Haaveilua pienestä puusta sun muusta

Olen kyllästynyt nurmikkoon. Tai olemme kyllästyneet, sekä minä että mies. Koirat eivät ole kyllästyneet pissaamaan nurmikolle eikä nurmikko ole kyllästynyt palamaan koiranpissan alta. Olemme alkaneet haaveilla pihasta ilman nurmikkoa, sellaisesta englantilaishenkisestä puutarhaunelmasta, jossa laattapolut risteilevät rehevien perennapenkkien välissä. Koirille olisi oma pissapenkki, missä kasvaisi vahvaa maanpeittoperennaa ja koristeena joku kaunis, pieni puu. Meillä on asunnossamme kuitenkin iso terassi, jossa mahtuu oleskelemaan. Jatkuva taistelu nurmikon kanssa kyllästyttää. Se ei vaan menesty meidän taloudessa.

Mietimme ensin riippahernepuuta, joka kokonsa puolesta sopisi meille. Lisäksi kyseisen kasvin sanotaan olevan erittäin vahva ja vähään tyytyvä. Mutta koska olen heikkona vaaleanpunaisiin kukkiin, niin ahkeran googlailun tuloksena löysin unelmapuun.

Ruusumantelin kukka on uskomattoman kaunis. Ruusumanteli on luonnostaan pensas, mutta sitä saa vartettuna yleensä luumupuun runkoon. Ruusumantelin sanotaan menestyvän ykkös- ja kakkosvyöhykkeillä, vaikkakin se tuntuu olevan hyvin herkkä kasvi ja väärässä paikassa talvehtiminen saattaa epäonnistua. Asumme ykkösvyöhykkeellä ja meillä on hyvin aurinkoinen eteläpiha. Joten pakko on kokeilla ruusumantelia! Jos se ei menesty, niin vaihdetaan sitten riippahernepuuhun tai johonkin muuhun pieneen, rungolliseen puuhun. Harmillisesti ruusumantelia myydään ilmeisesti vain keväällä, sen kukinta-aikaan. Joten joudun nyt odottelemaan omaa ruusumantelipuutani ensi kevääseen. Kyllä on taas odottavan aika pitkä. Mutta eihän se toki kukkisi kuin ensi keväänä vasta. Mutta viherpeukalon sormi syyhyää päästä järjestelmään pihaa uuteen uskoon.

Suikeroalpi ja pikkutalvio saavat vapaasti levitä pienen puun alle. Suikeroalpi on jo kovaa vauhtia valtaamassa alaa tulevalta reviiriltään. Se kurottaa pitkiä suikeroitaan pikkusyreenien alta kohti nurmikkoa.

Ruusumantelipuuta, kärhökaarta ja uutta kukkapenkkiä odotellassa voimme ihailla tällä hetkellä kukkapenkissä kukkivia kukkia, Ritarinkannus "Blue Jade" ja varjolilja kukkivat todella kauniisti. Tosin kuunliljoista vain yksi kukkii, muut ovat vielä liian pieniä. Mutta pienet taimet kasvavat sitkeästi kuunliljojen alla, joten toivoa on, että jonain vuonna varjoliljoja kukkii kokonainen rivi.

Pionin kukka aukeaa ja muuta puutarhahöpinää

Viime kesänä istutettu kiinanpioni "Sarah Bernhard" jaksoi tehdä tänä vuonna yhden ainokaisen kukan. Mutta onhan se kaunis, vai mitä? Ensi vuonna odotan ainakin kolmea kukkaa! ;)

Pikkulaukka on avannut nuppujaan takapihan kukkapenkissä. Toisella puolella pihaa, pikkusyreenien alla, suikeroalpi availee omia keltaisia kukkiaan.

Tomaatissa on jo pieniä raakileita. En oikein vieläkään tiedä, olisiko espanjalaisesta miniluumutomaatin taimesta pitänyt ottaa varkaat pois vai ei. Olen nyppinyt uskollisesti varkaita pois. Nyt huomasin, että jokaiseen varkaaseen, jota en ole nypännyt, on tulossa uusi tomaattiterttu. Olenko siis vahingossa pienentänyt mahdollista satoa nyppimällä varkaat?

Avomaan kurkku kukkii täyttä päätä, joten kohta päästään korjaamaan satoa. Paprikassakin on pieniä kukan alkuja ja mansikoissa raakileita.

Okrasta pääsimme korjaamaan jo satoa, yksi palko oli jo syöntikokoinen. Maku okrassa ei ole kovinkaan voimakas, muistuttaa lähinnä kesäkurpitsaa, jossa olisi pellavansiemenlimaa. Okran ominaisuuteen kuuluu tuo limaisuus. Tehnee hyvää ruoansulatukselle. Mutta kaunishan se okran hedelmä on, kun leikkaa sen siivuiksi. Siitä saa kauniita kukkakuvioita vaikka salaattiin tai wokkiin. Okran kukatkin ovat kauniita, mutta kestävät vain yhden ainokaisen päivän. Monta kukkaa on jäänyt huomaamatta, kun ne ovat jo muuttuneet pieneksi palon aluksi.

Orvokit kasvavat okran taimien seurana. Ne ovat matalampia kuin okra ja tuovat istutukseen kivasti väriä. Voikohan kaikkia orvokin kukkia syödä, vai pitäisikö lajikkeen olla erikseen syötäväksi tarkoitettu? Saisi noistakin kauniin lisän salaatteihin.