Ryhmä Rämän Prinsessa


Kevättä ja moottoripyöräkelejä odotellessa ajattelin esitellä meidän perheen karvaiset perheenjäsenet eli Ryhmä Rämän. Tämä joukko pitää huolen, että perheen isäntä ja emäntä saavat riittävästi ulkoilua säällä kuin säällä.

Ensimmäiseksi esittelyvuoroon pääsee perheen seniori. Prinsessa juhlii keväällä 12-vuotissynttäreitään. Tämä neiti rakastaa hyvää ruokaa ja huonompikin menee paremman puutteessa. Oikeastaan ei ole ruokaa, mitä hän ei söisi. Kurkku, porkkana, paprika, salaatinlehdet, lehtiselleri, banaani, mandariini, appelsiini ja pähkinät maistuvat hyvin. Mustikat ja vadelmat hän osaa poimia itse metsästä. Nuorena koirana hän kerran tyhjensi auringonkukan siemeniä ja goji-marjoja sisältäneen napostelukipon sohvapöydältä. Löytyipä kerran tyttären käsilaukusta Fazerin Sininenkin ja emännän kukkapenkistä tulppaaninsipuleita. Tämä neiti tykkää elää vaarallisesti, mitä ruokailuun tulee.

Prinsessa rakastaa päiväunia pehmeällä sohvalla, mieluiten reilun tyynypinon päällä. Sen sijaan huonosta kelistä hän ei välitä. Jo ihan nuorena koirana hän katsoi ulos ikkunasta ja harkitsi sitten, kannattaako lenkille lähteä. Sadesää ei kuulu hänen suosikkiulkoilusäihin. Helteellä ei myöskään jaksa lenkkeillä. Toki hän silloinkin lähtee uimalenkille, jos sellaista on tarjolla. Kaikenlaiset vesileikit ovatkin hänen lempipuuhaa.

Lumisateella Prinsessa muuttuu helposti lumipalloksi, ainakin ellei emäntä ole ihan vast'ikään surruuttanut turkkia lyhyeksi trimmerillä. Kurasäällä sen sijaan Prinsessa tuo hiekkalaatikkollisen hiekkaa ja kuraa sisälle. Metsästä turkkiin saattaa tarttua havunneulasia ja lenkkipolun reunasta takiaisia kesäaikaan. Hänen turkkinsa on kätevä kaikenlaiseen kuljetukseen. Tämän vuoksi emäntä on päätynyt pitämään turkin vaihtelevan mittaisena, mutta kuitenkin melko lyhyenä ympäri vuoden.

Tämä neiti on nuori kapinallinen. Tai nykyään vaan kapinallinen. Usein lenkillä suupielestä roikkuu huolettomasti tupakannatsa, jos emännällä silmä välttää. Jotain samaa hänessä ja James Deanissa on. Ainakin se tupakannatsa suupielessä.

Ryhmä Rämässä Prinsessan asema on wanna-be-johtaja. Halua hänellä olisi kivuta hierarkian huipulle, mutta tosiasiassa hän on jäänyt siinä kakkoseksi. Prinsessa on tajunnut, että Pikku Musta on porukan älykkö, ainakin mitä ruoan hankintaan tulee. Joten Pikku Mustan touhuja kannattaa pitää visusti silmällä ja ottaa samanlainen kerjäysasento tai muuten vaan ohimennen ruoanlaittotouhujen seurailuasento, koska silloin saattaa jotain evästä kuonon eteen tipahtaa.



Kauneusunilla

Talvisella lenkillä

Syysposeeraus

Junareissulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti