Puutarhurin omantunnontuskat

Oletteko kuulleet puutarhurista, joka kärsi omantunnontuskia kitkiessään rikkaruohoja? Minäpä kerron teille tarinan.
 
Tuli suuri kitkentäpäivä. Suuri sen takia, että puutarhuri oli lukenut jostain netin syövereistä, että tänä päivänä kun kitkee, niin kaikki rikkaruohot kuolevat. Puutarhuri lähti kierrokselle puutarhaansa aseinaan puutarhasakset ja saavi, johon voisi laittaa kitkentäjätteet.

Vuorenkilpipenkin joukossa puutarhurilla on kasvanut koko kevään mystinen isolehtinen rikkaruoho. Tai ainakin sitä on vahvasti epäilty rikkaruohoksi isommallakin porukalla. Puutarhuri halusi kuitenkin tietää, mikä tuo isolehtinen rikkaruoho on lajiaan. Kun kasvi alkoi availla kukkia, puutarhuri koko valaistumisen. Kyseessähän on ruusuruoho, kasvi, mistä puutarhuri oli haaveillut jo pitkään. Sellainen olisi ollut saatava perennapenkkiin jo ajat sitten. Ja siinähän se kasvoi, luonnon itse hoitamana. Ja koska puutarhuri haluaa tuntea kaikki puutarhansa asukkaat erityisen hyvin, hän hukkui netin syövereihin tutkimaan ruusuruohon elämää tarkemmin. Pian selvisi, että ruusuruoho on ruusuruohokiitäjän isäntäkasvi! Puutarhuri halusi, että tuo hassunnäköinen, paksu perhonen muuttaisi hänen puutarhaansa. Etenkin kun kyseessä on Suomessa silmälläpidettävä laji. Puutarhuri ainakin aikoo pitää tätä pulleaa perhosta silmällä ja varjella sen isäntäkasveja, joita rikkaruohoksikin kutsutaan.

Kasvoipa vuorenkilpipenkissä toinenkin rikkaruoho. Ahosuolaheinä siellä kukkii jo komeasti. No, eihän ne suolaheinän kukinnon kovin näyttäviä ole. Mutta kultasiivet, nuo kauniit perhoset, munivat suolaheinän lehdille. Perhosten toukat rouskuttavat suolaheiniä kasvaakseen isoiksi kauniiksi perhosiksi. Perhosista haaveileva puutarhuri jätti suolaheinätkin kitkemättä.
 
Seuraavaksi puutarhuri suuntasi kulkunsa kohti villiintynyttä ruusuaitaa. Ruusujen joukossa kukki vuohenputki herkän kauniina ja vastavoimana vahva lupiini vaaleanpunaisine, violetteine ja valkoisine kukkineen. Monta muuta niittykasvia ja muutama heinä kruunasivat koko värikkään kokonaisuuden. Puutarhurilla oli ongelma. Valitako siisti ruusuaita vai boheemisti rönsyävä kukkameri kaikenkirjavine kukkineen? Puutarhuri tarttui puutarhasaksiin ja haikeudella napsi kypsimmät kukinnot lupiineista kompostiin. Niin kaunis kasvi. Mutta puutarhuri oli lukenut, että pörriäiset ja perhoset eivät välitä lupiinista ja lupiini valtaa luonnonkasveilta tilaa. Sitä puutarhuri ei halua. Kukkia ja mehiläisiä, perhosia ja pörriäisiä, niitä puutarhuri haluaa puutarhaansa.


Keväällä puutarhuri oli kovalla työllä kaivanut ison, vanhan rinnepenkin ylösalaisin, koska rikkaruohot olivat vallanneet sen täysin. Rinteeseen puutarhuri oli istuttanut toinen toistaan kauniimpia, isoja, perinteisiä perennoja, jotka kutsuvat puutarhaan perhosia ja muita pölyttäjiä. Puutarhuri vaali ja kasteli uutta kukkapenkkiään kuivina kausina, jotta nuo uudet kaunottaret pääsisivät kasvuun.

