Mistä kaikki sai alkunsa

Eräänä kevätpäivänä vajaa vuosi sitten mieheni ilmoitti minulle, että meille muuttaa uusi perheenjäsen. Hän on nimeltään Harley-Davidson Electra Glide Classic ja hän tulee laivarahdilla suoraan Amerikasta. Katselin moottoripyörästä otettuja valokuvia ja tuumasin, että kyllähän minä ehkä tuon kyytiin voin lähteä, kun tuossa on selkänoja ja käsinojat takana istuvalle. Kyydissä olisi ihan liian pelottavaa, jos ei olisi edes selkänojaa. Muutenkaan en ollut ensi alkuun ihan hirmuisen innostunut moottoripyöräilystä, kun onhan se vaarallista, kaikki sanoo niin. Mutta Harley-Davidson. Se vaan on.

Alkoi hillitön ajovarusteiden metsästys. Pyörän tuloon oli vielä aikaa, mutta varusteet oli saatava, että sitten olisi täysissä tamineissa ottamassa pyörää vastaan, kun se saapuu kotipihaan. Löysinkin kaikki varusteet hyvin edullisesti käytettynä. Laitoin nettikirppikselle ostoilmoituksen ja sitä kautta löytyi minulle aivan täydelliset varusteet. Paitsi ne bootsit, jotka hankasivat alusta asti ja jotka jouduin myöhemmin vaihtamaan ajokenkiin.

Laivarahti Amerikasta kestää aika kauan. Ihan liian kauan. Mieheni sai valokuvia pyörästä laivakontissa. Katseltiin niitä kotona hartaudella. Töissä puhuin työkavereille tulevasta pyörästä. Yksi ymmärsi kuumeeni, mutta suurin osa työkavereista kuunteli ja nyökytteli myötätuntoisesti. Montako viikkoa, montako päivää...? Lopulta mieheni ilmoitti, että nyt pyörä olisi noudettavissa maahantuonnin hoitaneelta liikkeeltä. Sitten odotettiin, että mies pääsee hakemaan pyörän kotiin. Ooh, onpa se iso! Se oli ensimmäinen ajatukseni. Ja heti ajelulle, se oli toinen ajatukseni. Olihan se kyydissä olo ihan superjännää ensimmäisillä kerroilla. Siinä on vaan pakko luottaa, että kuski osaa homman.

Ei siinä kovin montaa viikkoa mennyt, kun alkoi mielen  syövereissä raksuttaa ajatus omasta pyörästä. Selailin netistä tarinoita naismotoristeista ja aikuisten naisten kokemuksia A-kortin ajamisesta. Mietin, että onhan sen kortin aika moni saanut. Ehkä minäkin joskus menen ja hankin oman A-kortin ja Harrikan. Sanoinkin työkavereille, että ehkä vuoden päästä ajan kortin. Ja tämä tapahtui kesällä 2018.

Jutut alkavat monesti elää omaa elämäänsä. Ensi sanot ehkä, sitten joskus ja kohta huomaat seisovasi ajokoulun tiskillä allekirjoittamassa vapisevin käsin nimeä ajo-opetussopimukseen. Ja siitä kaikki alkoi.

Kuva käyttäjältä Geary Pixabayssa (kovasti muistuttaa mieheni prätkää)