Olin saanut ajokorttini muutama viikko aiemmin. Päätin, että kun on kortti ja syksy ihan kohta, niin heti alkuun pitää pyrkiä ajamaan omalla moottoripyörällä mahdollisimman paljon. Käyn muutaman kerran viikossa hapkidotreeneissä noin neljän kilometrin päässä kotoa. Treenipaikalle on hyvä, suora tie ja kätevä parkkihalli siellä päässä, minne voi jättää pyöränsä treenien ajaksi.
Niinpä ajelin taas yhtenä kauniina iltana treenipaikan parkkihalliin. Tällä kertaa olin niin rohkea, että ajoin pyöräni ihan lähelle parkkihallin rappusia, mistä pääsee treeneihin. Siinä oli molemmin puolin autot parkissa, mutta kyllähän pieni Porsteri yhteen auton parkkiruutuun mahtuu. Kaukaa viisaana ajoin pyörän mahdollisimman keskelle ruutua, jos jotain kuitenkin sattuisi.
Sammutin pyörän, laitoin vaihteen päälle, pyörän jalalleen ja tankolukon lukkoon. Kaikki hyvin. Tässä vaiheessa vielä varmistelin, että onhan pyörän hyvin jalallaan ja sitten tapahtui jotain. Pyörä lähti kallistumaan oikealle. Koetin pitää pyörästä kiinni, mutta 230 kiloa on aika paljon pienelle naisihmiselle. Ei siinä auttanut mikään, vaan pyörä kellahti kyljelleen uudenkarhean kaatumarautansa varaan.
Ensimmäinen huoli oli, että näkikö kukaan. Paikalla ei ollut ketään. Seuraava ajatus oli, että ei kai viereisiin autoihin osunut. Ei osunut, kiitos taitavan keskelle ruutua parkkeerauksen. Aloin kammeta pyörää ylös. Koetin miettiä, miten se tehtiin netissä katsomissani videoissa. Ei onnistunut. Huomasin, että pyöräni valutti öljyä maahan. Sain kammettua pyörän kaatumaraudan varassa hieman pystympään, jolloin öljyvuoto lakkasi ja siinä se sitten oli. Entäs sitten?
Katselin ympärilleni toiveikkaana, että nyt joku saisi nähdä ahdinkoni. Ainoastaan yksi vanhempi rouva lähestyi minua ja kysyi, voiko auttaa. Kerroin hänelle, että minulla ei ole hätää, pyörä on vaan kumossa. Kyseessä ei ole ihan kevyt pyörä, joten etsiskelen jota kuta vahvaa henkilöä. Päästin rouvan menemään.
Onneksi nykyään ihmisillä on älypuhelimet ja whatsappit. Laitoin treeniryhmään hätäapupyynnön: "Motoristin pyörä kumossa parkkihallissa". Pian ohjaamamme tulikin apuun ja nosti pyörän helposti pystyyn. Helppoa, kun sen osaa.
Lähtiessä sain apua toiselta ohjaajalta pyörän taluttamisessa öljylätäköstä pois. Vaikka kuinka koetin öljyä paperilla kuivata, niin kyllähän sitä oli joka paikassa. Vielä tarkistus, että öljyä on riittävästi öljysäiliössä ja kaikki muutenkin pyörässä kunnossa. Sitten ajoin kotiin. Vasen peili oli järkyttynyt kolauksesta sen verran, että päätti pyöriä ajossa mielensä mukaan. Onneksi kotimatka ei ollut pitkä ja kaikki meni hyvin. Kotona ruuvasin peilin kireämmälle, niin loppui sekin vispaus.
 |
| Jatkossa parkkeeraan Sportsterin aina vähän kauemmas autoista, ihan vaan varuilta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti