Muuttopuuhia

Blogini on kärsinyt pitkästä hiljaiselosta. Sen sijaan elämässäni on ollut tapahtumia siitäkin edestä. Jotain vähän vihjaisinkin edellisessä postauksessani. Kerrottakoon se nyt ihan kokonaan. Olemme ostaneet omakotitalon Itä-Suomesta! Nyt on puuhamaata omiin tarpeisiin. Ensi kesänä pääsen toteuttamaan unelmiani ihan toden teolla.

En tiedä, jatkanko tätä blogia, jonka nimi ja aihepiiri eivät tällä hetkellä vastaa ollenkaan toisiaan. Luultavammin perustan uuden blogin, joka perustuu kotoiluun ja puutarhapuuhiin. Tämän blogin jätän niille harrikkaseikkailuille, joita varten tämän alun perinkin rustasin. Kaikki on kuitenkin auki ja elämä täynnä mahdollisuuksia. Lupaan kertoa teille ensi tilassa, jos ja kun perustan uuden blogin, että pääsette mukaan seuraamaan puutarhatouhujani heti alkumetreiltä asti.

Olen ajatellut katsoa ensin, mitä uusi puutarhani pitää sisällään, ennen kuin isken pistolapioni maahan ja alan kaivaa kasveja maasta ja istuttamaan uusia. Tämä tulee olemaan vaikeaa, kun jo nyt sähköpostiini kilahtelee vietteleviä perennatarjouksia ensi kesälle. Ajattelin kuitenkin aloittaa keväällä hyötypuutarhasta ja katsastaa perennat ennen kukkapenkkien mylläystä.

Vanhasta kodista mukaani ei lähde muita kasveja kuin varjoliljan siemenet multapurkissa ja jouluksi ostamani jouluruusu ruukussa. Pihamaallani hullistelevat espanjansiruetanat muine etanakavereineen saavat jäädä tänne etelään, heitä en mukaani huoli.

Ihanaa joulunaikaa toivotellen
Sari



5 kommenttia:

  1. Sinultapa tuli mukavia uutisia. Paljon onnea uuteen kotiin ja puutarhaan. Ei taida tulla siruetanoita ikävä.
    Hyvää joulun odotusta ja tietenkin myös joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tule siruetanoita todellakaan ikävä. =) Hyvää ja rauhallista joulunaikaa sinulle myös Between!

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin! Hangen alta paljastuva puutarha (tai sen melkein täydellinen puutos, niin kuin meillä oli) on aina jännittävää katsottavaa. Toivottavasti uudelta pihaltasi löytyy paljon ihania kasviyllätyksiä, joista sitten raportoit tänne blogimaailmaankin :) Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, että puutarhassani kasvaa kaikenlaista, koska sen on aikoinaan puutarhasuunnittelija suunnitellut. No, siitä suunnitelmasta on jo vierähtänyt sellaiset 35 vuotta, joten kaikki ei ole ehkä ihan alkuperäisessä kunnossa pihallakaan. Taloa käytiin katsomassa ensimmäisen kerran vasta syksyllä, joten kaikki oli jo lakastunutta. Eli ensi kevättä odotan todellakin jännityksellä!

      Etupihalle kyllä olen jo päättänyt istuttaa Moskovan kaunotar-syreenin ja hortensian, ehkäpä Mustialan hortensian tarkalleen ottaen. Matala pensasaita tarvitsee jotain korkeampaa kasvia joukkoon. ;)

      Ja vihdoinkin saan kaikki haluamani kompostit, niin lämpökompostorin kuin puutarhajätekompostin. En tiedä, onko kukaan muu yhtä hulluna kompostointiin kuin minä. =D

      Poista
    2. Niin, ja hyvää joulunodotusta sinulle myös Minna!

      Poista