Harley-Davidson Club Finland

Jo ennen ajokortin ajamista olin päättänyt, että  jos joskus hommaan moottoripyörän, sen pitää olla Harley-Davidson, mikään muu ei kelpaa. Minulle sopivaa Harrikka-mallia jouduin hetken kuitenkin pohtimaan. Sportsterin maine "tyttöpyöränä" hanasi vastaan. Kun ihmiset toteavat, että tytöt ajaa Sportsterilla, mielessäni herää kapina. Minä ajan millä haluan. Tajuttuani Sportsterinkin olevan iso ja painava moottoripyörä ja omat fyysiset mittani ei niin isot, tulin sen verran järkiini, että päädyin kuitenkin tähän klassiseen "tyttöpyörään". Saa nähdä, vaihtuuko pyöräni jonain päivänä Dynaan, josta ensin haaveilin tai Fat Boyhin, johon rakastuin Harley-Davidson-liikkeessä. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että olen syvästi ja vakavasti rakastanut omaan Porsteriini ja toivon, että meillä on paljon yhteisiä kilometrejä edessäpäin.

Joku nyt varmasti kysyy, että miksi Harrikka. On monia halvempia pyöriä, tehokkaampia pyöriä ja ehkä jonkun mielestä kauniimpiakin. Moottoripyöräily on tunnelaji, jossa järkisyillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Järkevät ihmiset ajaa autolla. Minulle Harley-Davidson on moottoripyörien kuningas.

Harkitessani A-kortin ajamista ja pohtiessani, olisiko opetuslupa, ajokoulu vai niiden yhdistelmä paras vaihtoehto hankkia A-kortti, sain paljon apua Harley-Davidson Club Finlandin keskustelupalstalta netissä. Harley-Davidson Club Finland on Harrikan omistajien oma merkkikerho. Jäsenvaatimuksena on, että omistaa Harrikan. Minä hankin oman Harley-Davidson Sportster 883 Hugger-moottoripyöräni heti ajokouluun ilmottauduttuani. Olen ennakoiva luonne, joten ajattelin, että pitäähän pyörä olla valmiina sinä päivänä, kun saan ajoluvan käteeni.

Päätin kuitenkin mielessäni, että en hae H-DCF:n jäsenyyttä ennen kuin minulla on ajolupa omaan menopeliini. Muutama päivä sen jälkeen, kun olin saanut ajolupani, laitoin hakemuksen. Odoteltuani muutaman viikon, sähköpostilaatikkooni tuli vastaus. Minut oli hyväksytty Harley-Davidson Club Finlandin jäseneksi.Vuodenvaihteessa postiluukusta kolahti ensimmäinen Harrika-lehti ja tämän vuoden kalenteri. Kalenteriin on kätevästi merkattu jo valmiiksi vuoden tapahtumia, niin ei sitten ihan vahingossa mene joku tapahtuma sivu suun.

Aloittelevana motoristina minulla on jatkuvasti mielessä monia kysymyksiä, joita olenkin aktiivisesti kysellyt H-DCF:n keskustelupalstalla ja saanut runsaasti kysymyksiini vastauksia. Tällä hetkellä pohdinnan alla on laukkujen virittely pikku-Porsteriin, jotta pyörällä pystyisi kuljettamaan jotain tavaraa tarvittaessa.

Kiitos harrikkafoorumilaisille tätäkin kautta, jos joku teistä blogiani lukee. Toivottavasti kesällä pääsen tutustumaan kerholaisiin ihan livenäkin, toistaiseksi tunnen ihmiset vain keskustelupalstan nimimerkeillä. Muutaman jäsenen ehdin kuitenkin tavata syksyllä moottoripyörän osista kauppoja hieroessani.

Mitä moottoripyöräilijöiden kuolemankolareista voidaan oppia?

Tammikuussa kävimme yhtenä lauantaina mieheni kanssa Harley-Davidson Club Finlandin jäsenille tarkoitetussa, Liikenneturvan järjestämässä koulutuksessa. Kouluttajina olivat Jyrki Koivujuuri ja Christa Hautamäki. Tapahtumapaikkana oli Harley-Davidson Helsinki-liike, joka sijaitsee Espoossa eikä suinkaan Helsingissä, niinkuin nimestä voisi päätellä. Koulutuksen aiheena oli "Mitä moottoripyöräilijöiden kuolemankolareista voidaan oppia?".

Kävimme läpi kuolemankolareihin johtaneita onnettumuuksia, joista valitsimme yhden esimerkkitapauksen ja pohdimme ryhmissä, miten ennakoinnilla olisi voinut estää kyseisen tapahtumaketjun eri vaiheissa. Tällainen ratkaisukeskeinen pohdinta oli paljon virkistävämpää kuin tylsien luentojen kuuntelu. Samalla tuli nähtyä muita H-DCF:n jäseniä. Itse olen sen verran uusi klubilainen, etten ole vielä ehtinyt tutustua ihmisiin juuri muuta kuin keskustelufoorumilla. Muutama kuva tapahtumasta löytyy Harley-Davidson Helsingin facebook-sivuilta ja Instagramista.

Mitä tapahtumasta jäi käteen? Kotona voi vielä jälkikäteen pohtia, miten tärkeää on muistaa aina tarkastaa ennen ajoonlähtöä moottoripyörän ja kuskin hyvä ajokunto, pitää riittävä turvaväli liikenteessä ja harjoitella hyvin oman pyörän käsittely. Näin lyhyesti tiivistettynä.

Toukokuussa minun on tarkoitus mennä Jyrkin ja Christan vetämälle ennakoivan ajon kurssille. Minulle kurssi on todella tarpeen, mutta  ei se pahitteeksi ole kokeneemmillekaan kuskeille. Ennakoivan ajon kursseja ei voi koskaan käydä liikaa. Sitten kun tilanne tulee päälle, hirvi hyppää tielle tai mitä tahansa arvaamatonta tapahtuu, niin reaktioiden pitäisi tulla selkäytimestä. Se ei onnistu kuin harjoittelemalla samaa asiaa aina uudestaan ja uudestaan.

Taloustaito-nettilehdestä löytyy juttu viime kesältä, jossa on haastateltu Jyrki Koivujuurta. Jutussa annetaan vinkkejä, miten autoilijoiden ja motoristien yhteiselo tiellä sujuisi mahdollisimman sujuvasti molemmin puolin toista huomioiden. Itse aloin nyt miettiä, voisinko jotenkin lisätä väriä tai heijastavaa pintaa ajovarusteisiini.

Tammikuun kurssin myötä paheni kaipuuni kesäisille teille huristelemaan Porsterilla. Nyt on kova ikävä omaa pyörää, joka talvilomailee Artmotorin talvisäilytystiloissa. Jos meillä olisi oma lämmin talli, niin nyt hiipisin sinne ja päräyttäisin Porsterin käyntiin. Ihan vaan siksi, että saisin kuunnella sen matalaa murinaa, joka saa hymyn leviämään minun kasvoilleni. Älkää kysykö, miksi näin tapahtuu. Siinä äänessä on jotain maagista.

Näin talviaikaan voi fiilistellä katsomalla youtube-videoita. Valitettavasti videot ei tunnu ihan samalta, kun jos istuu itse pyörän selässä. Oheisesta videosta ei kannata ottaa oppia turvalliseen ajopukeutumiseen.

