti ostettua vuokratontin omaksi. Tontille pitäisi keksiä nimi. Kesällä pääsen tutustumaan uuteen puutarhaani ja muokkaamaan sitä omannäköiseksi ajan kanssa. Taloon tehdään ensi talvena kylpyhuoneremontti ja jossain vaiheessa myös keittiöremontti. Niissä riittää suunniteltavaa.

Olen uuden äärellä. Jotta uutta voi syntyä, täytyy vanhasta päästää irti. Sitä teen nyt. Hyvästelen mielessäni jokaisen paikan, ihmisen ja työtehtävän. Ajattelen, että nämä ovat viimeisiä kertoja. Paljon hyvästejä vielä kuukauden verran.

Hyvää ja rauhallista joulunaikaa kaikille blogini lukijoille täältä vesisateen keskeltä. Nähdään ensi vuonna!


Muuttopuuhia

Blogini on kärsinyt pitkästä hiljaiselosta. Sen sijaan elämässäni on ollut tapahtumia siitäkin edestä. Jotain vähän vihjaisinkin edellisessä postauksessani. Kerrottakoon se nyt ihan kokonaan. Olemme ostaneet omakotitalon Itä-Suomesta! Nyt on puuhamaata omiin tarpeisiin. Ensi kesänä pääsen toteuttamaan unelmiani ihan toden teolla.

En tiedä, jatkanko tätä blogia, jonka nimi ja aihepiiri eivät tällä hetkellä vastaa ollenkaan toisiaan. Luultavammin perustan uuden blogin, joka perustuu kotoiluun ja puutarhapuuhiin. Tämän blogin jätän niille harrikkaseikkailuille, joita varten tämän alun perinkin rustasin. Kaikki on kuitenkin auki ja elämä täynnä mahdollisuuksia. Lupaan kertoa teille ensi tilassa, jos ja kun perustan uuden blogin, että pääsette mukaan seuraamaan puutarhatouhujani heti alkumetreiltä asti.

Olen ajatellut katsoa ensin, mitä uusi puutarhani pitää sisällään, ennen kuin isken pistolapioni maahan ja alan kaivaa kasveja maasta ja istuttamaan uusia. Tämä tulee olemaan vaikeaa, kun jo nyt sähköpostiini kilahtelee vietteleviä perennatarjouksia ensi kesälle. Ajattelin kuitenkin aloittaa keväällä hyötypuutarhasta ja katsastaa perennat ennen kukkapenkkien mylläystä.

Vanhasta kodista mukaani ei lähde muita kasveja kuin varjoliljan siemenet multapurkissa ja jouluksi ostamani jouluruusu ruukussa. Pihamaallani hullistelevat espanjansiruetanat muine etanakavereineen saavat jäädä tänne etelään, heitä en mukaani huoli.

Ihanaa joulunaikaa toivotellen
Sari



Suuria puutarhaunelmia ja syyspuuhia

Kylläpä aika kuluu nopeaan. Edellisen kerran olen kirjoitellut tänne blogiini heinäkuussa. Loppukesä meni polvea kuntouttaessa, valokuvauksen ja töiden parissa. Tänään kuitenkin ajattelin lyhyesti päivittää elämänmenoa täällä Espoossa.

Suuret puutarhaunelmat eivät toteutuneet ihan toivotunlaisesti.

Kurkkusato oli kyllä mahtava, jälleen kerran. Avomaan kurkku on ehkä maailman helpoin kasvi kasvattaa aurinkoisella paikalla. Tämän kommentin kirjoitan kahden vuoden kokemuksella. ;) Kesäkurpitsa vetää kyllä vertoja helppoudessaan kurkulle. Valitettavasti nykyiselle pihalleni ei mahtunut yhtään kesäkurpitsan tainta.

Espanjalaiset miniluumutomaatit pääsivät kunnolla vauhtiin vasta jo syksyn kolkutellessa ovelle. Vaikka tomaattisatoa saatiinkin ihan kohtalaisesti, niin iso osa raakileista jäi kypsymättä. Osa vihreistä tomaateista odottaa nyt keittiön pöydällä kulhossa mahdollista kypsymistä. Jos haluaa kokeilla jotain erilaista, niin suosittelen tomaatin taimien kasvattamista kaupan vihannesosaston tomaateista. Niistä ei tiedä, minkä mallisia kasveja niistä tulee. Mutta ainakin tietää, millaista satoa ne tekevät. Itselleni jäi epäselväksi vielä syksynkin tullen, että olisiko varkaat pitänyt poistaa tai kasvia leikata jossain vaiheessa. Osan varkaista poistin ja osa jäi kasvamaan ja tuotti satoa. Latva oli pakko typistää loppukesästä, kun tukikehikon korkeus loppui. Tomaatin lehtiä leikkelin loppukesästä varjostamasta raakileita.

Paprikasato oli todellinen pettymys. Vaikka paprikat kasvoivat rehevästi ja kukkivat runsaasti, niin raakileet alkoivat pilaantua aina jossain vaiheessa. Vihreään, pieneen paprikaan ilmestyi ruskeita laikkuja, jotka levisivät ajan myötä. Huomasin myös, että tällaisessa paprikassa oli auki leikatessa usein vettä sisällä. Taisin saada yhden melkein kypsän paprikan ja muutaman vihreän. Mikähän minun paprikoitani oikein vaivasi?

Koristemansikat olivat sananmukaisesti koristemansikoita. Kauniit, vaaleanpunaiset, tummanpunaiset ja valkoiset kukat olivat kauniita, mutta mansikkasatoa ei voi kehua. Joitakin mansikoita söimme, osa homehtui ja osa vaan maistui pahalle. Seuraavan kerran kun kasvatan mansikkaa, niin laitan jotain tunnettua viljelylajiketta, josta tulee hyvä sato.

Itse kasvattamani orvokit kukkivat edelleen kukkapenkissä. Kyseiset taimet olivat mikropieniä taimia, jotka olivat vähällä päätyä kompostiin, mutta saivat vielä mahdollisuuden kukkapenkissä. Kuinka monella kukkii orvokit lokakuun loppupuolella? =D

Saattelin juuri pihaa talviteloilleen tänä aamuna. Pihan syyspuuhissa on haikeutta, joka liittyy kesän loppumiseen. Tyhjensin viimeisenkin kasvusäkin ja kannoin sen sisällön taloyhtiön kompostiastiaan. Kuunliljojen lehdet olivat muuttuneet läpikuultavan ruskeiksi ja limaisiksi, joten siivosin nekin pois pihalta. Lehtien alta paljastui etanoiden kokoontumisajot. Toivottavasti joku lintu syö noita etanoita. En viitsisi kerätä yksitellen pieniä peltoetanoita pihamaalta. Espanjansiruetanoita en kyllä katsele yhtä suopeasti takapihallani.

Liian pieni piha on alkanut harmittaa yhä enenevissä määrin. Minun suuret puutarhaunelmat eivät mahdu noin pienelle pihalle. Mutta kuka tietää, vaikka suuretkin puutarhaunelmat toteutuisivat jonain päivänä?


Haaveilua pienestä puusta sun muusta

Olen kyllästynyt nurmikkoon. Tai olemme kyllästyneet, sekä minä että mies. Koirat eivät ole kyllästyneet pissaamaan nurmikolle eikä nurmikko ole kyllästynyt palamaan koiranpissan alta. Olemme alkaneet haaveilla pihasta ilman nurmikkoa, sellaisesta englantilaishenkisestä puutarhaunelmasta, jossa laattapolut risteilevät rehevien perennapenkkien välissä. Koirille olisi oma pissapenkki, missä kasvaisi vahvaa maanpeittoperennaa ja koristeena joku kaunis, pieni puu. Meillä on asunnossamme kuitenkin iso terassi, jossa mahtuu oleskelemaan. Jatkuva taistelu nurmikon kanssa kyllästyttää. Se ei vaan menesty meidän taloudessa.

