Suru-uutisia kärhörintamalta

Tänä aamuna nautiskelin aamukahvia tuttuun tapaan terassilla  jalat auringossa, jääpussi leikatun polven päällä ja ja pää varjossa. Keski-ikäisen naisen täytyy varjella maksaläiskien kirjavoittamaa naamaa liialta auringolta. Sitä paitsi Instagramin selaaminen onnistuu paljon paremmin, kun aurinko ei häikäise kännykän näyttöä. Tästä on muodostunut aurinkoisten päivien rituaali sairaslomaa potiessani.

Ihailin ritarinkannuksissa ruokailevia perhosia aamukahvia siemaillen, kun silmäni osuivat kärhöön. Kärhössä on kymmenkunta nuppua, jotka ovat kasvaneet lupaavasti. Tänä aamuna joku oli pielessä. Kärhön kukkanuput ja latvaversot roikkuivat oudon näköisesti. Mietiskelin hetken, olisiko kuumuus ja kuivuus tehnyt tepposet. Mutta ei, mikään muu aamu kärhö ei ole näyttänyt tuommoiselta. Kukkanuput ovat olleet aina terhakasti pystyssä. Kastelimme eilen tuijat, kukkapenkit ja nurmikon, joten kuivuuskaan ei käynyt tähän selitykseksi.

Pikaisen googlauksen jälkeen epäilen diagnoosiksi kärhön lakastumistautia. Mitään ruskettumista en kyllä havainnut, paitsi yksi pieni verso oli kokonaan kuollut. Ei kai auta muu kuin saksia kaikki kaksi versoa maata myöten poikki. Voihan itku! Juuri kun pääsin hehkuttamasti kärhökasvatukseni onnistumista vihdoinkin.
 


Mitä mieltä olette, kokeneemmat kärhön kasvattajat, onko tämä lakastumistautia? Leikkaanko tuon nyt alas asti? Voiko kärhö selvitä taudista ja kasvattaa uudet versot, vai onko koko kasvi mennyttä?

4 kommenttia:

  1. Voi itku! En osaa sanoa lakastumistaudista, toivottavasti joku osaa neuvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku tosiaan. Kärhöt näyttävät olevan minulle erityisen haasteellisia kasveja. En kuitenkaan suostu vielä luopumaan kärhön kasvatuksesta. Jos ei tämä tästä nouse, niin hankin uuden sitten siihen köynnöskaareen. ;)

      Poista
  2. Eikä! Minä leikkaisin nuokkuvat osat pois ja seuraisin tilannetta. En ole koskaan lakastumistautiin omissa kärhöissäni törmännyt, joten en osaa sanoa, onko tuo nyt sitä vai ei. Onko siellä tuullut kovasti? Yksi syy nuutumiseen voi olla se, että kärhölläsi on vielä liian pieni juuristo suhteessa lehdistöön eikä juuriston vedenottokyky riitä korvaamaan voimakkaan tuulen lisäämää haihduntaa. Versojen lyhentäminen auttaa ainakin siihen pulmaan. Vaikka tilanne näyttäisi tänä kesänä toivottomalta, saattaa kärhö nousta ensi vuonna kuin ei olisi mitään hätää koskaan ollutkaan. Älä luovuta, täällä pidetään peukkuja kärhöllesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu aika vahvasti, että tuo oli sitä lakastusmistautia. Kaikki merkit viittaisi siihen. Jopa se, että ongelma tuli kastelun jälkeen, ei ennen sitä. Välillä on tuullutkin kovasti, mutta ei mielestäni nyt viime päivinä. Joka tapauksessa päädyin leikkaamaan versot maata myöten poikki, kun kukat ei näyttäneet virkoamisen merkkejä moneen tuntiin ja näytti siltä, että nuupahtaminen vaan levisi kasvissa. Juuret saavat olla siellä maan alla. Katsotaan, jos loppukesästä nousee jotain maasta tai sitten ei. Ehkä ensi kesänä....

      Poista