Muuttotavaroiden pakkausta

Pahoittelut näin alkuun kaikille, jotka ovat kyllästyneet lukemaan minun muuttotouhuista ja -mietteistä.

Elämä on pyörinyt viime kuukaudet muuttoasioiden ympärillä. Monenlaista paperihommaa on hoidettu uuden talon ostamisen ja entisen asunto-osakkeen myymisen tiimoilta. Isona apuna asioiden järjestelyssä ovat olleet puolisoni vanhemmat, jotka asuvat meidän tulevalla kotipaikkakunnalla.

Henkinen työ, mitä joutuu väistämättä tekemään näin ison muutoksen äärellä, jäi alkuun kaiken paperin pyörityksen jalkoihin. Viime aikoina on sitäkin tullut käsiteltyä ja siitä aihepiiristä olenkin kirjoittanut edelliset postaukset, jotka löytyvät postauksista Uuden äärellä ja Pohdintaa elämästä, kuolemasta ja kaikenlaisista lähdöistä.

Muuttoon liittyy kolmaskin osio, eli ihan se fyysinen muutto. Tavarat täytyy pakata laatikoihin ja nyssäköihin, kantaa muuttoautoon ja siivota vanha koti ennen lähtöä. Uudessa kodissa sitten puretaan laatikot ja asetellaan tavarat uusille paikoilleen. Minusta ehkä parasta on tämä, kun pääsee vihdoin tekemään jotain fyysistä.

Noin viikko sitten aloitin pakkaamisen. Tällä hetkellä tietokonehuoneen seinustalla on kaksitoista Ikean muuttolaatikkoa täynnä tavaraa siistissä rivissä ja pinossa. Kirsikkana kakun päällä nököttää yksinäinen banaanilaatikko, joka pitää sisällään minun epämääräisen laukkukokoelmani ja joka on siirtynyt purkamattomana osoitteesta toiseen.

En ole varsinaisesti käsilaukkuihminen. Rento olkalaukku, yleensä aina se sama, kulkee mukanani kauppareissuilla. Työmatkoilla minua palvelee uskollisesti jo vähän nuhjaantunut punainen, nahkasomisteinen Fjällräven-reppu.

Mutta takaisin pakkaamiseen. Ikean pahviset muuttolaatikot ovat mahtavia. Ne laskostuvat pieneen tilaan, kun eivät ole käytössä ja kestävät tarvittaessa useammankin muuton. Niitä voi käyttää myös varastolaatikkoina. Laatikoita ei ole hinnallakaan pilattu. Toki pahvisia muuttolaatikoita myyvät monet muutkin liikkeet, mutta me ollaan totuttu noihin Ikean laatikoihin. Muutossa on erityisen kätevää, että kaikki laatikot ovat suurin piirtein samanmuotoisia, niin pinoutuvat muuttoautoon nätimmin.

Minä olen ajatellut jatkokäyttää nuo Ikean pahvilaatikot viljelylaatikoiden pohjalla estämässä rikkaruohojen kasvua. Siis ne ylimääräiset laatikot, jotka eivät päädy varastokäyttöön.

Olen aiemmin suorittanut monta muuttoa myös banaanilaatikoiden voimalla. Niiden etuna on ehdottomasti se, että jos vaan jostain laatikoita onnistuu löytämään, niin nehän ei maksa mitään. Banaanilaatikoita kannattaa kysellä lähikaupoista, jos semmoisista muuttolaatikkoina haaveilee.

Hengarissa roikkuvat juhlavaatteet olen pussittanut 200-litraisiin jätesäkkeihin viiden hengarin nipuissa. Teippasin hengarit nippuun pakkausteipilla ripustuskoukun juuresta. Jätesäkin pohjaan leikkasin reiän, josta pujotin hengarinipun. Lopuksi viimeistelin näin syntyneen pukupussin sulkemalla pakkausteipillä avonaisen alaosan.

Vielä on paljon pakkaamatta. Vaatekaapin käyttövaatteet ja ulkovaatteet heitän jätesäkkeihin viime hetkellä. Kovin paljoa etukäteen ei voi pakata vaatteita, jotka ovat vielä käytössä arjessa.

Keittiössä tyhjennämme keittiön kaappeja, jääkaappia ja pakastinta tekemällä niiden sisällöistä ruokaa. Koetamme ostaa mahdollisimman vähän uutta syötävää. Pakastin olisi tarkoitus saada tyhjäksi jo muutamaa päivää ennen muuttoa, jotta sen voisi sulattaa hyvissä ajoin ennen lähtöä. Varsinainen pakkaus keittiössä myös jää melko viime tinkaan, koska kyllähän ihmisen pitää syödä.

Muutto on kovaa hommaa. Mutta kuten jo aiemmin mainitsin, niin kokemusta muutoista löytyy meidän perheessä. Tavaroiden pakkaus, kantaminen muuttoautoon ja muuttoautosta pois sujuu jo melko rutiinilla. Odotan jo innolla, että pääsen asettelemaan uuteen kotiini tavaroita paikoilleen. Se on niin ihanaa!

Pohdintaa elämästä, kuolemasta ja kaikenlaisista lähdöistä

Talven pimeys ja muuttotouhut saavat minut miettimään kaikenlaisia, välillä vähän synkkiäkin ajatuksia.

On ihanaa muuttaa omakotitaloon maalle. Tuntuu hyvältä saada tilaa olla, elää ja hengittää. Vihdoinkin on riittävästi puutarhamaata myllättäväksi ja metsiä samoiltavaksi.

Sitten iskee muuttoväsymys. Lähes neljässätoista vuodessa olen ehtinyt tavata monia ihania ihmisiä pääkaupunkiseudulla. Työkaverit, bussitutut, koiralenkkikaverit ja ystävät jäävät tänne. Olen lähtenyt ennenkin, joten tiedän, mitä se merkitsee. Ystävät ja tutut jäävät. Harvan kanssa enää tulee pidettyä yhteyttä. Vain muistot jäävät. Ja joskus vanhoja aikoja tulee viiltävä ikävä. Tapaan uusia ihmisiä ja saan uusia ystäviä. Ei elämä lopu, se vaan muuttaa muotoaan. Jokainen ihmissuhde on arvokas omalla tavallaan. Jokainen eletty hetki on raita elämän räsymatossa.

Jostain syystä lähtö herättää minussa ajatuksia kuolemasta. Onhan tämä eräänlainen kuolema, yhden aikakauden loppu.

Eläinlääkärin odotushuoneessa istuessani mietin, kuinka kauan vielä saan nauttia karvaisten ystävieni seurasta. Perheen Prinsessa, tuo luppakorvainen söpöläinen, tuli minulle asuttuani vuoden Espoossa. Hän on kulkenut mukanani lähes koko sen ajan, kun olen asunut pääkaupunkiseudulla. Askel alkaa jo painaa ja uni maistuu. Vielä hän jaksaa juosta spurtteja metsässä. Elämä on kuitenkin rajallista.

Ystäväni kävi kylässä viimeisen kerran ennen meidän muuttoa. Hän sanoi, että tulee käymään luonani maalla. Lähtöhalauksen pituudessa oli jotain lopullista. Enhän minä muuta maailman ääriin, en edes ulkomaille. Silti, jokainen meistä elää omaa elämäänsä ja ihmissuhteet muuttuvat sen mukana. Jonain päivänä sitä tajuaa, että toista ei enää ole.

Meidän Iso Poika ei kestä emännän tunteilua. Heti, kun se kuulee ryystävän äänen tietokoneen äärestä, se ryntää paikalle ja tökkää kostella kuonollaan kysyäkseen, onko kaikki hyvin. Kaikki on hyvin. Emäntä täällä vaan tunteilee.

Kun ajattelen uutta kotiani, ajattelen enimmäkseen minun tulevaa puutarhaani ja kompostejani. Komposti on siitä kiva asia, että se ei aiheuta haikeita tunteita. Sinne mätetään ruoan tähteet ja kasvien raadot, haudataan ne kompostin uumeniin sydän odotusta täynnä. Sieluni silmin tuoksuttelen komposteistani valmistunutta humusta, jossa jo näen uuden alun. Kuvittelen pienet kasvintaimet terhakoina kasvamassa ja syksyllä isoa porkkananippua kädessäni. Komposti on minun unelmani ja intohimoni, siinä on loputon elämän kierto.

Kirsikkatomaatin taimen rimpulat viime keväältä

Uuden äärellä

Syksy on ollut hektistä aikaa elämässäni, kuten jo aiemmassa postauksessani kirjoitin. On ostettu omakotitalo ja laitettu entinen asunto myyntiin. Olen irtisanoutunut nykyisestä työstäni, jossa olen ollut vuodesta 2006. Perheemme kolme koiraa ovat vuorotellen sairastelleet, on ollut ripulia, virtsatietulehdusta ja silmäluomen kasvaimen leikkausta. Monta kertaa on tuntunut siltä, että en jaksa. Mutta sitten olen taas muistanut, että tätä minä halusin.

Monesti kirjoitetaan siitä, mitä ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan. Eivät he kadu tekemättömiä kotitöitä. He katuvat sitä, etteivät eläneet ja toteuttaneet unelmia, kun se oli vielä mahdollista. Etteivät tarttuneet hetkeen, kun oli aika tehdä isoja ratkaisuja. Ihmiset katuvat sitä, etteivät viettäneet enemmän aikaa läheisten kanssa.

Irtisanoutuminen pitkästä työsuhteesta on hurjaa, etenkin kun viime aikoina olen viihtynyt työssäni todella hyvin. Minulla on ihanat työkaverit ja työ itsessään sujuu monen vuoden kokemuksella. Silti ei ole kahta samanlaista päivää, kun ihmisten kanssa töitä tehdään. Tunteet ovat ristiriitaiset, vaikka innostus onkin päällimmäisenä. Pelottaa, jos en saakaan töitä tai en viihdy uudessa työpaikassa. Entä jos tämä olikin tyhmä ratkaisu? Mutta jos ei tee ratkaisuja, ei koskaan pääse mihinkään. Elämä polkee paikallaan ja siitä katkeroituu.

Vielä hetki ja pääsen uuteen kotiini. Reilun kuukauden päästä muutan lähemmäs sukulaisia. Omat vanhempani asuvat tunnin ajomatkan päässä, anoppi ja appiukko ovat lähes naapurissa. Suurin osa minun ja mieheni suvusta on kyläilymatkan päässä. Minulla on talo maalla, kolme koiraa ja iso piha. Unohtamatta tietenkään rakasta aviomiestäni. 

Ensi keväänä aloitan ehkä uuden blogin. Blogille pitäisi keksiä hyvin kuvaava nimi ja miettiä sisältö vähän tarkemmin, ettei blogi olisi samanlaista sillisalaattia kuin tähän asti. Siksi ehkä, etten ole ollenkaan varma, mihin suuntaan työkuviot minua ensi keväänä vievät.

Alkukeväästä saamme toivottavasti ostettua vuokratontin omaksi. Tontille pitäisi keksiä nimi. Kesällä pääsen tutustumaan uuteen puutarhaani ja muokkaamaan sitä omannäköiseksi ajan kanssa. Taloon tehdään ensi talvena kylpyhuoneremontti ja jossain vaiheessa myös keittiöremontti. Niissä riittää suunniteltavaa.

Olen uuden äärellä. Jotta uutta voi syntyä, täytyy vanhasta päästää irti. Sitä teen nyt. Hyvästelen mielessäni jokaisen paikan, ihmisen ja työtehtävän. Ajattelen, että nämä ovat viimeisiä kertoja. Paljon hyvästejä vielä kuukauden verran.

Hyvää ja rauhallista joulunaikaa kaikille blogini lukijoille täältä vesisateen keskeltä. Nähdään ensi vuonna!


Muuttopuuhia

Blogini on kärsinyt pitkästä hiljaiselosta. Sen sijaan elämässäni on ollut tapahtumia siitäkin edestä. Jotain vähän vihjaisinkin edellisessä postauksessani. Kerrottakoon se nyt ihan kokonaan. Olemme ostaneet omakotitalon Itä-Suomesta! Nyt on puuhamaata omiin tarpeisiin. Ensi kesänä pääsen toteuttamaan unelmiani ihan toden teolla.

En tiedä, jatkanko tätä blogia, jonka nimi ja aihepiiri eivät tällä hetkellä vastaa ollenkaan toisiaan. Luultavammin perustan uuden blogin, joka perustuu kotoiluun ja puutarhapuuhiin. Tämän blogin jätän niille harrikkaseikkailuille, joita varten tämän alun perinkin rustasin. Kaikki on kuitenkin auki ja elämä täynnä mahdollisuuksia. Lupaan kertoa teille ensi tilassa, jos ja kun perustan uuden blogin, että pääsette mukaan seuraamaan puutarhatouhujani heti alkumetreiltä asti.

Olen ajatellut katsoa ensin, mitä uusi puutarhani pitää sisällään, ennen kuin isken pistolapioni maahan ja alan kaivaa kasveja maasta ja istuttamaan uusia. Tämä tulee olemaan vaikeaa, kun jo nyt sähköpostiini kilahtelee vietteleviä perennatarjouksia ensi kesälle. Ajattelin kuitenkin aloittaa keväällä hyötypuutarhasta ja katsastaa perennat ennen kukkapenkkien mylläystä.

Vanhasta kodista mukaani ei lähde muita kasveja kuin varjoliljan siemenet multapurkissa ja jouluksi ostamani jouluruusu ruukussa. Pihamaallani hullistelevat espanjansiruetanat muine etanakavereineen saavat jäädä tänne etelään, heitä en mukaani huoli.

Ihanaa joulunaikaa toivotellen
Sari



Suuria puutarhaunelmia ja syyspuuhia

Kylläpä aika kuluu nopeaan. Edellisen kerran olen kirjoitellut tänne blogiini heinäkuussa. Loppukesä meni polvea kuntouttaessa, valokuvauksen ja töiden parissa. Tänään kuitenkin ajattelin lyhyesti päivittää elämänmenoa täällä Espoossa.

Suuret puutarhaunelmat eivät toteutuneet ihan toivotunlaisesti.

Kurkkusato oli kyllä mahtava, jälleen kerran. Avomaan kurkku on ehkä maailman helpoin kasvi kasvattaa aurinkoisella paikalla. Tämän kommentin kirjoitan kahden vuoden kokemuksella. ;) Kesäkurpitsa vetää kyllä vertoja helppoudessaan kurkulle. Valitettavasti nykyiselle pihalleni ei mahtunut yhtään kesäkurpitsan tainta.

Espanjalaiset miniluumutomaatit pääsivät kunnolla vauhtiin vasta jo syksyn kolkutellessa ovelle. Vaikka tomaattisatoa saatiinkin ihan kohtalaisesti, niin iso osa raakileista jäi kypsymättä. Osa vihreistä tomaateista odottaa nyt keittiön pöydällä kulhossa mahdollista kypsymistä. Jos haluaa kokeilla jotain erilaista, niin suosittelen tomaatin taimien kasvattamista kaupan vihannesosaston tomaateista. Niistä ei tiedä, minkä mallisia kasveja niistä tulee. Mutta ainakin tietää, millaista satoa ne tekevät. Itselleni jäi epäselväksi vielä syksynkin tullen, että olisiko varkaat pitänyt poistaa tai kasvia leikata jossain vaiheessa. Osan varkaista poistin ja osa jäi kasvamaan ja tuotti satoa. Latva oli pakko typistää loppukesästä, kun tukikehikon korkeus loppui. Tomaatin lehtiä leikkelin loppukesästä varjostamasta raakileita.

Paprikasato oli todellinen pettymys. Vaikka paprikat kasvoivat rehevästi ja kukkivat runsaasti, niin raakileet alkoivat pilaantua aina jossain vaiheessa. Vihreään, pieneen paprikaan ilmestyi ruskeita laikkuja, jotka levisivät ajan myötä. Huomasin myös, että tällaisessa paprikassa oli auki leikatessa usein vettä sisällä. Taisin saada yhden melkein kypsän paprikan ja muutaman vihreän. Mikähän minun paprikoitani oikein vaivasi?

Koristemansikat olivat sananmukaisesti koristemansikoita. Kauniit, vaaleanpunaiset, tummanpunaiset ja valkoiset kukat olivat kauniita, mutta mansikkasatoa ei voi kehua. Joitakin mansikoita söimme, osa homehtui ja osa vaan maistui pahalle. Seuraavan kerran kun kasvatan mansikkaa, niin laitan jotain tunnettua viljelylajiketta, josta tulee hyvä sato.

Itse kasvattamani orvokit kukkivat edelleen kukkapenkissä. Kyseiset taimet olivat mikropieniä taimia, jotka olivat vähällä päätyä kompostiin, mutta saivat vielä mahdollisuuden kukkapenkissä. Kuinka monella kukkii orvokit lokakuun loppupuolella? =D

Saattelin juuri pihaa talviteloilleen tänä aamuna. Pihan syyspuuhissa on haikeutta, joka liittyy kesän loppumiseen. Tyhjensin viimeisenkin kasvusäkin ja kannoin sen sisällön taloyhtiön kompostiastiaan. Kuunliljojen lehdet olivat muuttuneet läpikuultavan ruskeiksi ja limaisiksi, joten siivosin nekin pois pihalta. Lehtien alta paljastui etanoiden kokoontumisajot. Toivottavasti joku lintu syö noita etanoita. En viitsisi kerätä yksitellen pieniä peltoetanoita pihamaalta. Espanjansiruetanoita en kyllä katsele yhtä suopeasti takapihallani.

Liian pieni piha on alkanut harmittaa yhä enenevissä määrin. Minun suuret puutarhaunelmat eivät mahdu noin pienelle pihalle. Mutta kuka tietää, vaikka suuretkin puutarhaunelmat toteutuisivat jonain päivänä?


Haaveilua pienestä puusta sun muusta

Olen kyllästynyt nurmikkoon. Tai olemme kyllästyneet, sekä minä että mies. Koirat eivät ole kyllästyneet pissaamaan nurmikolle eikä nurmikko ole kyllästynyt palamaan koiranpissan alta. Olemme alkaneet haaveilla pihasta ilman nurmikkoa, sellaisesta englantilaishenkisestä puutarhaunelmasta, jossa laattapolut risteilevät rehevien perennapenkkien välissä. Koirille olisi oma pissapenkki, missä kasvaisi vahvaa maanpeittoperennaa ja koristeena joku kaunis, pieni puu. Meillä on asunnossamme kuitenkin iso terassi, jossa mahtuu oleskelemaan. Jatkuva taistelu nurmikon kanssa kyllästyttää. Se ei vaan menesty meidän taloudessa.

Mietimme ensin riippahernepuuta, joka kokonsa puolesta sopisi meille. Lisäksi kyseisen kasvin sanotaan olevan erittäin vahva ja vähään tyytyvä. Mutta koska olen heikkona vaaleanpunaisiin kukkiin, niin ahkeran googlailun tuloksena löysin unelmapuun.

Ruusumantelin kukka on uskomattoman kaunis. Ruusumanteli on luonnostaan pensas, mutta sitä saa vartettuna yleensä luumupuun runkoon. Ruusumantelin sanotaan menestyvän ykkös- ja kakkosvyöhykkeillä, vaikkakin se tuntuu olevan hyvin herkkä kasvi ja väärässä paikassa talvehtiminen saattaa epäonnistua. Asumme ykkösvyöhykkeellä ja meillä on hyvin aurinkoinen eteläpiha. Joten pakko on kokeilla ruusumantelia! Jos se ei menesty, niin vaihdetaan sitten riippahernepuuhun tai johonkin muuhun pieneen, rungolliseen puuhun. Harmillisesti ruusumantelia myydään ilmeisesti vain keväällä, sen kukinta-aikaan. Joten joudun nyt odottelemaan omaa ruusumantelipuutani ensi kevääseen. Kyllä on taas odottavan aika pitkä. Mutta eihän se toki kukkisi kuin ensi keväänä vasta. Mutta viherpeukalon sormi syyhyää päästä järjestelmään pihaa uuteen uskoon.

Suikeroalpi ja pikkutalvio saavat vapaasti levitä pienen puun alle. Suikeroalpi on jo kovaa vauhtia valtaamassa alaa tulevalta reviiriltään. Se kurottaa pitkiä suikeroitaan pikkusyreenien alta kohti nurmikkoa.

Ruusumantelipuuta, kärhökaarta ja uutta kukkapenkkiä odotellassa voimme ihailla tällä hetkellä kukkapenkissä kukkivia kukkia, Ritarinkannus "Blue Jade" ja varjolilja kukkivat todella kauniisti. Tosin kuunliljoista vain yksi kukkii, muut ovat vielä liian pieniä. Mutta pienet taimet kasvavat sitkeästi kuunliljojen alla, joten toivoa on, että jonain vuonna varjoliljoja kukkii kokonainen rivi.





Keijupuutarhan rakentelua

Joitain päiviä sitten aloin haaveilemaan keijupuutarhasta. Kun oma piha on moneen kertaan myllätty eikä siitä enää löydä tilaa uusille kasveille, niin on aika keksiä jotain uutta puutarharintamalla. Niinhän siinä sitten kävi, että keijupuutarha oli saatava.

Netistä löytyy paljon keijupuutarhatavaraa myyviä kauppoja ja valinta oli aika vaikeaa. Päädyin kuitenkin tilaamaan keijut ja muun rekvisiitan kotimaisesta Keijupuutarhapuodista, jossa ei ollut yhtä paljon valikoimaa (helpotti valintaa).

Tilasin yhteensä kolme keijua: Kirsikka-keijun, Pilvi-keijun ja Hilla-keijun. Hilla ei mahtunut tähän puutarhaversioon, vaikka keijuilla onkin korkeutta vain neljä ja puoli senttiä. Lisäksi tilasin söpön pupukorin kolmella pupulla, jotka myöskään eivät mahtuneet puutarhaan tällä kertaa. Sen sijaan linnunpönttö, yöllä valaisevat keijuvalot ja pienet kottikärryt löysivät paikkansa puutarhasta.

Itse askartelin köynnöskaaren. Tarkoituksena olisi, että joku mikropieni kasvi, elävä tai muovinen, koristaisi kaarta jonain päivinä. Kierrätyskeskukselta löysin lasikiviä, joista tuli joki puutarhaan. Kotoa löysin kullanhohtoisia koristekiviä, joista rakensin pihakiveyksen.

Mieleistä taloa en kuitenkaan löytänyt Keijupuutarhapuodista, tai mistään muustakaan kotimaisesti nettikaupasta, joten keijut saivat tähän hätään vain keiju-oven ja appelsiinikuorella kaunistetun kiven talokseen. No, onhan se ruma. Mutta keijutalo on edelleen etsinnässä. Tilaisinko se Irlannista, Englannista vai kenties Amerikasta asti? Tai ehkä keijuille löytyy käytettynä joku prinsessalinna jostain.

Toinen ongelma oli, että en löytänyt tähän hätään sopivan laakeaa ruukkua/astiaa, joten keijut joituivat ensi hätään muuttamaan roskiksesta dyykkaamaan muoviseen kukkaruukkuun. Kunhan löytyy sopivampi ruukku ja talo, niin keijut muuttavat isommille tiluksille.

Kasveja täytyy vielä miettiä. Tämä on minun keijumaailman ensimmäisen versio, joka on kyhätty saatavilla olleista tarpeista.

Oletteko te rakentaneet keijupuutarhaa?

Keijupuutarha liian pienessä ruukussa

Kirsikkakeiju istuu appelsiininkuoritalon seinustalla sammalmättäällä. Vieressä kasvaa minikokoinen vaahtera.

Pilvi-keiju ja minikokinen koivuntaimi

Pöllö vartioi keijumaailmaa

Linnunpönttö
Muuttohommista puheen ollen, olen tässä viime aikoina miettinyt pitäisikö bloginikin muuttaa sopivamman otsikon alle? Nyt kun blogin nimi ja tarinat eivät oikein kohtaa. Ehkä sitten palaisin tänne harrikkajuttujen kanssa.

Suru-uutisia kärhörintamalta

Tänä aamuna nautiskelin aamukahvia tuttuun tapaan terassilla  jalat auringossa, jääpussi leikatun polven päällä ja ja pää varjossa. Keski-ikäisen naisen täytyy varjella maksaläiskien kirjavoittamaa naamaa liialta auringolta. Sitä paitsi Instagramin selaaminen onnistuu paljon paremmin, kun aurinko ei häikäise kännykän näyttöä. Tästä on muodostunut aurinkoisten päivien rituaali sairaslomaa potiessani.

Ihailin ritarinkannuksissa ruokailevia perhosia aamukahvia siemaillen, kun silmäni osuivat kärhöön. Kärhössä on kymmenkunta nuppua, jotka ovat kasvaneet lupaavasti. Tänä aamuna joku oli pielessä. Kärhön kukkanuput ja latvaversot roikkuivat oudon näköisesti. Mietiskelin hetken, olisiko kuumuus ja kuivuus tehnyt tepposet. Mutta ei, mikään muu aamu kärhö ei ole näyttänyt tuommoiselta. Kukkanuput ovat olleet aina terhakasti pystyssä. Kastelimme eilen tuijat, kukkapenkit ja nurmikon, joten kuivuuskaan ei käynyt tähän selitykseksi.

Pikaisen googlauksen jälkeen epäilen diagnoosiksi kärhön lakastumistautia. Mitään ruskettumista en kyllä havainnut, paitsi yksi pieni verso oli kokonaan kuollut. Ei kai auta muu kuin saksia kaikki kaksi versoa maata myöten poikki. Voihan itku! Juuri kun pääsin hehkuttamasti kärhökasvatukseni onnistumista vihdoinkin.
 


Mitä mieltä olette, kokeneemmat kärhön kasvattajat, onko tämä lakastumistautia? Leikkaanko tuon nyt alas asti? Voiko kärhö selvitä taudista ja kasvattaa uudet versot, vai onko koko kasvi mennyttä?

Pionin kukka aukeaa ja muuta puutarhahöpinää

Viime kesänä istutettu kiinanpioni "Sarah Bernhard" jaksoi tehdä tänä vuonna yhden ainokaisen kukan. Mutta onhan se kaunis, vai mitä? Ensi vuonna odotan ainakin kolmea kukkaa! ;)



Pikkulaukka on avannut nuppujaan takapihan kukkapenkissä. Toisella puolella pihaa, pikkusyreenien alla, suikeroalpi availee omia keltaisia kukkiaan.


Tomaatissa on jo pieniä raakileita. En oikein vieläkään tiedä, olisiko espanjalaisesta miniluumutomaatin taimesta pitänyt ottaa varkaat pois vai ei. Olen nyppinyt uskollisesti varkaita pois. Nyt huomasin, että jokaiseen varkaaseen, jota en ole nypännyt, on tulossa uusi tomaattiterttu. Olenko siis vahingossa pienentänyt mahdollista satoa nyppimällä varkaat?

Avomaan kurkku kukkii täyttä päätä, joten kohta päästään korjaamaan satoa. Paprikassakin on pieniä kukan alkuja ja mansikoissa raakileita.

Okrasta pääsimme korjaamaan jo satoa, yksi palko oli jo syöntikokoinen. Maku okrassa ei ole kovinkaan voimakas, muistuttaa lähinnä kesäkurpitsaa, jossa olisi pellavansiemenlimaa. Okran ominaisuuteen kuuluu tuo limaisuus. Tehnee hyvää ruoansulatukselle. Mutta kaunishan se okran hedelmä on, kun leikkaa sen siivuiksi. Siitä saa kauniita kukkakuvioita vaikka salaattiin tai wokkiin. Okran kukatkin ovat kauniita, mutta kestävät vain yhden ainokaisen päivän. Monta kukkaa on jäänyt huomaamatta, kun ne ovat jo muuttuneet pieneksi palon aluksi.



Orvokit kasvavat okran taimien seurana. Ne ovat matalampia kuin okra ja tuovat istutukseen kivasti väriä. Voikohan kaikkia orvokin kukkia syödä, vai pitäisikö lajikkeen olla erikseen syötäväksi tarkoitettu? Saisi noistakin kauniin lisän salaatteihin.


Etupihan kukkalaatikon elämää

Viime syksynä istutin etupihan kukkalaatikkoon kaikki ylijäämäkukkasipulit, joille ei löytynyt muuta paikkaa. Siellä ne saivat talvehtia mansikan taimien seurana.

Keväällä ensimmäisinä heräilivät narsissit mansikantaimien lisäksi. Narsissit eivät kuitenkaan jaksaneet kukkia varjoisessa paikassa. Seuraavaksi nostivat päätään pikkulaukat, mutta niidenkin kukinta näyttäisi olevan heikkoa. Sen sijaan samaiset liljat, joita istutin kuunliljojen joukkoon takapihalle, ovat kasvaneet isoiksi ja tekevät kukkanuppuja.

Mutta mansikat! Sain mansikan taimet ystävältäni viime syksynä. En yhtään tiennyt, millaisia niistä tulee ja ylipäätään talvehtivatko ne ollenkaan. Keväällä tomeria taimia oli kukkalatikossa melkoisen tiuhassa. Kaivoin osan taimista pariin kukka-astiaan ja laitoin takapihalle kasvamaan. Nyt nuo mansikan taimet kukkivat niin etu- kuin takapihallakin vaaleanpunaisin, lähes viininpunaisin, pienin valkoisin ja isoin kermanvalkoisin kukin. Ne ovat aivan ihania, kauniimpia kuin monet perennat!





Kukkalaatikon ahtauteen istutin vielä keväällä taimena ostamani neljä violettia heliotrooppia ja kolme ruusunnuppupelargonia "Apple Blossom". Perin rehevää on etupihan kukkalaatikonkin kasvusto. Ei tyylikästä ja hillittyä, vaan värikästä ja runsasta kasvien monimuotoisuuden ilotulitusta.

