Teoriakokeen äärellä


Ajotunteja sai vielä tovin odottaa, sillä ensin piti suorittaa teoriakoe. Opiskelu tapahtui itseopiskeluna autokoulun antamilla tunnuksilla nettiympäristössä. Kauniina kesähellepäivinä minä istuin kotikoneella ja pähkäilin ajamiseen liittyviä asioita teoriassa. Aika monta hetkeä vietin kirjallisiin opiskellen, ennen kuin homma alkoi sujumaan. Moottoripyörään liittyvät asiat osasin kyllä kaikki, mutta liikennetilanteisiin liittyvät kysymykset osa tuntuivat olevan suorastaan kompakysymyksiä.

On mukavaa, että nykyään teoriatunnit voi suorittaa kotoa käsin. Luokkahuoneessa istuminen on minusta ahdistavaa. Sitä paitsi kun tehtävät tekee kotona, niin niihin menee juuri se aika oppimiseen, minkä itse kukin tarvitsee. Harjoitteluohjelma on armoton. Jos et osaa, niin siitä tulee palaute ja treeni jatkuu.

Lopulta koitti se päivä, kun minulla oli teoriakoe. Katsastuskonttorin tiskillä annoin autokoulusta saamani paperin ja  näytin henkilöllisyystodistuksen. Hetken odottelun jälkeen minulle ojennettiin kannettava tietokone ja pyydettiin luovuttamaan kännykkä pois kokeen ajaksi. Minut ohjattiin tekemään koetta pieneen, ikkunattomaan huoneeseen, jossa oli tuoli ja pöytä läppärille. Siinä sitten vastailin koneelta tulleisiin kysymyksiin sydän villisti takoen ja kellon kanssa kilpaa juosten. Sain kokeen valmiiksi ajoissa. Palautin läppärin ja tiskillä oleva nainen sanoi "onneksi olkoon". Sain paperini ja kännykkäni takaisin ja lähdin hölmistyneenä kotiin. Siinäkö se oli, noin helposti?

Mutta tästä ne haasteet vasta alkoivat.

Kuva käyttäjältä StockSnap Pixabayssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti