Sportster kumossa

Tämä tarina on vähän nolo, mutta kaikessa noloudessaan ihan viihdyttävä ja opettavainen, joten lupasin kertoa tämän teille aiemmassa postauksessani.

Olin saanut ajokorttini muutama viikko aiemmin. Päätin, että kun on kortti ja syksy ihan kohta, niin heti alkuun pitää pyrkiä ajamaan omalla moottoripyörällä mahdollisimman paljon. Käyn muutaman kerran viikossa hapkidotreeneissä noin neljän kilometrin päässä kotoa. Treenipaikalle on hyvä, suora tie ja kätevä parkkihalli siellä päässä, minne voi jättää pyöränsä treenien ajaksi.

Niinpä ajelin taas yhtenä kauniina iltana treenipaikan parkkihalliin. Tällä kertaa olin niin rohkea, että ajoin pyöräni ihan lähelle parkkihallin rappusia, mistä pääsee treeneihin. Siinä oli molemmin puolin autot parkissa, mutta kyllähän pieni Porsteri yhteen auton parkkiruutuun mahtuu. Kaukaa viisaana ajoin pyörän mahdollisimman keskelle ruutua, jos jotain kuitenkin sattuisi.

Sammutin pyörän, laitoin vaihteen päälle, pyörän jalalleen ja tankolukon lukkoon. Kaikki hyvin. Tässä vaiheessa vielä varmistelin, että onhan pyörän hyvin jalallaan ja sitten tapahtui jotain. Pyörä lähti kallistumaan oikealle. Koetin pitää pyörästä kiinni, mutta 230 kiloa on aika paljon pienelle naisihmiselle. Ei siinä auttanut mikään, vaan pyörä kellahti kyljelleen uudenkarhean kaatumarautansa varaan.

Ensimmäinen huoli oli, että näkikö kukaan. Paikalla ei ollut ketään. Seuraava ajatus oli, että ei kai viereisiin autoihin osunut. Ei osunut, kiitos taitavan keskelle ruutua parkkeerauksen. Aloin kammeta pyörää ylös. Koetin miettiä, miten se tehtiin netissä katsomissani videoissa. Ei onnistunut. Huomasin, että pyöräni valutti öljyä maahan. Sain kammettua pyörän kaatumaraudan varassa hieman pystympään, jolloin öljyvuoto lakkasi ja siinä se sitten oli. Entäs sitten?

Katselin ympärilleni toiveikkaana, että nyt joku saisi nähdä ahdinkoni. Ainoastaan yksi vanhempi rouva lähestyi minua ja kysyi, voiko auttaa. Kerroin hänelle, että minulla ei ole hätää, pyörä  on vaan kumossa. Kyseessä ei ole ihan kevyt pyörä, joten etsiskelen jota kuta vahvaa henkilöä. Päästin rouvan menemään.

Onneksi nykyään ihmisillä on älypuhelimet ja whatsappit. Laitoin treeniryhmään hätäapupyynnön: "Motoristin pyörä kumossa parkkihallissa". Pian ohjaamamme tulikin apuun ja nosti pyörän helposti pystyyn. Helppoa, kun sen osaa.

Lähtiessä sain apua toiselta ohjaajalta pyörän taluttamisessa öljylätäköstä pois. Vaikka kuinka koetin öljyä paperilla kuivata, niin kyllähän sitä oli joka paikassa. Vielä tarkistus, että öljyä on riittävästi öljysäiliössä ja kaikki muutenkin pyörässä kunnossa. Sitten ajoin kotiin. Vasen peili oli järkyttynyt kolauksesta sen verran, että päätti pyöriä ajossa mielensä mukaan. Onneksi kotimatka ei ollut pitkä ja kaikki meni hyvin. Kotona ruuvasin peilin kireämmälle, niin loppui sekin vispaus.

Jatkossa parkkeeraan Sportsterin aina vähän kauemmas autoista, ihan vaan varuilta

Hukkeri Porsterson

Samalla kun etsiskelin ajokoulua, alkoi kiihkeä oman moottoripyörän metsästys. Rauhallinen ja järkevä ihminen olisi odottanut, että ensin saa sen A-kortin käteensä ja sitten lähtee etsimään pyörää. Minä kuitenkin olen melko kärsimätön, kun jostain asiasta todella innostun.

Pyörän valinnassa minua auttoi puoliso, joka on harrastunut moottoripyöriä koko ikänsä sekä Harley-Davidson Club Finlandin keskustelufoorumin jäsenet. Asian tiimoilta kävin pitkiä keskusteluja ja kävin harrikkaliikkeessä istumassa parin pyörän selässä. Myös foorumin jäsenet tarjosivat, että saisin tulla tutustumaan heidän pyöriinsä ja kokeilemaan pyörän selässä istumista. Kävimme keskustelua siitä, voiko pyörää ylipäätään valita pelkästään selässä istumalla, kun pyörän ostajalla ei ole vielä asianmukaista ajolupaa.

Harrikkaliikkeessä käynti avasi silmäni ja tajusin, että pieninkin mahdollinen Harley-Davidson moottoripyörä on iso, jos on itse varreltaan kovin lyhyt ja varusteltu vieläkin lyhyemmillä jaloilla. Siitä alkoi googlaus, millä muut naiset ja etenkin harrikkanaiset ajavat. Tulos oli, että isollakin pyörällä voi ajaa, mutta etenkin opetteluvaiheessa olisi todella hyvä, jos jalat ylettäisivät jota kuinkin maahan pyörän selässä istuessa.

Sitten tuli pohdintaa, kannattaako ylipäätään ostaa ensimmäiseksi pyöräksi Harley-Davidsonia, joka on kuitenkin sieltä hintahaarukan kalliimmasta päästä ja painavuutensa vuoksi raskaampi käsitellä. Ehdoteltiin harjoittelupyöräksi jotain halvempaa mallia. Custompyörät olivat ainoita, jotka miellyttivät minun silmää, mutta ne ei olleet juuri harrikkaa kevyempiä. Loppujen lopuksi, olin päättänyt ajaa ajokortin, että saan ajaa Harley-Davidsonilla ja sitä ei voisi mikään muu pyörä minulle korvata.

Siispä harrikka oli saatava, mahdollisimman pieni sellainen. Valinta alkoi selvitä. Harley-Davidson Sportster on klassinen "tyttöjen pyörä", josta monet miehetkin tykkää sen näppärän kokonsa ja sporttisuutensa vuoksi. Vielä piti päättää miten tehokkaan Sportsterin tarvitsen, vaihtoehtoina 883 tai 1200. Minulle on tehokas mikä tahansa moottorilla kulkeva kaksipyöräinen, joten päädyin edullisempaan vaihtoehtoon.

Nettimotoa selatessa tuli vastaan Harley-Davidson Sportster 883 Hugger vuosimallia 1997. Hukkerissa näytti kaikki olevan kohdillaan minun tarpeisiini ja se oli vielä madallettu malli, jotta minun pikkuiset jalatkin ylettäisivät hyvin maahan. Olihan se vähän vaatimattoman näköinen, mutta niin oli hintakin. Hetken harkinnan jälkeen syntyi pyörästä kaupat ja mies kävi sen talon ainoana moottoripyöräkortillisena kotiin noutamassa.

Kun näin Hukkerin kotipihassa, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Se näytti juuri sellaiselta, kun minä halusin minun pyöräni  näyttävän. Jalat ylettivät aivan loistavasti maahan ja pyörä tuntui kaikin puolin kivalta käsitellä. Hukkerin käyntiääni hyväili sieluni sopukoita ja sai minut malttamattona odottamaan ajotuntien alkamista ja etenkin niiden päättymistä, että pääsisin Hukkerin kanssa yhteisille reissuille.

Minun moottoripyörälläni siis on todellakin nimi, tai oikeastaan montakin. Olen nimennyt sen virallisesti Hukkeri Porstersoniksi, mutta välillä puhun vaan Hukkerista tai Porsterista. Hukkeri on persoonallinen pyörä, jota voi rakentaa ja laittaa mieleisensä näköiseksi ja tuntuiseksi. Tällä hetkellä hän on vielä melko alkuperäisessä kuosissa, mutta pikku hiljaa muutoksia tulee. Ensimmäisenä meni ilmanputsari vaihtoon. Tämä on yksi asia, mikä minua juuri Harley-Davidsoneissa viehättää. Se, että niistä voi tehdä oman näköisensä.