Moottoripyörämessut 2019

Kävimme perjantaina Moottoripyörämessuilla. Messuhalliin oli rakennettu 600 metriä pitkä asfaltoitu koeajorata, jolla sai koeajaa useita uusia moottoripyöriä. Harley-Davidsonilta oli tarjolla Sporster Iron 1200, Softail Heritage Classic ja Softail FXDRS 114. Joku koeajajista näytti kanttailevan hienosti Heritagella radalla. Jätimme koeajot väliin tällä kertaa, vaikka mieli olisi vetänyt radalle, kun katselin muiden ajelua. Ajattelin kuitenkin, että en halua lähteä tuoreena A-kortin omistajana nolaamaan itseäni isojen ihmismassojen edessä. Ehkä ensi vuonna sitten.

Pyörien lisäksi myynnissä oli paljon monenlaista vaatetta ja varustetta. Olisin halunnut ostaa jonkun kivan Harley-Davidson-hupparin, mutta sellaista en löytänyt. Myös ajolasit jäivät ostamatta, koska unohdin katsella niitä messuhulinassa. Pitänee tilata ajolasit Joe Coolilta. Kuuleman mukaan sieltä saa hyviä ajolaseja ja aurinkolaseja.

Kävimme jututtamassa Artmotorin edustajia ja sain vielä tiivistelmän Sportsterin laiton yksityiskohdista, joista kerroin edellisessä päivityksessä sekä tarinaa ensimmäisessä alla olevassa kuvassa esiintyvistä vanhoista Harley-Davidsoneista. Taempi pyörä oli vielä keskeneräinen. Harley-Davidson Club Finlandin tiskillä hörppäsimme messukahvit.

Sitten tietysti piti maistaa MP-messuoluet. Minun mielestäni puolet oluen mausta muodostuu ympäristöstä ja toinen puoli itse oluesta. Pöytäseuraksi saimme kokeneempaa motoristiväkeä, joista toinen kertoi käyneensä MP-messuilla vuodesta 1969 saakka. Ainoastaan kaksi kertaa oli kuulemma joutunut jättämään väliin. Toisella kertaa ei ollut armeija myöntänyt lomaa ja toisella kertaa oli pyörä hajonnut matkalla. Melkoista asialle omistautumista. Itselle nämä olivat vasta ensimmäiset messut tätä lajia.

Messuilla oli paljon hienoja moottoripyöriä nähtävänä. Olisin halunnut kuvata jokaisen hienon Harrikan ja muutaman muunkin, mutta yhdistelmä huono valaistus, huono kuvaaja ja huono kännykkäkamera ei tuottanut kuvin kehuttavaa tulosta. Alla kuitenkin muutamia räpsäisyjä messuilta. Hesarin sivuilta löytyy lisää tietoa ja vähän parempia kuvia messujen pyöristä.

 Ensi viikonloppuna olisi jälleen kiinnostava tapahtuma. Kaapelitehtaalla on 9.-10.2. The Kustom Kulture Show 2019. Mikäli aikaa ja energiaa riittää, siellä pitää käväistä.

Artmotorin entisöimä vanha Harley-Davidson

Rakenneltu Harley-Davidson

Tällaiseltakin moottoripyörä voi näyttää. Ei Harley, mutta aika hauskan näköinen.

Melko futuristisen näköinen Lumikki

Ensimmäinen suomalainen sähköpyörä. Prototyyppi valmistunut viime keväänä. Tällaisen saa omakseen alle 25 000 eurolla.

Tällaiselle vehkeelle olisi ollut käyttöä viime aikoina Espoossakin

Hukkeri Porsterson

Samalla kun etsiskelin ajokoulua, alkoi kiihkeä oman moottoripyörän metsästys. Rauhallinen ja järkevä ihminen olisi odottanut, että ensin saa sen A-kortin käteensä ja sitten lähtee etsimään pyörää. Minä kuitenkin olen melko kärsimätön, kun jostain asiasta todella innostun.