Mietimme ensin riippahernepuuta, joka kokonsa puolesta sopisi meille. Lisäksi kyseisen kasvin sanotaan olevan erittäin vahva ja vähään tyytyvä. Mutta koska olen heikkona vaaleanpunaisiin kukkiin, niin ahkeran googlailun tuloksena löysin unelmapuun.

Ruusumantelin kukka on uskomattoman kaunis. Ruusumanteli on luonnostaan pensas, mutta sitä saa vartettuna yleensä luumupuun runkoon. Ruusumantelin sanotaan menestyvän ykkös- ja kakkosvyöhykkeillä, vaikkakin se tuntuu olevan hyvin herkkä kasvi ja väärässä paikassa talvehtiminen saattaa epäonnistua. Asumme ykkösvyöhykkeellä ja meillä on hyvin aurinkoinen eteläpiha. Joten pakko on kokeilla ruusumantelia! Jos se ei menesty, niin vaihdetaan sitten riippahernepuuhun tai johonkin muuhun pieneen, rungolliseen puuhun. Harmillisesti ruusumantelia myydään ilmeisesti vain keväällä, sen kukinta-aikaan. Joten joudun nyt odottelemaan omaa ruusumantelipuutani ensi kevääseen. Kyllä on taas odottavan aika pitkä. Mutta eihän se toki kukkisi kuin ensi keväänä vasta. Mutta viherpeukalon sormi syyhyää päästä järjestelmään pihaa uuteen uskoon.

Suikeroalpi ja pikkutalvio saavat vapaasti levitä pienen puun alle. Suikeroalpi on jo kovaa vauhtia valtaamassa alaa tulevalta reviiriltään. Se kurottaa pitkiä suikeroitaan pikkusyreenien alta kohti nurmikkoa.

Ruusumantelipuuta, kärhökaarta ja uutta kukkapenkkiä odotellassa voimme ihailla tällä hetkellä kukkapenkissä kukkivia kukkia, Ritarinkannus "Blue Jade" ja varjolilja kukkivat todella kauniisti. Tosin kuunliljoista vain yksi kukkii, muut ovat vielä liian pieniä. Mutta pienet taimet kasvavat sitkeästi kuunliljojen alla, joten toivoa on, että jonain vuonna varjoliljoja kukkii kokonainen rivi.





Keijupuutarhan rakentelua

Joitain päiviä sitten aloin haaveilemaan keijupuutarhasta. Kun oma piha on moneen kertaan myllätty eikä siitä enää löydä tilaa uusille kasveille, niin on aika keksiä jotain uutta puutarharintamalla. Niinhän siinä sitten kävi, että keijupuutarha oli saatava.

Netistä löytyy paljon keijupuutarhatavaraa myyviä kauppoja ja valinta oli aika vaikeaa. Päädyin kuitenkin tilaamaan keijut ja muun rekvisiitan kotimaisesta Keijupuutarhapuodista, jossa ei ollut yhtä paljon valikoimaa (helpotti valintaa).

Tilasin yhteensä kolme keijua: Kirsikka-keijun, Pilvi-keijun ja Hilla-keijun. Hilla ei mahtunut tähän puutarhaversioon, vaikka keijuilla onkin korkeutta vain neljä ja puoli senttiä. Lisäksi tilasin söpön pupukorin kolmella pupulla, jotka myöskään eivät mahtuneet puutarhaan tällä kertaa. Sen sijaan linnunpönttö, yöllä valaisevat keijuvalot ja pienet kottikärryt löysivät paikkansa puutarhasta.

