Oodi uudelle kodille

Mitä enemmän vietän aikaa uudessa kodissani, sitä enemmän alan rakastaa sitä. On ihanaa, kun on iso olohuone, iso keittiö ja iso makuuhuone. Lisäksi on ihan kohtuullisen kokoinen ompelu-/askartelu-/taimienkasvatus-/palapelien kokoamishuone, vierashuone/tietokonehuone ja miehellä oma miesluola. Kaksi vessaa on myös luksusta.

Paljon tilaa, se on se, mitä rakastan! Viikonloppuna hääräilin keittiössä ja nautin siitä, että laskutilaa on reilummin kuin vanhassa kodissa. Vieraat mahtuvat pirtinpöydän ympärille helposti.

Kylmässä eteisessä on hyvä kevään edetessä ulkoiluttaa taimivauvoja ja jättää ne sinne säiden salliessa yöksikin. Pohdiskelin, josko vanha taimihylly asettuisi sinne jotenkin, että saisin tilankäytön maksimoitua.

Takapihan vilpolassa voi istahtaa huilaamaan saunan jälkeen, vaikka sade ropisisi kattoon. Kunhan vaan saan askarreltua kalusteisiin uudet pehmusteet. Entiset pehmusteet menivät pilalle vietettyään pari vuotta taivasalla säiden armoilla. Polyronttinkiset puutarhakalusteiden rungot ovat kuin uudet huolimatta ulkona vietetyistä vuosista.

Se, että kodin pinnat ovat aika lailla alkuperäiskunnossaan, ei haittaa yhtään. Täällä uskaltaa imuroida ihan reippaasti pelkäämättä, että lattialistat naarmuuntuvat tai että koirien kynsistä jää jälkiä lattiaan. Elämänjälkiä on tässä kodissa jo valmiiksi, joten muutama lisää ei tilannetta muuta miksikään.


Lumet ovat sulaneet vauhdilla ulkona. Kukkapenkistä on paljastunut kuunliljojen ja kurjenmiekkojen (tai siksi niitä ainakin luulen) kuolleita lehtiä, joita sormeni jo syyhyävät päästä keräämään ja paljastamaan niiden alta vihreitä lehtiä puskevat sinivuokot ja muut ihanuudet. Odottaa pitää, tiedän kyllä. Talvi saattaa vielä yllättää.

Odotuksen tuskissani väänsin vanhasta koira-aidasta väliaikaisen puutarhajätekompostin odottamaan kevättä. Koirat olivat touhussa mukana ja juoksivat sydämensä kyllyydestä pihaa päästä päähän ja kaivoivat talon takana sijaitsevalta hakkuuaukealta multaa, risuja ja jäniksen jätöksiä. Ei ihme, että yhdellä noista karvakorvista on nyt melko pahanhajuisia ilmavaivoja.

Olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni maaseudulla. Minulle kodin tunnelmaa tuovat räsymatot, tuli leivinuunissa ja mahdollisuus askarrella kaikenlaista kummallista sisällä ja ulkona. Olen kasvanut lapsuuteni ihan pihalla, kesät rämmin metsässä yksin tai koiran kanssa ihmetellen torvisammalten tötteröitä ja rahkasammalpetejä. Tänään kävin perheemme kolmen koiran kanssa samoilemassa metsässä vähän takapihaa kauempana.

Kylän keskusta on meiltä kävelymatkan päässä. Keskustasta löytyy kaksi ruokakauppaa, kenkä- ja sisustustarvikekauppa, rautakauppa, kukkakauppa, halpatavarakauppa, huonekalukauppa, lukuisa määrä kampaamoja, kauneushoitola, apteekki, posti, Alko, kahvila/lounasravintola, huoltoasema, kirjasto, terveyskeskus, kunnanvirasto, kuntosali, urheilukenttä, hiihtoladut ja luistinrata. Ehkä unohdin jotain. Mutta niin, täältä löytyy kaikkea, mitä pieni ihminen arjessaan tarvitsee. Ja loput voi tilata postimyynnistä.

Tänne minä kuulun.

Pistokkaita vesilasissa

Saatuani muuttotouhut suurin piirtein pakettiin, olen viime päivät antanut itselleni luvan huilailla. Päivät ovat kuluneet takan ja leivinuunin lämmittelyssä. Takanloimussa on ihana nauttia aamu- tai iltapalaa ja leivinuunissa valmistuu monenlaiset ruuat. Kahden viikon aikana en ole käyttänyt sähköuunia tai hellaa kertaakaan.

Pihatouhujen lomassa olen katsellut ruukku- ja amppelikukille paikkoja kesää varten. Edellisellä asukkaalla on tainnutkin olla niitä aika paljon, koska ripustuskoukkuja on ulkona ja vilpolassa runsaasti valmiina.

Makuuhuoneen ikkunalauta on alkanut täyttyä pistokkailla. Ikkunalaudalle on muuttanut puolenkymmentä verenpisaran pistokasta, muutama pelargonin oksa, rönsyliljan rönsyjä, marraskuun kaktuksen pistokkaita ja yksi nimettömän viherkasvin oksa.

Marraskuun kaktuksen pistokkaat saivat kuivua pari päivää ikkunalaudalle ennen vesilasiin laittamista netistä lukemani ohjeen mukaan.


Yllä mainittu nimetön viherkasvi on kulkenut mukanani yli kolmekymmentä vuotta. Toki tämä nykyinen on ehkä tuoreempaa sukupolvea kuin alkuperäinen, mutta samaa kasvia kuitenkin. Olen pitänyt kyseistä kasvia liuska-araliani kaikki nämä vuodet, kunnes tänään tajusin, että kasvi on joku ihan muu. Kyseisen kasvin pistokas on tuo hapsulehtinen pienessä pullossa yllä olevassa kuvassa. Kuka tunnistaa tämän kaunokaisen?

Hyvää ystävänpäivää kaikille blogini lukijoille näiden ystävysten myötä!

Kaverukset vielä Espoossa

Uudessa kodissa uudella sohvalla on kiva köllötellä

Meidän uusi koti

Ensimmäinen yö uudessa kodissa takana. En jaksa lakata ihmettelemästä tätä tilaa ja rauhaa, mikä uudessa kodissa vallitsee. Tällä hetkellä kuuntelen aurausauton ruminaa ulkoa ja valkoinen paimenkoiramme puhkaa sille ihmetellen, mikä siellä romisee. Espoossa ei aurausautoja ole juuri tänä talvena näkynyt tai kuulunut.

Talomme on 80-luvulla rakennettu valkoinen, tiiliverhoiltu talo taajama-alueen reunassa, pienessä kunnassa Itä-Suomessa. Ikkunan puitteet ovat ruskeat ja niissä on ulkopuolella puinen ristikko. Sisäpuoleltakin talomme henkii vanhaa aikaa. Puolipaneelia löytyy keittiöstä ja koko talossa on paneloitu sisäkatto. Puu-uuni ja takka tuovat tunnelmaa ja toimivat sähkölämmityksen lisänä. Talomme on kaikin puolin hyvin tyypillinen aikakautensa edustaja.

Asuintilaa talossamme on lähes sadankahdenkymmenen neliömetrin verran ja lisäksi löytyy lämmin varasto ja autotalli sekä kylmä puuvarasto, yhteensä yli satakahdeksankymmentä neliötä. Sisältä löytyy neljä makuuhuonetta, iso olohuone, tilava keittiö, pienehkö kodinhoitohuone-takkahuone, suihkutila wc:llä, sähkölämmitteinen sauna sekä erillis-wc. Huoneista olemme sisustaneet itsellemme suuren makuuhuoneen, vierashuoneen, miehelle harrastushuoneen musiikki- ja kuntoiluvälineineen ja minulle ompelu/askastelu/harrastushuoneen. On ihan superihanaa omistaa oma huone yhteisen makuuhuoneen lisäksi. Luultavasti puolisokin arvostaa omaa miesluolaansa. Kaksi ihmistä ja kolme koiraa mahtuu tähän kotiin vallan hyvin. Tosin koirat ovat ensi alkuun olleet hieman hämmennyksissä, kun huoneita on niin paljon, että omistajat häviävät aina jonnekin.

Muutto oli raskas, etenkin kun flunssa kaatoi minut petiin viime torstaina ja mies alkoi sairastaa lauantaina. Olimme kuitenkin luvanneet Espoon asuntomme tyhjäksi uusille asukkaille seuraavan viikon keskiviikkona, joten muuttaa piti, vaikka sairaana. Muuttokuume oli myös kasvanut sellaiseen mittoihin, että muuton lykkääminen olisi ollut sula mahdottomuus.

Viime viikonloppuna toimme pakettiautokuormallisen tavaraa uudelle kodille. Maanantaina tyhjensimme ja siivosimme Espoon asunnon ja ajoimme viimeisen muuttokuorman. Siinä vaiheessa kun huonekalut, muuttolaatikot, jätesäkit, kestokassit ja kaikki muut epämääräiset nyssäkät oli kannettu asuntoon, iski epätoivo viimeisen kerran. En varmaan ikinä saisi noita kaikkia purettua ja mahdutettua kaappeihin. Väsyneenä kasat näyttivät vuoren korkuisilta.

Maanantaista keskiviikkoon nukuimme appivanhempieni luona. He asuvat aivan kivenheiton päässä meiltä, joten heistä on ollut valtava apu muuttoasioiden järjestelyssä ja hoidossa. Tiistai ja keskiviikko laitoimme anoppini kanssa tavaroita kaappeihin. Uskomatonta, mutta totta, enää yksi pahvilaatikko on purkamatta! Kaikki mahtui kaappeihin enemmän kuin hyvin. Ompeluhuoneessa kaapit ja kirjahylly ovat puoliksi tyhjänä. Muutenkin yläkaapit koko asunnossa ovat pääsääntöisesti tyhjillään. Ihanaa tilaa ja väljyyttä! Ompeluhuoneen kaapit täyttyvät kyllä, kun alan niitä kankailla täyttämään. ;)

Ennen muuttoa tänne kotimme sisäkatto ja verholaudat maalattiin valkoisiksi. Lisäksi kaikki lämpöpatterit uusittiin ja verholautojen takana sijainneet loisteputket vaihdettiin nykyaikaisiksi ja paloturvallisiksi ledvaloiksi. Kaikenlaista hommaa ja remontoitavaa riittää tämän ikäisessä talossa. Mutta hiljaa hyvää tulee. Kiire ja sähellys loppui juuri, kun muutimme tänne maaseudun rauhaan.