Taimiosaston kuulumisia

Blogirintamalla on ollut vähän pidempi tauko. Viime päivät olen keskittynyt ihmettelemään luonnon heräämistä omalla pihalla ja pihan ulkopuolella. Kamera on ollut ahkerasti retkilläni mukana.

Tomaatin taimet ovat löytäneet hyvin uusiin koteihinsa, ainoastaan pari raaskua on vielä kodittomana. Ja tietysti jäljellä ovat ne omat kuusi tainta, joista puolet aion istuttaa ja toinen puoli on varataimina pahan päivän varalle. Tänään tein ensimmäisen kerran havainnon, että tomaateissahan on kukan alkuja! Huhheijaa, olenkohan vielä kevään edetessä pulassa? Nämä miniluumutomaatin siemenistä kasvatetut tomaatintaimet ovat osoittautuneet runkotomaateiksi ja vieläpä aika koviksi kasvamaan, kun vauhtiin pääsivät. Isoimpien taimien latvat huitelevat jo puolen metrin korkeudessa mullan pinnasta mitattuna. Tomaattien painoa nämä hujopit eivät jaksa kantaa ennen kuin saan ne sidottua. Sidonta taas ei onnistu ennen kuin istutan ne lopullisille paikoilleen Biolanin kastelualtaiden päälle kasvusäkkeihin.


Okrat kasvavat potrasti. On vaikea uskoa, että maaliskuun alkupuolella pitkin purkin reunoja retkottavista taimista on kasvanut niin topakkavartisia okran alkuja. Kaikissa taimissa on kukkanuppuja. Olen antanut itselleni luvan jättää nuput pieniin taimiin, koska odotan kovasti okran kaunista kukkaa. Mitä sillä on väliä, jos taimet jäävät pieniksi aloitettuaan kukinnan liian aikaiseen? Odotan okran kukkia enemmän kuin niiden hedelmiä.


Paprikaosastolla kasvetaan kilpaa. Paprikat levittävät isoja lehtiään toistensa päälle ja kilpailevat valosta ja kasvutilasta, vaikka jokaisella onkin oma purkki, missä kasvaa. Myös paprikan taimia on lähtenyt uusiin koteihin, mutta muutama koditon löytyy vielä taimihyllyltä. Olen miettinyt viime aikoina, että pitäisikö paprikaa latvoa? Jossakin blogissa paprikaa oli latvottu, mutta latvonnan tarpeellisuus jäi minulle epäselväksi.

Orvokkilandiassa kasvetaan myös täyttä päätä. Melkein joka päivä on taimien istutuspäivä, kun siirrän orvokin taimia pienistä muotovaahtopullon korkki-muotilla tekemistäni taimipoteista isompiin, kaulin muottina tehtyihin potteihin. Hommaa piisaa, sillä orvokin taimia taitaa olla satakuusi kappaletta kotona ja reilut viisikymmentä on lähtenyt maailmalle.


Basilika aloittelee kasvuaan vielä melko pienenä, mutta tuuheana. En tiedä, pitäisikö sitä koulia?

Jotta elämä ei olisi liian täydellistä, niin kruunuvuokot ja jaloleinikit eivät näytä viihtyvän meillä. Viime kesänähän ne molemmat kasvoivat huonosti ja lehdet alkoivat kellastua ja tippua jo alkukesästä. Kasvit kyllä kukkivat, mutta eivät olleet kovin kaunis näky. Ajattelin sen johtuneen viileästä maasta, johon tökkäsin mukulat ja juurakot suoraan viime keväänä ja varjoisasta kukkalaatikosta, missä ne viettivät viime kesän. Syksyllä kun nostin mukulat ja juurakot mullasta, ne olivat osittain märäntyneet. Heitin huonoimmat pois ja loput puhdistin isoimmista multakokkareista ja laitoin kirjahyllyn päälle kuivamaan. Vajaat neljä viikkoa sitten istutin mukulat ja juurakot uuteen multaan. Ne lähtivät ihan hyvin kasvuun, mutta nyt ei näytä hyvältä. Kruunuvuokko vetää lehtensä tiukille sykeröille ja jaloleinikki kuivattaa jo lehtiään. Mikä meni pieleen? Osaako joku kokeneempi kertoa?

Tänään vihdoin kävin takapihan nurmikon kimppuun aseinani viime vuotisten kasvusäkkien sisällöt, puoli säkillistä hiekkaa, kalkkia ja uusia nurmikon siemeniä. Tyhjensin kasvusäkit keskelle pihaa ja sotkin yllättävän epätasalaatuista sisältöä käsin. Lisäsin joukkoon hiekan, kalkkirakeita ja nurmikon siemeniä. Tätä sotkua hämmensin kunnes se vaikutti riittävän tasalaatuiselta, jonka jälkeen levittelen sen takapihan painanteisiin. Leviteltyäni ja talsittuani aikani multaseoksen päällä, levittelin vielä lisää siemeniä ja kalkkia koko pihalle. Perennat ja pensaatkin saivat osansa kalkista. Nyt sade hoitaa lopputyöt.

Tässäpä tyhjentävä päivitys puutarhakuulumista parin viikon ajalta. Käykäähän kurkkaamassa Instagramissa ottamiani valokuvia. Tili on julkinen ja kuvat näkyvät kaikille, vaikka ei olisikaan Instaan kirjautunut. ;)


4 kommenttia:

  1. Ohoh mikä määrä taimia, ja osa jo lähtenyt maailmalle! Nyt en osaa sanoa jaloleinikeistä enkä kruunuvuokoista, kumpaakaan en ole kasvattanut. Toivottavasti jokin syy selviää, tai sitten vain pitää siirtyä niihin kasveihin, jotka viihtyvät. Se on aika hyvä tyyli sekin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Saila! =)

      Jos ei syytä viihtymättömyyteen löydy, niin ehkä minun, jaloleinikkien ja kruunuvuokkojen lyhyt ja myrskyisä suhde on ohi. On niin paljon kukkia, joiden kanssa meillä synkkaa paremmin. =D

      Taimia on aika lailla. Lähti vähän mopo käsistä, enkä raaskinut heittää pieniä taimia roskiin, kun kerran elää halusivat. Ihan muutaman kitukasvuisen rääpäleen olen joutunut kompostiin nakkaamaan. Jotenkin tuntuu, että tänä vuonna taimikasvatus onnistui aiempia vuosia paremmin. Olisiko syynä taimimullassa oleva mykoritsa, joka vahvistaa juuristoa?

      Poista
  2. Hieno määrä pikkutaimia siellä! Tomaatit kyllä vankistuvat, kun pääsevät lopulliselle kasvupaikalle. Okra on mielenkiintoinen kokeilu, kerro siitä ihmeessä lisää kun se alkaa tekemään satoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Piparminttu! =) Päivittelen okrien kuulumisia tänne, kun jotain uutta tapahtuu.

      Poista