Mistä lie tullut elämänlangan taimet rinnepenkkiin? Ne puutarhuri nyhti raa'asti pois, koska hän on nähnyt, millaista jälkeä ne tekevät kukkapenkissä. Sitovat muut kasvit nippuun rumannäköisesti. Mutta elämänlanka mummolan seinustalla oli kaunis. Olisihan se kaunis myös puunrungolla kiipeilemässä. Mokoma kasvi vaan kun ei noudata mitään sääntöjä, vaan kasvaa missä haluaa. Sille on toistaiseksi porttikielto puutarhurin muuten suvaitsevaisessa puutarhassa.

Puutarhuria harmitti, kun hän ei tunnistanut lemmikin pieniä taimia. Niitä hän ei haluaisi kitkeä, koska pienet sinisenä tuikkivat kukat ovat niin kauniita. Kuitenkin uudessa penkissä kasvaa monennäköistä pientä rikkaruohon tainta. Mistä niistä tietää, kenestä kasvaa kaunis kasvi ja kuka on pahis? Orvokin siementaimiakin oli kukkapenkissä runsain mitoin, vaikkei sinne ollut orvokkeja edes kylvetty. Orvokintaimet saivat totta kai jäädä kasvamaan.

Rinnepenkissä, ja monessa muussa penkissä, oli alkanut kasvaa vuohenkelloa vähän joka välissä. Niin kaunis kellokasvi, joka sopi romanttiseen, rönsyävään puutarhaan. Mutta yleisen järjestyksen vuoksi puutarhuri napsi vuohenkellon ylenmääräisiä alkuja pois sieltä täältä. Vuohenkello oli vallannut myös kaistaleen jaloangervopenkin päädystä. Puutarhurin mielestä tuo rikkaruohona leviävä kellokukka oli angervoa kauniimpi, joten se sai jatkaa maailman valloitustaan.


Etupihalla puutarhurilla kasvaa nokkosta sulassa sovussa esikkojen, kevätvuohenjuurten, akilleijojen, ukonhattujen ja nauhusten kanssa. Nokkoset ovat muun muassa nokkosperhosten ja neitoperhosten toukkien ravintokasveja. Joku voisi pitää toukkayhdyskuntaa nokkosella rumana. Puutarhuri rakastaa ötököitä ja perhosia yli kaiken!

Puutarhurin nurmikkoa koristaa vaaleanpunaiset kaunokaiset, taivaansiniset nurmitädykkeet ja violetit maahumalat. Alapihan nurmen on vallannut violettina kukkamattona loistava rönsyakankaali. Rönsyakankaaleissa pörisee lukuisia kimalaisia kauniina kesäpäivänä. Myös sammal on vallannut paikoitellen alaa puutarhurin nurmikosta. Puutarhuria ei harmita yhtään, vaikka nurmiheinä on jäämässä vähemmistöksi. Ainoa asia, mikä puutarhuria harmittaa, on että tuo typerä heinä on päättänyt muuttaa kukkapenkkeihin. Siellä puutarhuri ei jaksa heinänkorsia katsella, vaikka onkin kuulema trendikästä kasvattaa heiniä kukkapenkissä. Puutarhuri myöntää olevansa vanhanaikainen.

Rikkaruohoja kitkiessään puutarhuri miettii syvällisiä. Mikä on rikkaruoho ja kuka sen määrittelee?  Puutarhaa voi ylittää ohjailla, mutta luonto päättää lopulta sen, mikä kasvaa ja missä. Ja loppujen lopuksi, kaikki kukat ovat kauniita, myös ne, joita rikkaruohoksi kutsutaan. Puutarhuri jatkaa kitkentää ja haaveilee salaisesta puutarhasta, jossa kaikenlaiset kasvit kasvavat rehevästi ja rönsyilevät. Puutarhasta, jossa on linnut laulavat, kimalaiset pörräävät, perhoset lentevät ja kaikenlaiset muutkin eläjät löytävät paikkansa.