Itse askartelin köynnöskaaren. Tarkoituksena olisi, että joku mikropieni kasvi, elävä tai muovinen, koristaisi kaarta jonain päivinä. Kierrätyskeskukselta löysin lasikiviä, joista tuli joki puutarhaan. Kotoa löysin kullanhohtoisia koristekiviä, joista rakensin pihakiveyksen.

Mieleistä taloa en kuitenkaan löytänyt Keijupuutarhapuodista, tai mistään muustakaan kotimaisesti nettikaupasta, joten keijut saivat tähän hätään vain keiju-oven ja appelsiinikuorella kaunistetun kiven talokseen. No, onhan se ruma. Mutta keijutalo on edelleen etsinnässä. Tilaisinko se Irlannista, Englannista vai kenties Amerikasta asti? Tai ehkä keijuille löytyy käytettynä joku prinsessalinna jostain.

Toinen ongelma oli, että en löytänyt tähän hätään sopivan laakeaa ruukkua/astiaa, joten keijut joituivat ensi hätään muuttamaan roskiksesta dyykkaamaan muoviseen kukkaruukkuun. Kunhan löytyy sopivampi ruukku ja talo, niin keijut muuttavat isommille tiluksille.

Kasveja täytyy vielä miettiä. Tämä on minun keijumaailman ensimmäisen versio, joka on kyhätty saatavilla olleista tarpeista.

Oletteko te rakentaneet keijupuutarhaa?

Keijupuutarha liian pienessä ruukussa

Kirsikkakeiju istuu appelsiininkuoritalon seinustalla sammalmättäällä. Vieressä kasvaa minikokoinen vaahtera.

Pilvi-keiju ja minikokinen koivuntaimi

Pöllö vartioi keijumaailmaa

Linnunpönttö
Muuttohommista puheen ollen, olen tässä viime aikoina miettinyt pitäisikö bloginikin muuttaa sopivamman otsikon alle? Nyt kun blogin nimi ja tarinat eivät oikein kohtaa. Ehkä sitten palaisin tänne harrikkajuttujen kanssa.

Suru-uutisia kärhörintamalta

Tänä aamuna nautiskelin aamukahvia tuttuun tapaan terassilla  jalat auringossa, jääpussi leikatun polven päällä ja ja pää varjossa. Keski-ikäisen naisen täytyy varjella maksaläiskien kirjavoittamaa naamaa liialta auringolta. Sitä paitsi Instagramin selaaminen onnistuu paljon paremmin, kun aurinko ei häikäise kännykän näyttöä. Tästä on muodostunut aurinkoisten päivien rituaali sairaslomaa potiessani.

Ihailin ritarinkannuksissa ruokailevia perhosia aamukahvia siemaillen, kun silmäni osuivat kärhöön. Kärhössä on kymmenkunta nuppua, jotka ovat kasvaneet lupaavasti. Tänä aamuna joku oli pielessä. Kärhön kukkanuput ja latvaversot roikkuivat oudon näköisesti. Mietiskelin hetken, olisiko kuumuus ja kuivuus tehnyt tepposet. Mutta ei, mikään muu aamu kärhö ei ole näyttänyt tuommoiselta. Kukkanuput ovat olleet aina terhakasti pystyssä. Kastelimme eilen tuijat, kukkapenkit ja nurmikon, joten kuivuuskaan ei käynyt tähän selitykseksi.

Pikaisen googlauksen jälkeen epäilen diagnoosiksi kärhön lakastumistautia. Mitään ruskettumista en kyllä havainnut, paitsi yksi pieni verso oli kokonaan kuollut. Ei kai auta muu kuin saksia kaikki kaksi versoa maata myöten poikki. Voihan itku! Juuri kun pääsin hehkuttamasti kärhökasvatukseni onnistumista vihdoinkin.
 


Mitä mieltä olette, kokeneemmat kärhön kasvattajat, onko tämä lakastumistautia? Leikkaanko tuon nyt alas asti? Voiko kärhö selvitä taudista ja kasvattaa uudet versot, vai onko koko kasvi mennyttä?