Puutarhassani kasvattaisin kaiken maailman kasviksia ja hedelmäpuut kukkisivat keväisin. Kaarteilevat perennapenkit olisivat yhtä kukkivaa ilotulitusta kevään alusta syksyn pimeisiin. Kevät alkaisi sipulikukkien sinfonialla ja syksy päättyisi kauniisiin ruskan sävyihin erilaisissa puissa ja pensaissa. Taimi- ja siemenkuvastoista hommaisin kaikki kauneimmat pionit, kärhöt, kurjenpolvet, varjoliljat sekä kuunliljat ja ehkä minulla olisi oma ruusutarhakin. Olisin niin pihalla koko kesän, ihan fyysisestikin.
Omassa autotallissa puolison kanssa rassailtaisiin moottoripyöriä. Jos lottovoitto paukahtaisi kohdalle, niin autotallia täyttäisi joku upea jenkkiautokin, jolla voisi sitten kesäkauniilla kruisailla maaseututeitä.
Tämä tauti puhkeaa aina keväisin ja pahenee kesää kohden. Tauti aiheuttaa lähes kouristuksen omaista tunnetta rintakehässä, kun juhannuksen tienoilla pyörähtää kotiseudullaan Savon sydämessä. Maalaisuus on kohdallani sellaista sorttia, ettei se lähde kulumallakaan, ei edes yli tusinassa Etelä-Suomessa vietetyssä vuodessa.
Kaipuu maalle muutosta helpottaa ensimmäisten räntäkelien ja syyspimeiden myötä. Kun elämä siirtyy sisälle ja moottoripyörät talviteloilleen, niin onhan se kiva päästä oven edestä julkisilla ihan minne vaan kehäkolmosen sisäpuolella.
P.S. Miniluumutomaatin siemenet taitavat itää sittenkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti