Pääsiäispuuhat

Krookukset ovat kukkineet ihanasti viime päivinä. Niiden kukinta on hyvin lyhyt, mutta kaunis. Posliinihyasintit sen sijaan näyttävät jatkavan kukintaansa paljon pidempään.
 


Orvokin taimet ovat jo ulkoilleet päivisin, mutta yöksi olen ottanut ne vielä sisälle.


Okran pienet taimet ovat jo tehneet nuppuja! Varmaan minun pitää nipistää nuput pois pienistä taimista, että ne jaksavat kasvaa isommiksi ennen kuin aloittavat kukintaansa. Huikeaa, koskaan ennen en ole onnistunut okran kasvatuksessa. Nyt on toivoa. ;)


Muutamat tomaatin, paprikan ja orvokin taimet ovat jo päässyt uusiin koteihin, koska meillä alkaa tulla ikkunalaudalla ahdasta. Vielä on runsaasti kotia etsiviä taimia, etenkin tomaatin taimien kanssa alan olla aika pulassa.



Pikkusyreeneissä on jo pieniä kukkanupun alkuja havaittavissa, kun oikein  läheltä katsoo. Ihanaa, kohta ne kukkivat oikein kauniisti. Myös pikkutalviossa on paljon nuppuja.


Tänään levitin hiekkaa nurmikolle, koska pihamaa on todella tiivistä. Lisäksi meillä tallotaan pihanurmikko ilmastointikengillä muutaman kerran kesässä. Puutarhakaupasta pitäisi käydä hakemassa iso säkki kalkkia nurmikolle ja perennoille levitettäväksi. Siitä vähän ajan päästä olisi ohjelmassa lannoitus. Toistaiseksi olen vaan keskittynyt ihailemaan pihalla ja sisälle kasvavia kasveja ja puutarhatyöt vielä odottavat tekijää.

Pääsiäisloma on kulunut vanhan kameran ja uuden objektiivin kanssa puuhastellessa. Lisää kuvia löydät Instagram-tililtäni.

6 kommenttia:

  1. Minustakin posliinihyasintti on mainio, lisäksi se leviää todella hyvin! Kymmenessä vuodessa on muutamasta kymmenestä sipulista tullut muutaman sadan joukkio ja lisää tulee joka vuosi <3 Lisäksi ne kasvavat kaikkialla: auringossa, varjossa, hiekassa ja savessa.
    Ihanat kasvivauvat sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Saila! =)

      Posliinihyasintit sain jonakin kaupanpäälliskukkana ja pidin niitä vähän tylsinä. Nyt kuitenkin ne ovat ilahduttaneet minua eniten tänä keväänä. Krookuksia sain odottaa pidempään ja sitten kun ne vihdoin nousivat, alkoivatkin heti kohta lakastua. Hetken huumaa olivat krookukset. Mutta posliinihyasintit vaan jatkavat! Minulla ne kasvavat pikkusyreeniaidan alla ja toiveena olisi, että leviäisivät siellä oikein runsaasti.

      Kasvivauvat ovat ihania ja niitä on paljon! =D

      Poista
  2. Hyvännäköisiä taimia ja lupaava kukkanuppu syreenissa. Meilläkin pitäisi pian kalkita nurmikko, viime kerrasta taitaa olla jo muutama vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Piparminttu!

      Meillä on kalkittu nurmikkoa ja istutettu myös koko nurmikko joka vuosi uudelleen. =D Koiraperheessä nurmikon kasvatus on vähän haasteellista, etenkin kun emäntä tallustaa pihamaalla kevättalvesta alkaen.

      Nytkin olisi suunnitelmissa keväämmällä levittää viime vuotisten kasvusäkkien mullat painanteisiin, jotta pihaa saataisiin tasaisemmaksi ja sen päälle heittää uusia ruohon siemeniä. Onneksi siemenet eivät paljoa maksa ja nurmikko kasvaa nopeasti. Mutta sitä odotellessa hoidetaan sitä vähäistä nurmikkoa, mikä on säilynyt talven yli. =)

      Poista
  3. Tosi virkeän näköisiä taimia ja ihanat nuput syreenissä! Minunkin pitäisi hoitaa kalkitus tällä viikolla. Mukavaa huhtikuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Tiiu! Odotan jo kovasti syreenin kukintaa.

      Poista