Jo ennen ajokortin ajamista olin päättänyt, että jos joskus hommaan moottoripyörän, sen pitää olla Harley-Davidson,
mikään muu ei kelpaa. Minulle sopivaa Harrikka-mallia
jouduin hetken kuitenkin pohtimaan. Sportsterin maine "tyttöpyöränä" hanasi vastaan. Kun ihmiset toteavat, että tytöt ajaa Sportsterilla, mielessäni herää kapina. Minä ajan millä haluan. Tajuttuani Sportsterinkin olevan iso ja painava moottoripyörä ja omat fyysiset mittani ei niin isot, tulin sen verran järkiini, että päädyin kuitenkin tähän klassiseen "tyttöpyörään". Saa nähdä, vaihtuuko pyöräni jonain päivänä Dynaan, josta ensin haaveilin tai Fat Boyhin, johon rakastuin Harley-Davidson-liikkeessä. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että olen syvästi ja vakavasti rakastanut omaan Porsteriini ja toivon, että meillä on paljon yhteisiä kilometrejä edessäpäin.
Joku nyt varmasti kysyy, että miksi Harrikka.
On monia halvempia pyöriä, tehokkaampia pyöriä ja ehkä jonkun mielestä
kauniimpiakin. Moottoripyöräily on tunnelaji, jossa järkisyillä ei ole
mitään tekemistä asian kanssa. Järkevät ihmiset ajaa autolla. Minulle
Harley-Davidson on moottoripyörien kuningas.
Harkitessani A-kortin ajamista ja pohtiessani, olisiko opetuslupa,
ajokoulu vai niiden yhdistelmä paras vaihtoehto hankkia A-kortti, sain
paljon apua Harley-Davidson Club Finlandin keskustelupalstalta netissä. Harley-Davidson Club Finland on Harrikan omistajien oma merkkikerho.
Jäsenvaatimuksena on, että omistaa Harrikan. Minä hankin oman
Harley-Davidson Sportster 883 Hugger-moottoripyöräni heti ajokouluun
ilmottauduttuani. Olen ennakoiva luonne, joten ajattelin, että pitäähän
pyörä olla valmiina sinä päivänä, kun saan ajoluvan käteeni.
Päätin
kuitenkin mielessäni, että en hae H-DCF:n jäsenyyttä ennen kuin minulla
on ajolupa omaan menopeliini. Muutama päivä sen jälkeen, kun olin saanut ajolupani, laitoin hakemuksen. Odoteltuani muutaman viikon,
sähköpostilaatikkooni tuli vastaus. Minut oli hyväksytty Harley-Davidson
Club Finlandin jäseneksi.Vuodenvaihteessa
postiluukusta kolahti ensimmäinen Harrika-lehti ja tämän vuoden
kalenteri. Kalenteriin on kätevästi merkattu jo valmiiksi vuoden
tapahtumia, niin ei sitten ihan vahingossa mene joku tapahtuma sivu
suun.
Aloittelevana motoristina minulla on jatkuvasti mielessä monia
kysymyksiä, joita olenkin aktiivisesti kysellyt H-DCF:n keskustelupalstalla ja saanut runsaasti
kysymyksiini vastauksia. Tällä hetkellä pohdinnan alla on laukkujen virittely
pikku-Porsteriin, jotta pyörällä pystyisi kuljettamaan jotain tavaraa tarvittaessa.
Kiitos harrikkafoorumilaisille tätäkin kautta, jos joku teistä blogiani lukee. Toivottavasti
kesällä pääsen tutustumaan kerholaisiin ihan livenäkin, toistaiseksi
tunnen ihmiset vain keskustelupalstan nimimerkeillä. Muutaman jäsenen ehdin kuitenkin tavata syksyllä moottoripyörän osista kauppoja hieroessani.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Harley-Davidson Club Finland. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Harley-Davidson Club Finland. Näytä kaikki tekstit
Mitä moottoripyöräilijöiden kuolemankolareista voidaan oppia?
Tammikuussa kävimme yhtenä lauantaina mieheni kanssa Harley-Davidson Club Finlandin
jäsenille tarkoitetussa, Liikenneturvan järjestämässä koulutuksessa.
Kouluttajina olivat Jyrki Koivujuuri ja Christa Hautamäki.
Tapahtumapaikkana oli Harley-Davidson Helsinki-liike, joka sijaitsee
Espoossa eikä suinkaan Helsingissä, niinkuin nimestä voisi päätellä.
Koulutuksen aiheena oli "Mitä moottoripyöräilijöiden kuolemankolareista
voidaan oppia?".
Kävimme läpi
kuolemankolareihin johtaneita onnettumuuksia, joista valitsimme yhden
esimerkkitapauksen ja pohdimme ryhmissä, miten ennakoinnilla olisi
voinut estää kyseisen tapahtumaketjun eri vaiheissa. Tällainen
ratkaisukeskeinen pohdinta oli paljon virkistävämpää kuin tylsien
luentojen kuuntelu. Samalla tuli nähtyä muita H-DCF:n jäseniä. Itse olen
sen verran uusi klubilainen, etten ole vielä ehtinyt tutustua
ihmisiin juuri muuta kuin keskustelufoorumilla. Muutama kuva tapahtumasta löytyy Harley-Davidson Helsingin
facebook-sivuilta ja Instagramista.
Mitä
tapahtumasta jäi käteen? Kotona voi vielä jälkikäteen pohtia, miten tärkeää on muistaa aina tarkastaa ennen ajoonlähtöä moottoripyörän ja
kuskin hyvä ajokunto, pitää riittävä turvaväli liikenteessä ja
harjoitella hyvin oman pyörän käsittely. Näin lyhyesti tiivistettynä.
Toukokuussa minun on tarkoitus mennä Jyrkin ja Christan vetämälle ennakoivan ajon kurssille. Minulle kurssi on todella tarpeen, mutta ei se pahitteeksi ole kokeneemmillekaan kuskeille. Ennakoivan ajon kursseja ei voi koskaan käydä liikaa. Sitten kun tilanne tulee päälle, hirvi hyppää tielle tai mitä tahansa arvaamatonta tapahtuu, niin reaktioiden pitäisi tulla selkäytimestä. Se ei onnistu kuin harjoittelemalla samaa asiaa aina uudestaan ja uudestaan.
Taloustaito-nettilehdestä löytyy juttu viime kesältä, jossa on haastateltu Jyrki Koivujuurta. Jutussa annetaan vinkkejä, miten autoilijoiden ja motoristien yhteiselo tiellä sujuisi mahdollisimman sujuvasti molemmin puolin toista huomioiden. Itse aloin nyt miettiä, voisinko jotenkin lisätä väriä tai heijastavaa pintaa ajovarusteisiini.
Tammikuun kurssin myötä paheni kaipuuni kesäisille teille huristelemaan Porsterilla. Nyt on kova ikävä omaa pyörää, joka talvilomailee Artmotorin talvisäilytystiloissa. Jos meillä olisi oma lämmin talli, niin nyt hiipisin sinne ja päräyttäisin Porsterin käyntiin. Ihan vaan siksi, että saisin kuunnella sen matalaa murinaa, joka saa hymyn leviämään minun kasvoilleni. Älkää kysykö, miksi näin tapahtuu. Siinä äänessä on jotain maagista.
Näin talviaikaan voi fiilistellä katsomalla youtube-videoita. Valitettavasti videot ei tunnu ihan samalta, kun jos istuu itse pyörän selässä. Oheisesta videosta ei kannata ottaa oppia turvalliseen ajopukeutumiseen.

Moottoripyörämessut 2019
Pyörien lisäksi myynnissä oli paljon monenlaista vaatetta ja varustetta. Olisin halunnut ostaa jonkun kivan Harley-Davidson-hupparin, mutta sellaista en löytänyt. Myös ajolasit jäivät ostamatta, koska unohdin katsella niitä messuhulinassa. Pitänee tilata ajolasit Joe Coolilta. Kuuleman mukaan sieltä saa hyviä ajolaseja ja aurinkolaseja.
Kävimme jututtamassa Artmotorin edustajia ja sain vielä tiivistelmän Sportsterin laiton yksityiskohdista, joista kerroin edellisessä päivityksessä sekä tarinaa ensimmäisessä alla olevassa kuvassa esiintyvistä vanhoista Harley-Davidsoneista. Taempi pyörä oli vielä keskeneräinen. Harley-Davidson Club Finlandin tiskillä hörppäsimme messukahvit.
Sitten tietysti piti maistaa MP-messuoluet. Minun mielestäni puolet oluen mausta muodostuu ympäristöstä ja toinen puoli itse oluesta. Pöytäseuraksi saimme kokeneempaa motoristiväkeä, joista toinen kertoi käyneensä MP-messuilla vuodesta 1969 saakka. Ainoastaan kaksi kertaa oli kuulemma joutunut jättämään väliin. Toisella kertaa ei ollut armeija myöntänyt lomaa ja toisella kertaa oli pyörä hajonnut matkalla. Melkoista asialle omistautumista. Itselle nämä olivat vasta ensimmäiset messut tätä lajia.
Messuilla oli paljon hienoja moottoripyöriä nähtävänä. Olisin halunnut kuvata jokaisen hienon Harrikan ja muutaman muunkin, mutta yhdistelmä huono valaistus, huono kuvaaja ja huono kännykkäkamera ei tuottanut kuvin kehuttavaa tulosta. Alla kuitenkin muutamia räpsäisyjä messuilta. Hesarin sivuilta löytyy lisää tietoa ja vähän parempia kuvia messujen pyöristä.
Ensi viikonloppuna olisi jälleen kiinnostava tapahtuma. Kaapelitehtaalla on 9.-10.2. The Kustom Kulture Show 2019. Mikäli aikaa ja energiaa riittää, siellä pitää käväistä.
![]() |
| Artmotorin entisöimä vanha Harley-Davidson |
![]() |
| Rakenneltu Harley-Davidson |
![]() |
| Tällaiseltakin moottoripyörä voi näyttää. Ei Harley, mutta aika hauskan näköinen. |
![]() |
| Melko futuristisen näköinen Lumikki |
![]() |
| Ensimmäinen suomalainen sähköpyörä. Prototyyppi valmistunut viime keväänä. Tällaisen saa omakseen alle 25 000 eurolla. |
![]() | ||||||
| Tällaiselle vehkeelle olisi ollut käyttöä viime aikoina Espoossakin |
Hukkeri Porsterson
Samalla kun etsiskelin ajokoulua, alkoi kiihkeä oman moottoripyörän metsästys. Rauhallinen ja järkevä ihminen olisi odottanut, että ensin saa sen A-kortin käteensä ja sitten lähtee etsimään pyörää. Minä kuitenkin olen melko kärsimätön, kun jostain asiasta todella innostun.
Pyörän valinnassa minua auttoi puoliso, joka on harrastunut moottoripyöriä koko ikänsä sekä Harley-Davidson Club Finlandin keskustelufoorumin jäsenet. Asian tiimoilta kävin pitkiä keskusteluja ja kävin harrikkaliikkeessä istumassa parin pyörän selässä. Myös foorumin jäsenet tarjosivat, että saisin tulla tutustumaan heidän pyöriinsä ja kokeilemaan pyörän selässä istumista. Kävimme keskustelua siitä, voiko pyörää ylipäätään valita pelkästään selässä istumalla, kun pyörän ostajalla ei ole vielä asianmukaista ajolupaa.
Harrikkaliikkeessä käynti avasi silmäni ja tajusin, että pieninkin mahdollinen Harley-Davidson moottoripyörä on iso, jos on itse varreltaan kovin lyhyt ja varusteltu vieläkin lyhyemmillä jaloilla. Siitä alkoi googlaus, millä muut naiset ja etenkin harrikkanaiset ajavat. Tulos oli, että isollakin pyörällä voi ajaa, mutta etenkin opetteluvaiheessa olisi todella hyvä, jos jalat ylettäisivät jota kuinkin maahan pyörän selässä istuessa.
Sitten tuli pohdintaa, kannattaako ylipäätään ostaa ensimmäiseksi pyöräksi Harley-Davidsonia, joka on kuitenkin sieltä hintahaarukan kalliimmasta päästä ja painavuutensa vuoksi raskaampi käsitellä. Ehdoteltiin harjoittelupyöräksi jotain halvempaa mallia. Custompyörät olivat ainoita, jotka miellyttivät minun silmää, mutta ne ei olleet juuri harrikkaa kevyempiä. Loppujen lopuksi, olin päättänyt ajaa ajokortin, että saan ajaa Harley-Davidsonilla ja sitä ei voisi mikään muu pyörä minulle korvata.
Siispä harrikka oli saatava, mahdollisimman pieni sellainen. Valinta alkoi selvitä. Harley-Davidson Sportster on klassinen "tyttöjen pyörä", josta monet miehetkin tykkää sen näppärän kokonsa ja sporttisuutensa vuoksi. Vielä piti päättää miten tehokkaan Sportsterin tarvitsen, vaihtoehtoina 883 tai 1200. Minulle on tehokas mikä tahansa moottorilla kulkeva kaksipyöräinen, joten päädyin edullisempaan vaihtoehtoon.
Nettimotoa selatessa tuli vastaan Harley-Davidson Sportster 883 Hugger vuosimallia 1997. Hukkerissa näytti kaikki olevan kohdillaan minun tarpeisiini ja se oli vielä madallettu malli, jotta minun pikkuiset jalatkin ylettäisivät hyvin maahan. Olihan se vähän vaatimattoman näköinen, mutta niin oli hintakin. Hetken harkinnan jälkeen syntyi pyörästä kaupat ja mies kävi sen talon ainoana moottoripyöräkortillisena kotiin noutamassa.
Kun näin Hukkerin kotipihassa, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Se näytti juuri sellaiselta, kun minä halusin minun pyöräni näyttävän. Jalat ylettivät aivan loistavasti maahan ja pyörä tuntui kaikin puolin kivalta käsitellä. Hukkerin käyntiääni hyväili sieluni sopukoita ja sai minut malttamattona odottamaan ajotuntien alkamista ja etenkin niiden päättymistä, että pääsisin Hukkerin kanssa yhteisille reissuille.
Minun moottoripyörälläni siis on todellakin nimi, tai oikeastaan montakin. Olen nimennyt sen virallisesti Hukkeri Porstersoniksi, mutta välillä puhun vaan Hukkerista tai Porsterista. Hukkeri on persoonallinen pyörä, jota voi rakentaa ja laittaa mieleisensä näköiseksi ja tuntuiseksi. Tällä hetkellä hän on vielä melko alkuperäisessä kuosissa, mutta pikku hiljaa muutoksia tulee. Ensimmäisenä meni ilmanputsari vaihtoon. Tämä on yksi asia, mikä minua juuri Harley-Davidsoneissa viehättää. Se, että niistä voi tehdä oman näköisensä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)