Pyörän valinnassa minua auttoi puoliso, joka on harrastunut moottoripyöriä koko ikänsä sekä Harley-Davidson Club Finlandin keskustelufoorumin jäsenet. Asian tiimoilta kävin pitkiä keskusteluja ja kävin harrikkaliikkeessä istumassa parin pyörän selässä. Myös foorumin jäsenet tarjosivat, että saisin tulla tutustumaan heidän pyöriinsä ja kokeilemaan pyörän selässä istumista. Kävimme keskustelua siitä, voiko pyörää ylipäätään valita pelkästään selässä istumalla, kun pyörän ostajalla ei ole vielä asianmukaista ajolupaa.

Harrikkaliikkeessä käynti avasi silmäni ja tajusin, että pieninkin mahdollinen Harley-Davidson moottoripyörä on iso, jos on itse varreltaan kovin lyhyt ja varusteltu vieläkin lyhyemmillä jaloilla. Siitä alkoi googlaus, millä muut naiset ja etenkin harrikkanaiset ajavat. Tulos oli, että isollakin pyörällä voi ajaa, mutta etenkin opetteluvaiheessa olisi todella hyvä, jos jalat ylettäisivät jota kuinkin maahan pyörän selässä istuessa.

Sitten tuli pohdintaa, kannattaako ylipäätään ostaa ensimmäiseksi pyöräksi Harley-Davidsonia, joka on kuitenkin sieltä hintahaarukan kalliimmasta päästä ja painavuutensa vuoksi raskaampi käsitellä. Ehdoteltiin harjoittelupyöräksi jotain halvempaa mallia. Custompyörät olivat ainoita, jotka miellyttivät minun silmää, mutta ne ei olleet juuri harrikkaa kevyempiä. Loppujen lopuksi, olin päättänyt ajaa ajokortin, että saan ajaa Harley-Davidsonilla ja sitä ei voisi mikään muu pyörä minulle korvata.

Siispä harrikka oli saatava, mahdollisimman pieni sellainen. Valinta alkoi selvitä. Harley-Davidson Sportster on klassinen "tyttöjen pyörä", josta monet miehetkin tykkää sen näppärän kokonsa ja sporttisuutensa vuoksi. Vielä piti päättää miten tehokkaan Sportsterin tarvitsen, vaihtoehtoina 883 tai 1200. Minulle on tehokas mikä tahansa moottorilla kulkeva kaksipyöräinen, joten päädyin edullisempaan vaihtoehtoon.

Nettimotoa selatessa tuli vastaan Harley-Davidson Sportster 883 Hugger vuosimallia 1997. Hukkerissa näytti kaikki olevan kohdillaan minun tarpeisiini ja se oli vielä madallettu malli, jotta minun pikkuiset jalatkin ylettäisivät hyvin maahan. Olihan se vähän vaatimattoman näköinen, mutta niin oli hintakin. Hetken harkinnan jälkeen syntyi pyörästä kaupat ja mies kävi sen talon ainoana moottoripyöräkortillisena kotiin noutamassa.

Kun näin Hukkerin kotipihassa, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Se näytti juuri sellaiselta, kun minä halusin minun pyöräni  näyttävän. Jalat ylettivät aivan loistavasti maahan ja pyörä tuntui kaikin puolin kivalta käsitellä. Hukkerin käyntiääni hyväili sieluni sopukoita ja sai minut malttamattona odottamaan ajotuntien alkamista ja etenkin niiden päättymistä, että pääsisin Hukkerin kanssa yhteisille reissuille.

Minun moottoripyörälläni siis on todellakin nimi, tai oikeastaan montakin. Olen nimennyt sen virallisesti Hukkeri Porstersoniksi, mutta välillä puhun vaan Hukkerista tai Porsterista. Hukkeri on persoonallinen pyörä, jota voi rakentaa ja laittaa mieleisensä näköiseksi ja tuntuiseksi. Tällä hetkellä hän on vielä melko alkuperäisessä kuosissa, mutta pikku hiljaa muutoksia tulee. Ensimmäisenä meni ilmanputsari vaihtoon. Tämä on yksi asia, mikä minua juuri Harley-Davidsoneissa viehättää. Se, että niistä voi tehdä oman näköisensä.