5 kommenttia:

  1. Olen kuullut sanonnan, että "rikkaruoho on kasvi, joka jonkun mielestä kasvaa väärässä paikassa". Kaikilla kasveilla on varmasti joku merkitys jollekin. Puutarhurin on koitettava luovia merkitysten välimaastossa ja päättää, mikä itselle on tärkeintä - missäkin tilanteessa. Monimutkaista.
    Tämä postauksesi on kivasti rakennettu, joka kyllä laittaa punnitsemaan vaihtoehtoja.
    Hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Vaikeaa on päättää, mikä on rikkaruoho ja väärässä paikassa. Jonkinlaista luovimistahan tämä puutarhanhoito on. Ehkä laitan meidän uudelle maapläntillä palan luonnonkukkaniittyä. Haaveena on saada paljon perhosia puutarhaan. Ihan vaan, koska ne ovat niin kauniita.

      Kiitos kommentistasi, Between! Hyvää juhannusta myös sinulle! =)

      Poista
  2. Hauska postaus :D Ruusuruohon ottaisin ilomielin koska tahansa meille. Se on nätti ja pölyttäjille mieluisa. Suolaheinää sen sijaan en päästä tänne pienintäkään alkua, olipa kenen ravintokasvi tahansa. Vuohenkellostakin koetan päästä eroon. Ja niistä heinistä. Niin moderniksi en taivu minäkään. Joskus kitkiessä ei tosiaan tiedä, mitkä kannattaa jättää ja mitkä nyppiä pois. Itse teen joskus niin, että jätän muutaman tunnistamatta jääneen sopivaan kohtaan kasvamaan kokoa ja seurailen siinä, kuinka käyttäytyvät ja mitä mahtavat olla lajiaan. Osan siirrän myöhemmin niittyjen puolelle ja osa saa lähdön kompostiin. Pienet taimet harvemmin ehtivät valloittaa parissa viikossa koko kukkapenkkiä, vaikka niiden antaisikin hetken aikaa kasvaa tunnistettavaan kokoon. Kukkanurmikko on kaunis, varsinkin noilla sinun lajeillasi. Meillä nurmikko on nyt keltaisenaan rönsyleinikkiä ja pientareita värittää koiranputki ja lemmikit. Hyvin värikästä siis. Toivottavasti perhoset löytävät sankoin joukoin puutarhaasi :) Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusuruohoa jouduin kasvattelemaan vuorenkilpipenkissä alkukesän, että minulle selvisi sen olevan ruusuruoho.

      Vuohenkello on kyllä ihan mahdoton ja suhteeni siihen on monimutkainen viha-rakkaussuhde. Odotellaan, kun ne alkavat kohta kukkia. Mietin sitten, kumpiko tunne minulla on vahvempana. Joka tapauksessa en aio antaa sen siementää, sen verran reippaasti sitä jo kasvaa ihan joka paikassa.

      Rönsyleinikki kukkii paikoitellen meidän nurmikolla tätä nykyä ja ei sekään ruma ole. Mutta tuota rönsyakankaalia rakastan! Tosin se on luikerrellut myös kivikkopenkkiin eikä ole halukas sieltä poistumaan. Melko tiukassa on.

      Koiranputki... Huoh. Ehkä pitäisi vaan opetella syömään sitä, sen verran runsaslukuisena se täälläkin rehottaa. Vielä en ole oppinut siitä pitämään. Sen kitkeminen on loputon työmaa, jota voi harrastaa aina, kun puutarhasta muut hommat loppuu.

      Suunnittelin, että kunhan meidän uusi lisämaa saadaan raivattua, niin ehkä laitan sinne ensi kesänä pienen palan kukkaniittyä, johon kylvän luonnon perhoskasveja. Tämä perhoshulluus on lähtemässä ihan lapasesta! =D

      Kiitos kommentistasi, Minna! Hyvää keskikesää sinne! Minä taidan lähteä tyhjentämään kompostia ja kitkemään. ;)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista