Ajokoe lähestyy ja Sportster saa kaatumaraudan

Tarina jatkuu sateisissa tunnelmissa. Omalla ajo-opettajallani ei ollut kalenterissa tilaa ja syksy läheni uhkaavasti. Niinpä sain toisen opettajan tällä kertaa. Kävimme ajelemassa rauhallisia teitä Espoossa ja pääsin laittamaan isompia vaihteita silmään kiihdytyskaistalla. Opettajan palaute oli, että muuten ihan ok, mutta vauhtia pitäis saada lisää. Mitä, ajoinhan minä yli seitsemää kymppiä kiihdytyskaistalla! No joo, oikeasti pitäisi vaan uskaltaa vääntää sitä hanaa rohkeammin. Kovempaa vauhtia ajaminen oli kivaa! Olisin halunnut lähteä heti takaisin moottoritielle kokeilemaan uudestaan samaa tunnetta. Olen yleensä aika varovainen kuski, joten tämä tunne yllätti minut itsenikin.

Toinen toteamus oli, että liikennevaloissa olisi hyvä, jos vihreillä pääsisi muutkin tien yli kuin minä. Toisin sanoen pyörä pitäisi saada vähän nopeammin liikkeelle valon vaihtuessa. Tässä asiassa olen kyllä kehittynyt ja nykyään lähden ihan reippaasti liikkeelle vihreän valon syttyessä.

Visiirin huurtuminen ajotunneilla sadesäällä tuotti omat hankaluutensa. Visiiriä täytyi pitää raollaan ja kunnon sateella olisin halunnut avata sen kokonaan, mutta eihän silmät täynnä vettä näe käsittelykoeradan merkkitolppia. Otin muutamille tunneille mukaan oman kypäräni, jonka visiiri huurtui ehkä hieman vähemmän. Oman kypärän käyttöä kuitenkin rajoitti se, että siihen ei saanut kiinni autokoulun kypäräpuhelinta.

Totesin, että suojalasit pitää hommata, sekä aurinkolasit että hämärämmälle kelille sopivat. Minun kypärässä on semmoinen tummempi aurinkosuoja, jonka voi laittaa silmien eteen halutessaan. En tykkää siitä yhtään. Jotenkin se jää hassusti puolitiehen, niin että se häiritsee minun näkökenttää. Eli mieluummin laitan ihan vaan aurinkolasit kypärän sisään aurinkoisilla keleillä. Kanarialla käytin tavallisia aurinkolasejani.

Inssiajo numero yksi lähestyi kovaa vauhtia ja jännitys kasvoi samaa tahtia. Halusin jo niin kovasti päästä ajelemaan Hukkerilla. Kortin odottaminen oli yhtä tuskaa! Ja mitä enemmän ajotunteja oli takana, sitä pahemmaksi ajokuume kävi.
 
Hukkeri Porsterson palasi kesälomareissultaan, jolla se oli saanut kaatumaraudan. Rauta ei äkkiseltään hivellyt minun silmiäni, mutta en minä sitä ulkonäkösyistä laittanutkaan. Olin todennut, että Hukkerissa pitää olla kaatumarauta paikoillaan sinä päivänä, kun minulla on ajolupa kädessä. Myöhemmin tuli todistetuksi, että en laittanut rautaa turhaan.

Ajolasien ostoa olen siis suunnitellut syyskuusta asti. Ihan vielä en ole päässyt tuumasta toimeen. Täytyy katsella Moottoripyörämessuilla, olisiko siellä jotain sopivaa myynnissä.