 


Perennapenkissä tapahtuu

Pihamme alkaa olla yhä enenevissä määrin cottage garden-henkinen. Perennoita pursuaa kukkapenkeistä ja ja tuijien edustalta, missä ei pitänyt olla kukkapenkkiä laisinkaan. Tänään mieheni ehdotti, että laittaisimme köynnöskaaren takapihan sisäänkäynnin kohdalle ja siihen kärhöjä kasvamaan. Ihana idea! Englantilaiset puutarha-ohjelmat ovat tehneet tehtävänsä.

Tällä hetkellä väliaidan virkaa naapurin kanssa toimittava pikkusyreeni "Palibin" kukkii täyttä päätä. On se vaan suloinen, pieni syreenikasvi. Aikaisemmin keväällä syreeniaidan alla kukkivat posliinihyasintit ja syreenin kukinnan jälkeen on suikeroalpien vuoro loistaa.



Tuijien edessä helmililjat kukkivat valkoisen ja sinisen eri sävyissä aiemmin keväällä. Nyt niiden paikan on vallanneet rehevät kuunliljakasvustot, joiden välissä kasvaa jotain syksyllä istuttamaani liljaa. Varjoliljan pienet taimet ovat ahdistettuna tuijien ja kuunliljojen väliin. Yksi varjolilja oli riittävän iso tekemään kukkavanan. En oikein tiedä, mitä niiden kanssa tekisin. Selviävätkö ne siellä välissä ja vahvistuvatko isoiksi vai pitäisikö niille löytää joku parempi paikka?
 


 

Lumikellot, joita olen istuttanut kahteenkin otteeseen tuijien juurelle, eivät ole kukkineet kertaakaan. En tiedä, ovatko ne tehneet edes lehtiä, koska ovat helmililjojen kanssa sekaisin. Syksyllä ostan siis jälleen lumikellon sipuleita ja istutan ne tällä kertaa kukkapenkin laidalle. Haluan nähdä lumikelloja keväällä!

Perennapenkissä kukkivat aiemmin keväällä ensin jouluruusu ja krookukset ja sitten tulppaanit. Nyt penkin ovat vallanneet jättimäiset ritarinkannukset, jotka istutin viime vuonna. Lajike on Blue Jade. Ne ovat upeita kasveja ja korkeuttakin niillä alkaa olla metri ja kolmekymmentä senttiä.
 


Ritarinkannuksien edessä kasvaa kiinanpioni "Sarah Bernhardt", joka on päättänyt puskea tänä vuonna ensimmäisen kukan. Pyöreä pallukka on muurahaisten jatkuvana kiinnostuksen kohteena.


Ritarinkannuksen ja ja pionin varjoon jää syysleimu "Cool Water". Tällä hetkellä se toimittaa taustakasvin virkaa, mutta syksymmällä on sen vuoro loistaa.

Kukkapenkin eturivissä kasvaa amerikankeijunkukkaa "Marvelous Marble" ja anopilta saamani harmaakurjenpolvi "Ballerina". Amerikankeijunkukka on vähän liian iso ja synkeän värinen minun makuuni, mutta täytti viime kesänä kivasti kukkapenkkiä. Nyt se alkaa olla vähän liikaa.

Harmaakurjenpolven taimia sain yhteensä kolme kappaletta, mutta vain yksi niistä lähti kasvuun. Hellin sitä tämän kesän ja syksyllä istutan sen näyttävämmälle paikalle kukkapenkissä. Pikkuinen taimi on pungertanut neljä kukkaa minun ilokseni.


Harmaakurjenpolven seurana perennapenkin nurkassa pikkulaukka availee nuppujaan. Raukat ovat joutuneet vähän huonoon paikkaan, koska isot perennat melkein peittävät ne näkyvistä.


Laventeli ja kärhö "Piilu" olivat epävarmoja talvehtijoita, joiden heräämistä keväällä odotin jännityksellä. Nämä kumppanukset näyttävät hyvin viihtyvän hyvin yhdessä ja molemmat aloittelevat kukintaansa. Kärhössäkin on nuppuja vaikka kuinka! Kärhö on yksi minun suosikkikasveistani ja sen kukkanuput ilahduttavat erityisen paljon.



Kasvit muuttaa pihalle

Viime postauksestani on jo vierähtänyt tovi aikaa. Nyt tämä asia korjaantuu, koska luvassa on kolme päivää peräkkäin tarinaa puutarhani tämän hetkisestä tilanteesta.

Elämä on pyörinyt valokuvauksen ympärillä maaliskuun lopussa tapahtuneen polvitapaturman jälkeen. Käykää kurkkaamassa Instagramista, millaisia kuvia olen ottanut uuden objektiivini kanssa.

Yhdeksän päivää sitten olin polvileikkauksessa, jossa minulle rakennettiin uusi eturistiside. Toipuminen leikkauksesta on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikka kävely vielä melko vaivalloista onkin.

Mutta sitten taas puutarha-asioihin. Kaikki esikasvattamani kasvit ovat muuttaneet ulos jo monta viikkoa sitten. Ensi ne viettivät aikaa harsoteltassa ja totuttelivat ulkoilmaan, viileisiin öihin ja paahteisiin päiviin. Osa kasveista tietenkin poltti lehtensä, kun saivat ensi kosketuksensa aurinkoon, mutta kaikki ovat siitä toipuneet hyvin.

Tomaatinrotkuloista, niistä kahdesta, jotka koulin ulkoilmaan, on tullut topakoita ja melkoisen kookkaita tomaattikasveja. En voi olla hämmästelemättä, että niistä kalpeista, veltoista kasveista tuli ulkona vahvoja ja vihreitä. Toivottavasti öttiäiset käyvät pölyttämässä tomaatin kukat, jotta saadaan ihania, itse kasvatettuja kirsikkatomaatteja.

Tomaatintaimien väliin istutin basilikaa, koska Biolanin kasvusäkissä on aina kolmelle taimelle paikka. Tomaatti ja basilika ovat kumppanuuskasveja ja parantavat toistensa makua kuuleman mukaan.

Ensi vuonna en kylvä tomaatintaimia ihan näin aikaiseen, koska ne pääsivät kasvamaan aika pahasti yli tänä vuonna ennen kuin sain ne istutettua ulos. Oli vaikea käsitellä honteloita, jo tukea tarvitsevia taimenraaskuja. No, vannomatta paras, kun keväthuuma taas iskee. ;)




Paprikan taimet onnistuivat hyvin ja kylvöajankohtakin oli aika lailla oikea. Latvotut taimet tekevät nyt kukkanuppuja. Kolme tainta pääsi Biolanin kasvusäkkiin ja muut on jaettu maailmalle. Sunnuntaina lähtevät viimeiset paprikan taimet uuteen kotiinsa.



Kurkun siemeniä kylvin vain neljä vahingosta viisastuneena, koska olin pulassa taimieni kanssa koko kevään. Istutin kolme tainta Biolanin kasvusäkkiin ja yksi jäi varalle. Sattuipa sitten niin, että tuuli pyöritti pieniä kurkun taimia ja yksi niistä meni poikki. Onneksi oli varataimi vaihtaa tilalle. Nyt kurkussakin on pieniä kukan alkuja.


Okrat pahoittivat mielensä viileistä öistä ulosmuutettuaan ja ehdin jo surra hetken niiden menetystä, kunnes ne nostivat isot lehtensä takaisin pystyyn. Istutin okran taimet kestokassiin, jonka nostin muoviseen sängynaluslaatikkoon. No, eihän se kovin nätti ole, mutta en ehtinyt ja raaskinut ostaa lisää ruukkuja ja johonkin oli taimet istutettava. Kätevähän sitä on nyt työnnellä pitkin terassia, kun on pyörät alla. Okrien juurelle istutin orvokin taimia. Okran kukat kestävät vain hetken, mutta nyt niissä on jo useampi hedelmä kasvamassa. Myös orvokit availevat ensimmäisiä kukkiaan.


Orvokeista puheen ollen, niitä tuli aivan hervottomasti liikaa. Jos ensi vuonna kylvän orvokkeja, niin kylvän niitä paljon vähemmän ja kouliessa heitän reippaasti taimia roskiin. Minulla on vielä monta kymmentä tainta vailla kotia. Ystäväni on luvannut ottaa niitäkin huomenna, kun hän tulee okran ja paprikan taimia hakemaan. Istutin tänään pienimpiä rääpäläitä perennapenkin tyhjiin kohtiin. Sillä ei niin väliä, jos eivät lähde kasvuun, vaan maatuvat sinne. Onpahan tarjottu pikkuisille taimille vielä viimeinen mahdollisuus.



Ihmeköynnös muutti pihalle muutama viikko sitten ja ensi töikseen poltti kaikki lehtensä. Nyt on palaneet lehdet varisseet ja rungosta pukkaa kaikista mahdollista kohdista uusia, punaisia lehtitupsuja. Jokohan tänä vuonna tuo etelänihme suostuisi kukkimaan? Viime vuonna se toimitti vain viherkasvin virkaa. Keväällä meinasin vaihtaa mullat sille, mutta polvivammani ja raskas ruukku eivät houkutelleet ryhtymään puuhaan, joten päädyin vain työntämään kasan lannoitetikkuja multaan. Ehkä ensi vuonna vaihdan sen isompaan ja tukevampaan ruukkuun. Nykyinen ruukku on munanmallinen ja herkästi kaatuva.


Kruunuvuokko ja jaloleinikki taistelevat edelleen olemassaolostaan. Niiden vointi parantui hieman, kun pääsivät isompaan ruukkuun ja ulos, mutta silti ne eivät näytä erityisen hyvinvoivilta. En tiedä, mikä näitä vaivaa?


Lopuksi kuva-arvoitus. Kerroin aiemmin keväällä, että laitoin multaan jotain pieniä, ikivanhoja ystävältäni saatuja siemeniä. Minulla ei ollut hajuakaan, mitä ne siemenet olivat. Yksi tämmöinen rääpäle nousi mullasta erittäin pitkän ajan kuluttua. Osaisiko joku vinkata, mikä kasvi mahtaa kuvassa olla? Voisiko tämä olla kelloköynnös tai joku muu köynnös? Erittäin hidaskasvuinen kaveri tämä ainakin tuntuu olevan.